Mansikkapaikka (1957)

Herttainen ja antoisa kertomus itsensä löytämisestä, tuntemisesta ja omien virheiden hyväksymisestä.

Mansikkapaikka on kuuluisan ruotsalaisen ohjaajan Ingmar Bergmanin ensimmäinen teos, joka sai mainetta ja kunniaa muuallakin kuin Ruotsissa. Elokuvasta tuli myöhemmin kulttiteos, joka on jäänyt monien ihmisten mieleen herttaisena kuvauksena itsensä löytämisestä, tuntemisesta ja huomaamisesta, että kaikki kuolevat joskus ja elämä kannattaa käyttää hyödyksi kun sitä vielä on jäljellä.

Pelkkiä mansikoita ei Bergman kuvannut, vaan mansikat ovat toisella tapaa tärkeässä osassa elokuvassa. Mansikkapaikka kertoo vanhasta professorista Isak Borgista (Victor Sjöström), joka lähtee autollansa matkalle Lundiin, jossa hänet palkitaan kunniallisin menoin riemutohtoriksi. Matkalle lähtee mukaan hänen miniänsä Marianne (Ingrid Thulin), joka on hiljalleen erkaantumassa miehestään, Isakin pojasta Evaldinista (Gunnar Björnstrand). Evaldin on kyyninen ihmisiä ja elämää halveksuva mies, joka peittää yksinäisyytensä ihmisvihaan ja halveksuntaan. Matkan aikana Isak kulkee antoisan muistelmien matkan niin nuoruusvuosien ilosta ja onnellisuudesta jälkivuosien suruun ja virheisiin asti. Nämä kaikki muistot liittyvät erinäisin tapahtumin mystiseen mansikkapaikkaan.

Mansikkapaikka on Bergmanin suuresta filmografian taideteoskakusta ehkä se leppoisin ja hellyttävin pala. Miellyttävän rauhallisesti eteenpäin kulkeva tarina antaa katsojalle aikaa nauttia elokuvasta ilman turhia pähkäilyjä. Varsin simppelistä aiheesta kertova elokuva laajenee lopulta monipuoliseksi kuvaukseksi Isak Borgin elämänkaaresta, jonka toisesta päästä saattaa hyvinkin löytyä kolkko ja eloton kivi tai sitten kimalteleva ja ikuista elämää symboloiva kulta-aarre. Aarre ei välttämättä ole aina materiallinen, se voi tarkoittaa myös vertauskuvallisesti anteeksiantoa, oman itsensä hyväksymistä ja omien virheidensä myöntämistä, minkä seurauksena löytää ihmisille sen tärkeimmän aarteen, sisäisen harmonian ja rauhan. Näitä teemoja ohjaaja Bergman käsittelee elokuvassaan ovelasti verhottuna Isak Borgin muisteluihin ja menneisyyden kokemuksiin.

Isak Borgia mielistelemättömästi esittävä Victor Sjöström saa katsojan sympatiat puolelleen herttaisella vanhuudenhöperyydellään. Sjöströmin suorituksesta huokuu suuri ammattitaito, varmuus ja kokemus. Sjöström saa luotua hahmoonsa Borgiin niin paljon tunnelatausta, että katsoja pystyy kuvittelemaan ja tuntemaan Isak Borgin kokemukset uskomattoman empaattisesti. Myös muut näyttelijät tekevät hyvää työtä. Miniä Mariannea näyttelevä Ingrid Thulin on sopivan piikittelevä ja suorasanainen, joka ei epäröi paljastaa Isakin huonoja puolia ja heikkouksia. Isakin poikaa Evaldiniä näyttelevä Gunnar Bjönrstrand tuo hahmonsa kyynisyyden ja tympääntyneisyyden vahvasti esille, minkä seurauksena katsojakin tuntee olonsa hiukan kyyniseksi ja turhaantuneeksi.

Ohjaaja Bergman onnistuu tuomaan elokuvaansa pieniä paloja elämän valo- ja varjohetkistä, joita hän korostaa nerokkaasti takaumia ja flashbackejä apuna käyttäen. Myöskin kertojaäänen käyttö on varsin onnistunut ratkaisu Bergmanilta, ja se tuo myös Isakin itsensä näkökulmaa elämänsä tilanteeseen. Kohtaukset ovat hyvin huolella tehtyjä, mikä korostuu rauhallisesta asettelusta, järjestelmällisyydestä ja viisaan opettavaisesta dialogista. Kaikkien näiden seikkojen palasista yhdistyy suuri, mestarillinen kokonaisuus, joka saa katsojan pirteälle mielelle ja toivottavasti jopa elämisen kannalta hiukan viisaammaksi. Ehkäpä mansikkapaikka onkin vertauskuva tapahtumarikkaalle ja kertakäyttöiselle elämälle, josta kannattaa nauttia. Ken tietää.

E-Mies
Tykittäjä, 49 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 08.01.2009
Katsottu: Kotona

Kaunis muistutus elämän tärkeistä asioista.

78-vuotias lääkäri Isak Borg vihitään riemutohtoriksi Lundin kaupungissa. Matkasuunnitelmat on tehty ja lentoliput ostettu, mutta mies päättääkin juhlapäivän aamuna lähteä reissuun autollaan, taloudenhoitajan suuttumisesta huolimatta ja mukanansa kylmäkiskoinen miniä, Marianne. Matkalla vaivutaan takautumiin, nähdään unia ja opitaan tiettyjä asioita elämästä, puolin ja toisin.

Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka on hieno elokuva. Käsinkosketeltavan aito, pieni tarina ihmisistä ja elämästä on todella herkkä, kaunis ja vakavuudestaan sekä painavistakin aiheistaan huolimatta loppupeleissä positiivinen ja toiveikas. Tai oikeammin toivoa-antava. Korkeasta iästään huolimatta elokuva ei ole menettänyt terästään yhtään, ja on lopulta viestiltään niin ajaton, että tuskinpa menettääkään.

Flashbackien, unikohtausten ja kertojaäänen käyttö ovat toki kliseitä kaikki, mutta kuten Söpö alempana kirjoitti, ne eivät todellakaan tunnu teennäisiltä, vaan ohjaaja käyttää niitä toimivasti, fiksusti, soljuvasti. Niin, että jälkeenpäin miettiessä ei katsoja keksi toista, ainakaan yhtä toimivaa, tapaa tuoda esille kaikki elokuvan tärkeät asiat. Käsikirjoitus on loppuun asti hiottu, jokaisella pienelläkin hahmolla on merkityksensä ja kaikki kohtaukset tuntuvat tärkeiltä ja luonnollisilta. Kautta linjan loistavista näyttelijöistä on nostettava esille eritoten Mariannea näyttelevä Ingrid Thulin, joka vähäeleisellä, mutta voimakkaalla tulkinnallaan tekee professorin miniästä äärimmäisen mielenkiintoisen, särmikkään ja monitasoisen hahmon.

Kaiken kaikkiaan Mansikkapaikka on filmi, jollaisia toivoisi maailmassa olevan enemmänkin. Muistutus elämän pienistä tärkeistä asioista. Briljanttia, suorastaan.

Raato-A
Tykittäjä, 389 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 11.08.2007
Katsottu: Teatterissa

Pysähdys lapsuuden mansikkapaikalle puhuttelee papparaista ja nuorempaakin sukupolvea.

Suurin osa elokuvista lienee suunnattu nuorille. Bergmanin Mansikkapaikka on niitä harvoja, joiden päähenkilö elää elämänsä ehtoossa ja puhuttelee jo senkin kautta vanhempaa katsojakuntaa. Mutta! Mieleltään (tai varreltaan) nuorenkin voi odottaa pitävän tästä leffasta, joten sitä ei kannata missään nimessä sivuuttaa. Mansikkapaikka on pieni helmi.

Elokuvan kertoja ja päähenkilö on omiin oloihinsa vetäytyvä professori Isak Borg (Sjöström). Vanhuksen päivärytmiin tulee muutos, kun hänen pitää lähteä Lundiin. Ukko on saamassa tunnustuksen elämäntyöstään lääketieteen parissa. Matkaan pitäisi lähteä lentokoneella, mutta äijä herää tavanomaista aiemmin, kesken kummallisen painajaisen, ja päättääkin lähteä autolla. Mukaan tuppautuu miehen nuori ja kaunis miniä (Thulin), jota Isak ei erikoisemmin arvosta. Matkasta tulee pitkä. Koska professorin kellossa ei enää ole viisareita, hänellä ja miniällä on aikaa poiketa proffan lapsuuden mansikkapaikassa. Kaikki ajat kohtaavat ja muistot suorastaan rymistävät päälle.

Vaikka elokuvassa onkin lukuisia flashbackejä ja unikohtauksia ne eivät tunnu teennäisiltä. Henkilöiden, joita elokuvassa riittää huoltoaseman miekkosesta (nuori von Sydow) aina mm. Saraan ja Saraan (hehkeä Andersson), taustoja ja luonteita selvennetään niillä onnistuneesti. Bergman ei yritä tässä itse kirjoittamassaan tarinassa järkyttävän mahtipontisia saippuaoopperamaisuuksia. Leffa soljuu kuin vesi kevätpurossa ja käsittelee samalla hyvinkin tärkeitä asioita.

Elokuvan näyttelijät ovat kaikin puolin loistavia. Victor Sjöström, joka Charlie Chaplinin mukaan oli maailman paras ohjaaja, teki ikääntyneenä professorina elämänsä roolin. Elokuva jäi vuonna 1960 kuolleen Sjöströmin viimeiseksi.

Söpö
Ylläpitäjä, 677 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 08.02.2004
Katsottu: VHS