Neitoperho (1997)

Se ei taatusti miellytä kaikkia. Joku tykkää, että kaikki on siinä liian hullua. Joku toinen taas, että sen meininki on liian vaisua. Auli Mantilan ensimmäinen pitkä elokuva, Neitoperho, on joka tapauksessa harvinaisen rankka ja voimallinen leffa – ollakseen kotimainen ja kuten sanottua, ohjaajansa ensimmäisiä töitä.

Neitoperhon keskushahmo on nuori Eevi (Klemola), jonka elämä on ikuista siskon (Hurme) kanssa asumista, sisarusten toistuvaa ”satuhetkeä” edesmenneistä vanhemmista ja uhmaa kasvamista vastaan. Kun sisko, Ami, lopulta tahtoo itselleen oman elämän, hän pakottaa Eevin kokeilemaan omia siipiään väkisin. Silloin mieleltään aina hieman vinksallaan ollut Eevi päättää näyttää Amille karmeimmalla tavalla, kuinka paljon tätä oikeasti tarvitsee.

Mantilan elokuva näyttää ja kuulostaa jo alussa mielenkiintoiselta. Valitettavasti rainan juoni ei kokonaisuudessaan ole ihan niin uskottava kuin tämän kaltaiselta elokuvalta voisi toivoa. Kaikki, mitä jonkinlaista ikuista uhmaikää elävä Eevi tekee, on silti hyvin vakuuttavasti esitetty. Leea Klemola heittäytyy tämän piruparan osaan niin intensiivisesti, että hän tosiaan ansaitsee jokaisen roolistaan saamansa kunnianosoituksen. Sitä performanssia katselee mielellään useampaankin otteeseen. Huono ei myöskään ole Elina Hurme, vaikka hänen kohdallaan teksti jättää toivomisen varaa.

Neitoperhon soundtrack on peräti nerokas. Ankin, Pepe Willbergin ja Carolan vanhat hitit luovat leffaan jännän ja todellisuudesta sopivasti irrallaan leijuvan atmosfäärin. Ilman niitä vanhoja soundeja ei Eevin ulottuvuuteen pääse.

Pisteet:
Arvosteltu: 26.04.2006
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
643 arvostelua

Eevi asuu Ami-siskonsa luona oman kämpän löytämiseen asti, mutta ei hänellä tietenkään ole mitään aikomustakaan hakea asuntoa. Eräänä päivänä Amille riittää ja Eevi joutuu lähtemään ulos talosta. Tunnekuohuissa siskon tempuista Eevi varasta Amin auton ja lähtee tien päälle muovikassi mukanansa. Sitten eräs onneton astuu kyytiin...

Kun normaalille ihmiselle sanotaan "ei", niin se aina hieman kirpaisee, mutta se olo lähtee hyvin pian pois. Auli Mantilan esikoispitkän päähenkilö Eevi ei kestä tilannetta, jolloin hänelle sanotaan "ei", vaan siitä tulee kohtalokkaat seuraukset. Tietääkseni kansainvälisestä kunniasta aikoinaan nauttinut Neitoperho on varsin raju kuvaus tuosta raivokkaasta omistushalusta. Kerronta on turhia selittämätöntä ja valmiiksi pureskelematonta. Filmin rankkuudesta huolimatta se ei sorru ikävään synkistelyyn, vaan on ilmapiiriltään yllättävän valoisa. Äskeisen lauseen perusteella kyseessä on siis taattua Mantilaa.

Mantilan uusin, Ystäväni Henry, oli yksi viime vuoden parhaista elokuvista, mutta ei Mantilan jälki ollut ollenkaan huonoa ennen tuota hienoa lapsuuskuvausta. Vuonna 2000 ilmestynyt Pelon maantiede oli hieman feministinen kertomus miesten vallitsemasta maailmasta, mihin Mantila loi tuorehkon näkökulman. Neitoperho on jälkimmäisiä elokuvia yksinkertaisempi sekä ehkä jopa vähän rajumpi ja kylmempi elokuva. Mantila kiinnittää kuitenkin muiden ohjaustensa tapaan katsojansa mielenkiinnon ja tarjoaa samalla erittäin antoisan elokuvatuokion. Neitoperho on ehdottomasti 1990-luvun suomalaista elokuvaa parhaimmillaan.

Leea Klemolan erittäin vahva roolisuoritus Eevinä on pläjäyksen todellinen tukipylväs. Muutkin näyttelijät ovat luontevia rooleissaan, mutta Klemola saa kuitenkin suurimmat kehut. Ulkokuori sekä sisältö ovat molemmat kunnossa, mutta kuitenkin tässä on jotain mikä ei miellytä. Todella hyvä leffa on joka tapauksessa kyseessä, mutta ehkä tämä oli mielentilaani hieman liian rankka. Suomalaisen elokuvan merkkiteoksia ehdottomasti ja Mantila on samalla myös yksi suomalaisen elokuvan merkkihenkilöistä. Neljä tähteä tulee ihan ansaitusti. Minään viihdepläjäyksenä tätä on turha alkaa katsomaan. Kevyehköön perjantai-iltaan tai jätkäporukan kokoontumisiin kannattaa valita joku ihan muu leffa.

Pisteet:
Arvosteltu: 22.05.2005
Katsottu: VHS

Arvostelija

Thoke
Tykittäjä
593 arvostelua