Tarantinon läpimurtoelokuva nro I, Reservoir Dogs, näyttää heti mistä Tarantinon leffat on tehty. Ensimmäinen kohtaus, siinä vähän ennen alkutekstejä, on jo äärimmäisen vangitseva. Kyseinen kohtaus ei tuo juonen kannalta juuri mitään lisäarvoa edes jälkeenpäin, mutta se on silti näennäisessä ilmeettömyydessään ja mielikuvituksettomuudessaan loistava avaus – ja tietysti kertoo heti sen, että loistavat on näyttelijät.
Koko elokuva on taattua Tarantinoa. Herralle ominaiset piirteet eli piitkät seisovalla kameralla tehdyt otot, koko elokuvaa kannatteleva voimakas (myös kielellisesti) dialogi, kronologisen järjestyksen häivyttäminen ja brutaali väkivallan kuvaus ovat tässäkin elokuvassa mukana kaikessa komeudessaan. Kun kuvaukseen lisätään vielä täydellinen värimaailma ja harkittu rajaus ja pannaan kaupan päälle tyylikkäät musiikkivalinnat, ollaan jo lähellä täydellistä elokuvaa.
Niin, se juoni. Se ei loppujen lopuksi ole kovin olennainen asia tällä kertaa, mutta kyse on joka tapauksessa pahemman kerran pieleen menneen keikan jälkiselvittelyistä ihan vaan näin roistojen kesken. Ei mikään erikoinen tarina, sen olisi kyllä kertonut vähemmälläkin vaivalla ja käsittääkseni se on vielä paljolti muualta kopioitu. Näyttelijät (kuuluvat olevan ainakin osin Harvey Keitelin valitsemia) sen sijaan ovat aivan mahtavia valintoja. Kovin montaa roolihahmoa ei ole tällä kertaa tarvittu, mutta ne mukana olevat ovatkin sitten sitäkin tiukemmin mukana. Koska päänäyttelijöiden välinen dialogi on koko homman ydin, elää tämä leffa vahvasti näyttelijäsuoritustensa mukana. Siinä mielessä elokuvaa tehdessä on otettu tietynlainen riski: mahdollisuus täyteen mitättömyyteenkin on ollut olemassa. Vaan eipä hätää, tiimi on todellakin tiennyt mitä tekee. Erityisesti Harvey Keitel, Michael Madsen ja Steve Buscemi räjäyttävät potin, kukin omalla tyylillään. Ja tietysti, onhan se Tarantino itsekin esiintymässä myös siellä kameran edessä.
Ainakin allekirjoittaneen mielestä tämä raina nousee ilman muuta Top 50 -listalle kaikkien aikojen parhaista leffoista. Kaiken tämän suitsutuksen keskellä kuitenkin täytyy vielä muistutuksena ja varoituksena mainita siitä, että ketsuppia ja kirosanoja ei tosiaankaan ole säästelty. Kuvat eivät välttämättä ole miellyttävää katsella,jos veren näkeminen saa voimaan pahoin, eikä dialogi välttämättä ole miellyttävää kuunnella, jos liiallinen kirosanojen käyttö ärsyttää.
