Late Lammas – elokuva

(2015)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Late Lammas – elokuva
Genret: ,
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Shaun the Sheep Movie
Valmistusvuosi:2015
Pituus:85 min
Pisteytyksiä: 29
Tarkka arvio: 3.38

Late on älykäs pieni lammas, joka asuu katraansa kanssa Sammalperän maatilalla. Maatilan omistaa likinäköinen Maajussi ja sitä vahtii kontrolli-intoinen, mutta hyvää tarkoittava Vuhku Vahtikoira. Elämä Sammalperässä on yleisesti ottaen mukavaa, mutta eräänä päivänä Late havahtuu ja tuntee elävänsä kuin orja.

Late alkaa suunnitella vapaapäivää, ja suunnitelmaan kuuluu Maajussin saaminen unten maille. Suunnitelma toimii liiankin hyvin ja pian alkaa tapahtua. Yksi asia johtaa toiseen ja pian koko katras löytää itsensä ensimmäistä kertaa farmin ulkopuolelta – isosta kaupungista.

Arviot

Late Lammas on väkevä osoitus mykän komedian ajattomasta lumovoimasta.

Täytyy myöntää, etten ole ikinä eläessäni katsonut sitä alkuperäistä -sarjaa, johon tämäkin elokuva perustuu. Siis ihan oikeasti, Aardman on yksi tasokkaimmista ja kuuluisimmista animaatiostudioista maailmassa ja erityisesti stop motioniin erikoistuneista ylivoimaisesti paras. Aardmanin tuotanto on aina ollut huikean hyvää, joten ta riittänee vain tietää, että kyseessä on ihan oikeasti Aardmanin tuotantoa ja oletusarvoisesti senkin on […]

Arvosteltu: 07.12.2019

Kommentit & Pisteytykset

Nimetön
Slipkjovi
TeeP
srlq
Ryksel
varmuuskopio
dbgirl
Beer Master
the grandi-ma
Eximius84
Ludil
Miihkali
Kivilärvi
lenny
Timpsi
Ihmiskarhu
Addeh
QT
Etana
eskoaarne
Nico
kolamuki
Pix
Luffy
Hanhihannu
Analkisti
Brutus
sulo
arg

Lisää luettavaa