München (2005)
- Alkuperäinen nimi:
- Munich
- Tuotantovuosi:
- 2005
- Ohjaajat:
- Steven Spielberg
- Pääosissa:
- Ciarán Hinds, Daniel Craig, Eric Bana, Geoffrey Rush, Hanns Zischler, Mathieu Kassovitz
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 164 min
- Genret:
- Draama, Trilleri
Keskiarvo
Arvostelut (6): 
Pikatuomiot (112): 
Oma pikatuomio
Vuonna 1972 kesken Münchenissä järjestettyjen kesäolympialaisten, Musta Syyskuu -niminen terroristijärjestö otti 11 israelilaista urheilijaa panttivangeiksi. Ikävä kyllä kaikki israelilaiset saivat surmansa. Tapahtuma järkytti koko maailmaa. Aihe oli kauan uutistoimistojen, sekä muiden viestintäjärjestöjen ykköspuheenaihe. Monia erinomaisia elokuvia ohjannut mestariohjaaja Steven Spielberg päätti perehtyä aiheeseen oikein syvällisesti ja huolella. Mies kävi jokaisen yksityiskohdan ja tapahtuman tarkasti läpi. Lopulta hän punoi kaikki keräämänsä tiedon yhteen ja antoi ne käsikirjoittajaparille Eric Roth & Tony Kusher, jotka loivat koskettavan ja vahvan käsikirjoituksen. Sen lisäksi Spielberg hankki monta erinomaista näyttelijää tulkitsemaan kaikkia tunteita ja järkyttäviä tapahtumia vahvasti ja todella todenmukaisesti, sekä aidonoloisesti. Vielä mestarisäveltäjä John Williamsin kaunis ja korviahivelevän tunnelmallinen musiikki, sekä kuvaaja Janusz Kamiskin ikuistamat synkät ja vivahteikkaan kolkot maisemat, niin paketti on kasassa. Lopputuloksena syntyy vallan erinomainen elokuva München.
München käsittelee vuoden 1972 tapahtumia erittäin vahvasti ja kovalla kädellä. Mitään ei peitellä, eikä jätetä arvailujen varaan vaan katsojalle näytetään kaikki ytimekkäästi ja suoraviivaisesti. Ja niin myös pitääkin tehdä. Tapahtumien kulku on hyvin hidastempoista ja antaa katsojalle aikaa pohtia. München on todella puhutteleva, sekä kyseenalaistava teos, joka saa katsojan todellakin miettimään maailman menoa. Samalla se on myös riipaiseva ja syvältä koskettava teos, siitä kuinka väkivalta voi ajaa ihmiset hulluuden ja vainoharhan partaalle. Spielberg luo suuren ja mietteliään kysymyksen katsojalle: "Jos väkivaltaan vastataan aina väkivallalla, loppuuko kärsimys ikinä?"
München ei varsinaisesti kerro itse kidnappaus ja murhavaiheesta, vaan kertoo mitä tapahtui sen jälkeen. Mossadin agentti Avner Kaufman (Eric Bana) saa ohjeet etsiä käsiinsä 11 palestiinalaista terroristiä, jotka olivat Münchenin verilöylyn takana. Apunaan hänellä on ammattitaitoinen ryhmänsä johon kuuluu kovapintainen kovis Steve (Daniel Graig), Mietiskelevä ja elämänviisauksia latova Carl (Ciaran Hinds), pomminpurkaja Robert (Mathieu Kassovitz) sekä kyyninen ja kylmäverinen Hans (Hanns Zischler). Nämä neljä henkilöä ajautuvat pysäyttämättömään väkivallan kierteeseen, joka ajaa jokaisen heistä henkisesti karille.
Ryhmän johtajaa Avner Kaufmania näyttelevä Eric Bana tekee hyvin tunteellisen ja aidosti koskettavan roolisuorituksen. Mies tulkitsee Avnerin vainoharhaisuutta ja tekojensa katumista syvällisesti ja todella aidonoloisesti. Banan erinomainen roolisuoritus herättää vahvasti empatiaa ja todistaa viimein, että mieheltä löytyy kuin löytyykin näyttelijän lahjoja, vaikka sitä kyllä Hulkin (2003) katsottua epäiltiinkin. Myös muut näyttelijät onnistuvat rooleissaan erinomaisesti. Varsinkin Avnerin pomoa Ephraimia näyttelevä, Pirates Of The Caribbean -elokuvista tuttu Geoffrey Rush. Rushia ei näy paljon kameran edessä, mutta omat vähäiset kohtauksensa hän tekee aidolla tunteella ja osoittaa jälleen muuntautumiskykynsä. Myöskin Daniel Craig, Hanns Zischler, Mathieu Kassovitz ja Ciaran Hinds tekevät hyvät roolisuoritukset.
Vaikka München vaikuttaa lähes täydelliseltä elokuvalta, ihan napakymppiin se ei kuitenkaan osu. Spielbergin käyttämä hidastempoinen tarinankerronta venyttää tarinaa hiukan liian ylipitkäksi. Lisäksi homma alkaa menemään lopussa itsensä toistamiseksi ja saman asian jankkaamiseksi. Nämä pari harmittavaa seikkaa rokottivat puolen pisteen verran. Kuitenkin kokonaisuutena realistisen rosoinen ja aidosti koskettava kuvaus tappamisen vaikutuksista ihmisiin. Jälleen kerran yksi merkkipaalu Spielberg loistokkaaseen filmografiaan.
Pisteet:
Arvosteltu: 06.10.2008
Katsottu: Kotona
München kertoo israelilaisesta tapporyhmästä, joka ottaa hengiltä terroristeja, jotka suunnittelivat ja järjestivät verilöylyn Münchenin olympialaisissa. Ryhmän toimintaa kuvataan Avnerin (Bana) näkökulmasta. Elokuvassa näytetään sekä kostotoimia ja Avnerin pohdintaa siitä, tekevätkö he oikein.
München on lukeutuu Spielbergin isoimpiin töihin Schindlerin listan ohella. Tämä on jopa parempi kuin Schindlerin lista. Tämä seikka nostaakin Münchenin Spielbergin parhaaksi elokuvaksi. Tätä elokuvaa on moitittu niin juutalais- kuin palestiinalaismyönteiseksi. Itse en koe tämän elokuvan olevan kummankaan puolella, vaan se ottaa molempien osapuolten näkökannat huomioon.
München kertoo alun panttivankidraaman erittäin todenmukaisesti ja oikeita tapahtumia noudatetaan melko hyvin. Kostotoimenpiteiden kohdalla on luonnollisesti noudatettu taiteellisia vapauksia, sillä aika harvalla on tietoa siitä, mitä oikeasti tapahtui. Tosin siltäkin osin homma näyttää erittäin uskottavalta. Eikä tätä leffaa varmastikaan pääse syyttämään vääristelystä tai mistään liiallisesta sionismista.
Elokuva on muutenkin toteutettu varsin hyvin. Israelin tapporyhmän työt näytetään kaunistelematta, mutta ei kuitenkaan syyllistytä väkivallalla mässäilemiseen. Spielbergin tyyli on ollut viime aikoina synkempi verrattuna esimerkiksi Indiana Jones-elokuviin. Münchenkin noudattaa tätä synkkää kerrontatyyliä. Tämän elokuvan visuaalisesta tyylistä voidaan toki myös kiittää Spielbergin vakiokuvaajaa Janusz Kaminskia. München hipoo visuaalisuuden osalta jo täydellisyyttä. Synkkää tunnelmaa lisää John Williamsin upea musiikki. Muutenkin elokuva on aika realistinen. Ja taitaa olla muuten ensimmäinen kerta, kun Spielberg uskaltaa näyttää paljasta pintaa.
Eikä hahmopuolellakaan ole epäonnistuttu. Tapporyhmän jäsenet ovat erittäin uskottavia ja aidon oloisia. Heistä ei ole kehitetty mitään charlesbronsonmaisia kostajia, vaan he ovat tavallisia ihmisiä, joilla sattuu olemaan tappokeikka. Tapporyhmän jäsenten ongelmat tehtävän kanssa tulevat hyvin esille. Varsinkin Avnerin tuskailu tappamisen oikeutuksen suhteen on tehty hyvin. Muutenkin elokuva onnistuu draamakohdissaan olemaan koskettava. Varsinkin Avnerin ja hänen lapsensa välinen puhelinsoitto saa kyllä palan kurkkuun.
Vaikka München sijoittuu 1970-luvulle, niin sen teemat koston kierteestä on edelleenkin ajankohtainen. Tätä revikkaa kirjoittaessa Israelin armeija on aloittanut hyökkäystoimet Gazan alueella sen jälkeen kun Hamas oli siepannut israelilaisen sotilaan. Voi kysyä, auttaako suora toiminta tässä tapauksessa mitään. Tämä elokuvakin kysyy, mitä hyödyttää tappaa terroristien pomoja, kun niiden tilalle ehkä tulee edellistäkin pahempi tyyppi. Joten olisiko muita keinoja pysäyttää koston kierre? München osoittaa melko hyvin, että väkivalta vain luo lisää väkivaltaa. Tosin tämä elokuva ei myöskään vastusta suoraa toimintaa, mutta antaa kuitenkin aiheen pohtia, onko se aina järkevä toimintatapa.
Pisteet:
Arvosteltu: 03.07.2006
Katsottu: DVD
Mestariohjaaja Steven Spielbergiltä ilmestyi viime vuonna kaksi loistavaa elokuvaa. Ensimmäiseksi hän hävitti ihmiskuntaa yhdessä kaikkien aikojen parhaimassa maalmanlopun kuvauksessa Maailmojen Sodassa. Mutta se oli vasta alkusoittoa sille mitä loppuvuodesta oli luvassa. Münchenin olympialaisiin kohdistunut terroristi-isku ja sen jälkeisten tapahtumien inspiroima München.
Münchenin kesäolympialaiset 1972 saivat traagisen käänteen kun Mustasyyskuu niminen terroristijärjestö piti 11 tuntia Israelin joukkuetta panttivankina päättyen lopulta järkyttävään joukkomurhaan. Israelin salainen palvelu Mossad laati listan terrori-iskun suunnittelijoista. Entinen upseeri Avner (Bana) saa neljä muuta miestä mukaansa tehtävään, josta kukaan ei saa tietää mitään. Tästä alkaa matka kohti ihmismielen vääjämätöntä turmeltumista.
München ei päästä katsojaa helpolla. Spielberg ruotii ankaraa aihetta kovalla kädellä. 70-luvun tapahtumat heräävät kirjaimellisesti eloon tässä yhdessä viime aikojen kovimmista elokuvista. Spielberg ei myöskään lähtenyt kaunistelemaan mitään, vaan näyttää kaiken niin karuna kuin kuuluukin. Kyllä ihmisen mieli tappamisesta turmeltuu ja pahasti. Spielberg ei antanut pahuudelle suoranaisia kasvoja, vaan pahuus oli kaikkialla tuon viisi henkisen tapporyhmän ympärillä.
Tuohon Münchenin terroristi-iskuun elokuvassa palataan tietyn ajan välein takaumina. Münchenin muutamat kohtaukset olivat kyllä hienosti mieleenjääviä, varsikin kun Avner kävelee puutarhan läpi juttelemaan toimeksiantajalleen, Olympic hotellin kohtaus, jossa kamera näyttää ihmisen ruumiinosia pitkin käytävää, sekä se joukkosurmakohtaus, joka näytetään todella suoralta kädeltä. Loppukohtauksessa näytetään tietenkin World Trade Center -tornit, joka kertoo, että terrorismi on uhka koko maailmalle.
Mücnhenissä Spielbergin tuttu tiimi, kuvaaja Janusz Kaminski kuvasi erittäin hienosti, John Williams oli jälleen säveltänyt hienot musiikit elokuvaan. Eric Bana tekee loistavan roolisuorituksen Avnerin roolissa ja jättää lähes muut näyttelijät taakseen. Banan roolista tulee hyvin esiin, pelko, tuska ja ikävä rakkaitaan kohtaan. Tuleva James Bond Daniel Craig Steven roolissa tekee hyvän suorituksen. Muutkin näyttelijät loistavat rooleissaan.
München on puhutteleva elokuva terrorismistä ja maailman menosta. Elokuva joka laittaa ajattelemaan, että tälläistä se todellisuus nykyään on: terrorismi kostetaan terrorismillä. München on kiistaton ja puhutteleva mestariteos ja hieno lisäys Spielbergin loistavaan ansiolistaan.
nimimerkki: andy
Pisteet:
Arvosteltu: 02.07.2006
Katsottu: DVD
Spielberg on uransa aikana tarjoillut meille filosofisia jaaritteluja sci-fielokuvien muodossa, antanut meidän kokea kevyitä seikkailu elämyksiä ja tehnyt visuaalisesti upeita sentimentaalisia historiaa hyväkseen käyttäviä draamoja. Herran uusin edustaa viimeistä ilman sentimentaalisuutta. München on raadollinen kuvaus kostosta. Münchenin olympialaisissa vuonna 1972 tapahtuneen verilöylyn jälkipuintia kuvaava elokuva satuttaa ja lyö katsojaa suoraan kasvoille. Elokuvallisesti moitteetonta työtä edustava filmimöhkäle on jännittävä ja ajatuksia herättävä teos, jossa ei ole ollenkaan mukana sentimentaalisuutta tai muita Spielbergin elokuvallisia kikkoja. Ohjaajan maailmankuva on kuitenkin yhä ennallaan.
Elokuva kertoo tapahtuman jälkeisistä tapahtumista Israelin palkkaamien palkkamurhaajien kautta. Jos joku ei tiedä, mitä tuolloin tapahtui, niin palestiinalainen terroristijärjestö kaappasi 11 israelilaista urheilijaa, jotka räjäytettiin myöhemmin lentokentällä. Israel palkkaa viisi miestä tappamaan 11 palestiinalaista. Eikä homma ole todellakaan helppoa.
Spielberg on katkera juutalainen. Hän on selvästi katkera juutalaisille tehdyistä hirmuteoista. Kyllähän sen ymmärtää ja siihen on erittäin hyvät syyt, mutta elokuvan kannalta se on pahempi juttu, sillä elokuvan ajatusmaailma ei saisi olla mustavalkoinen. Tällä kertaa hän ei onneksi kerro itse tapahtumasta, vaan koston oikeutuksesta. Tämä kerrotaan selvästi juutalaisten palkkatappajien näkökulmasta, joten palestiinalaisten teko ei saa ollenkaan ymmärrystä. Onneksi Spielberg keskittää elokuvansa koston oikeutuksen miettimiseen ja näyttämään väkivallan sekä koston vaikutuksen ihmismieleen. Tässä elokuva onnistuu hyvin. Ainoa miinuspuoli on pienoinen haukotteluvaihe keskellä, mutta muuten München on vaikuttava annos elokuvataidetta, jota Hollywoodn satusetä osaa sittenkin luoda.
Sävyt ovat synkkiä ja loppupuolella katsoja ajetaan ahdistavaan tilaan päähenkilön tavoin. Hienot näyttelijäsuoritukset ovat olleet aina Spielberg-pläjäysten parhaita puolia. Australialainen koomikko Eric Bana, tuleva Bond-tähti Daniel Craig, nouseva ranskalaistähti Mathieu Kassovitz, Rome-sarjasta tuttu Ciarán Hinds ja vaikka minkä maan leffassa esiintynyt Hanns Zischler vakuuttavat Israelin palkkaamana palkkamurhaajaviisikkona. Nämä miehet tulkitsevat hienosti tavallisia Israelin kansalaisia, jotka tekevät tavallista rehellistä työtä. Jokainen näistä tulkitsee hienosti tällaisen tilanteen aiheuttamaa tunnekuohua. Varsinkin karismaattinen Craig ja persoonallinen Zischler vetävät hienot roolisuoritukset.
Löytyy leffasta pieniä vikoja, mutta muuten kyseessä on vahvinta Spielbergiä sitten Schindlerin listan. Historiallisena elokuvana tätä ei kannata katsoa, vaan tiukkana jännitysdraamana, joka kertoo kostosta. Raadollinen ja satuttava elokuva, jossa ei ole visuaalisesti mitään vikaa. München on varmasti vielä seuraavallakin katsomiskerralla yhtä antoisa ja ajatuksia herättävä kokonaisuus. Kevyttä viihdettä etsiskelevät valitkoon jonkun muun pätkän. Spielberg on yliarvostettu, mutta kun hän onnistuu, niin hän onnistuu sitten kunnolla.
Pisteet:
Arvosteltu: 22.04.2006
Katsottu: Teatterissa
Kovat oli odotukset leffan suhteen jo sen kuvausvaiheessa, joten pakkohan se oli käydä katsomassa. Ja varsinkin kun Spielbergiltä ei ole mitään erityisen hyvää leffaa aikoihin tullut.
Vuonna 1972 Münchenissä pidettiin olympialaiset, jotka tullaan muistamaan aina. Ei, ei suomalaisten menestyksestä, vaan koko maailmaa järisyttäneestä kireästä panttivanki-tragediasta. Palestiinalainen Musta Syyskuu-terrorijärjestö otti panttivangikseen israelilaisia urheilijoita, joista mistaakseni vain pari selvisi hengissä (saatan olla väärässäkin). Valitettavasti München ei seuraa tiivistunnelmaisesti tätä tragediaa, vaan terroristien vastaistaisen järjestön touhuja, mutta onneksi sentään helvetin tehokkaasti. Tietenkään panttivanki-draamaa ei voi unohtaa, joten sitäkin seurataan, mutta ei tarpeeksi pitkään ja hartaasti.
On vaikea kuvitella Spielbergiä parempaa ohjaajaa Münchenin puikkoihin, sillä jo Schindlerin Lista osoitti miehen hallitsevan loistavasti Eurooppaan sijoittuvat tositarinat. Kuten Schindlerin Lista Münchenkin on paikoin armottoman kova ja pirun synkkä, mutta toisaalta Schindlerin Listan väkivalta ei ollut missään vaiheessa näin kovaa tai veristä. Huippuelokuvia molemmat.
München on kauttaaltaan hyvin näytelty, ja spielbergmäisestä realistisuudesta tulee suurta plussaa. Onneksi leffasta ei tullut turhan jenkkimäistä, jossa kaikki puhuvat englantia ja ammuskelevat lihakset pullistellen, vaan kerrankin lähes kaikki puhuvat sitä mitä omassa maassaan puhutaan ja väkivalta on realistista ja perusteltua. Tästä myös plussaa. Suurimmat miinukset tulee paikoittaisesta tyhjän juoksemisesta ja siitä, että leffa ei kertonut tarpeeksi varsinaisesta panttivanki-tragediasta.
Kuten jo sanottu München seuraa salamurhaajia, joiden tehtävänä on murhata palestiinalaisia terroristeja, jotka ovat vaaraksi varsinkin israelilaisille. Tätä seurataan ennennäkemättömän tehokkaasti, vaikka harmillisesti vähän paikalla junnataankin.
Kauas ei täydet pisteet jää. Pientä tiivistämistä leffa vain olisi kaivannut. Jos leffassa olisi kerrottu enemmän itse olympialaissta pisteet olisivat toiset, ja nimen omaan paremmat. Jokatapauksessa München on paras Spielberg-leffa vuosiin, loistoleffa. Ja ei muuta sitten kuin odottelemaan DVD-julkaisua.
Tälläinen arvio tällä kertaa. Tämä on tiivistetty, joten älkää närkästykö.
"It's Strang to Think Your Self as an Assasin."
nimimerkki: The Wolf
Pisteet:
Arvosteltu: 12.03.2006
Katsottu: Teatterissa
Suurin paha, ja eniten pahaa, on maailman historiassa tehty uskonnon nimissä. Seuraahan siitä ristiriita, kun kukin uskontokunta ilmeisesti on ainoa oikea, ja voi meitä poloisia, jotka emme ole ihan perillä näistä asioista: Jos minä nyt seuraan tota, niin noiden mukaan minä joudun Helvettiin. Ja jos minä taas teen näin, niin nuo ensimmäiset tuomitsee mut ikuiseen kadotukseen. Tavallinen pilapiirtäjä saattaa yhtäkkiä tajuta olevansa rahanhimoisten palkkamurhaajien kohde, ja lapsia kuolee, kun väärän uskontokunnan sairaalaa pommitetaan. Näin on aina ollut, ja näin on aina oleva. Näin oli myös vuonna 1972, kun palestiinalaisterroristit ottivat 11 Israelin olympiajoukkueen jäsentä panttivangeiksi kisakylässä, ja myöhemmin räjäyttivät nämä lentokentällä.
Pelastusoperaatio oli, näin jälkikäteen mietittynä, fiasko. Saksan poliisilla, eikä itse asiassa muillakaan mailla, ei ollut tuolloin omaa erikoisyksikköä, joka olisi koulutettu tällaisia tilanteita varten. Israelilaisilla oli, mutta ymmärrettävistä syistä israelilaisia ei päästetty paikalle. Kun terroristit vaativat kuljetuksen lentokentälle ja lennon pois Saksasta, sai poliisi tilaisuutensa kuljettaa kaappaajat pois sivullisten täyttämältä alueelta ja aloittaa pelastusoperaatio. Sen he tekivätkin, mutta lentokentällä homma meni puihin; kokemattomille poliiseille lyötiin käteen konepistoolit ja he joutuivat tilanteeseen, jollaista he tuskin olivat ennen edes miettineet. Muistaakseni tilanne meni oikeassa elämässä pitkälle kuten filmissäkin: Tarkka-ampuja avasi tulen liian aikaisin. Terroristit räjäyttivät vielä helikoptereissa istuneet panttivangit käsikranaatein, ja seurasi tulitaistelu, jossa suurin osa terroristeista sai surmansa ja muutama vangittiin. Kuten tapana on, veri virtasi pitkään tämän jälkeenkin; juutalaiset lähettivät viisimiehisen salamurhaajaryhmänsä jahtaamaan niitä yhtätoista palestiinalaista, jotka olivat vastuussa iskun suunnittelusta.
Historiallisessa mittakaavassa tästä tapahtumasta ei ole pitkääkään aikaa, ja näinkin arasta ja vaietusta aiheesta on vaikeaa tehdä elokuvaa, ainakaan sellaista, joka ei ole sensaatiohakuinen tai yritä kohahduttaa paisuttelemalla tapahtunutta. Vielä vaikeampaa tämä varmasti on juutalaisohjaajalle, joka Münchenin olympialaisten aikaan oli 26-vuotias ja muistaa tapahtumat varmasti päivänselvästi. Viihdeohjaajana tunnettu Steven Spielberg on kuitenkin tarttunut härkää sarvista, ja saanut aikaan upean draaman, joka ei asetu kenenkään puolelle, vaan yksinkertaisesti näyttää, että kostoa seuraa aina kosto, väkivallan kierre ei pääty. Itsensä, kodin tai isänmaan puolustaminen on aina yksi asia, ja silmitön väkivalta, vieraalla maalla tapahtuvat terrori-iskut ja jatkuva kostaminen eri juttu.
München ei ole samanlainen koskettava itkuvirsi kuin Schindlerin lista. Se on synkkä, tummasävyinen, ulkokuoreltaan kova ja hirvittävän raaka elokuva, jossa ilonpilkahduksia tai toivoa ei ole. Se pistää katsojansa miettimään asioita, herättää tässä voimakkaita tunteita ja naulitsee tämän penkkiin koko kestonsa ajaksi. Se pistää melkeinpä stereotyyppisinä esiteltävät hahmonsa kovan paikan eteen, punnitsemaan omia arvojaan ja tekee saman katsojalle. Sekä tarkoitusperiltään, että elokuvalliselta toteutukseltaan se on hyvin ”epäspielbergimäinen” filmi.
München on, varsinkin visuaaliselta ilmeltään, hyvin 1970-lukulainen pläjäys. Se kuvaa tapahtumansa katutasolta, pitkillä otoilla, zoomauksia ja hienoja kamera-ajoja käyttäen, tuoden monilta osin mieleen esim. sellaiset elokuvat kuin The French Connection tai Shakaali. Ensimmäinen tappo, eli Rooma-episodi kokonaisuudessaan, jää mieleen nimenomaan visuaalisen upeutensa ansiosta. Lähes Kummisetämäisiin mittoihin nouseva kohtaus loksautti tyylikkyydellään, kamerankäytöllään ja karuudellaan ainakin meikäläisen leuat, näin hienoa työtä ei ole nähnyt teattereissa vuosiin.
Tarinankertojana Spielberg on aina ollut omaa luokkaansa, oli kyse sitten minkälaisesta elokuvasta tahansa, ja tällä saralla mies onnistuu mahtavasti jälleen. Tarina ei rönsyile tai poukkoile, eikä ohjaaja sorru turhiin sivujuoniin, vaan pitää elokuvansa toimivana, tiiviinä pakettina. Käsikirjoitusta ja tarinaa tukevat hyvät näyttelijät, jotka istuvat rooleihinsa loistavasti. Välistä tuntuu, että kaikki ”tiimin” jäsenet eivät saa tarpeeksi aikaa kankaalla, mutta elokuvan loputtua tajuaa, että kutakin on kuvattu juuri sopivasti, eikä yksikään hahmoista jää erikoisen yksipuoliseksi. Jokaisen salamurhaajan mielenliikkeistä, henkisestä kasvamisesta tai kylmemmäksi muuttumisesta voi jo hyvissä ajoin lukea rivien välistä, ja hahmojen tunteita kuvatessa München on ehkä parhaimmillaan. Irvokas, suorastaan makaaberi kohtaus Hollannissa jokivarrella jää kuva kuvalta mieleen pitkäksi aikaa, eikä vähiten siksi, että hahmojen viha on tuossa pätkässä niin käsin kosketeltavaa ja raivokasta, että se melkein pelästyttää katsojan.
München on monella tapaa loistava draama, joka ei sovellu kaikille katsojille. Se vaatii katsojaltaan tietynlaista mielenkiintoa lähihistoriaan ja innostusta elokuvaa kohtaan taiteenlajina. Katsojan pitää olla halukas istumaan teatterissa yli kaksi ja puoli tuntia, ja seuraamaan vahvaa, tunteikasta ja väkivaltaista teosta, jossa ei ole iloisia asioita, kevennyksiä tai mitään, minkä tarkoitusperä olisi puhtaasti viihdyttää. Lisäksi se vaatii katsojaltaan tarkkaavaisuutta, päättelykykyä ja aivotyöskentelyä. München on elokuvaelämys, joka palkitsee katsojan, mutta kevyt feelgood -leffa se ei ole. Näytöksestä, jossa olin, lähti kesken kaiken pois yhteensä tusinan verran ihmisiä. Joillekin katsojille tällainen elokuva ei sovi.
Pisteet:
Arvosteltu: 10.02.2006
Katsottu: Teatterissa
