Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta (1959)
Alkuperäinen nimi: Plan 9 from Outer Space
- Tunnetaan myös nimillä:
- Grave Robbers from Outer Space
- Ohjaajat:
- Edward D. Wood Jr.
- Pääosanäyttelijät:
- Béla Lugosi, Duke Moore, Gregory Walcott, Joanna Lee, Lyle Talbot, Maila Nurmi, Mona McKinnon, Tom Keene, Tor Johnson
- Maat:
- USA
Arvostelut
Camp-komediana yliarvostettu ja oikeana elokuvana aliarvostettu.
Pahat kielet tietävät kertoa, että Ed Woodin, tuon amerikkalaisen pienten budjettien valtiaan ja vähälahjaisen auteurin, vuonna 1959 julkaistu elokuva Plan 9 from Outer Space – suomalaisittain Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta – olisi kaikkien aikojen huonoin elokuva. Tästä on äänestetty kymmeniä, ellei satoja kirjoja, Woodista ja hänen teoksestaan on kirjoitettu kirjoja ja artikkeleja ja itse elokuva on lukemattomien muiden juhlajulkaisujen ohella saatavilla myös jälkikäteen väritettynä versiona. Kun vielä otetaan huomioon taideteoksen nimi – Suunnitelma yhdeksän ulkoavaruudesta lupailee lähinnä halpaa scifi–b-elokuvaa mitä Plan 9 toki onkin, mutta virallinen suomalainen (ja elokuvan alkuperäinen työnimi Grave Robbers from Outer Space) kertoo elokuvan järjettömyydestä lähes kaiken oleellisen – voisi perustellusti olettaa leffan olevan jotain hulvattoman hillittömän hilpeää. Kyllähän se onkin, mutta silti on myönnettävä, että maailman huonoin elokuva se ei ole. Huonoimpien ja kömpelöimmin tehtyjen joukossa, ehdottomasti; mutta huonoin, ei todellakaan. Valehtelematta voi sanoa, että Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta on camp-komediana yliarvostettu ja oikeana elokuvana aliarvostettu.
Noo, okei, myöntää täytyy, juonellisesti leffa on aivan omaa luokkaansa – avaruusolennot huolestuvat superräjähteestä, jota ihmiset eivät ole keksineet, mutta voisivat keksiä, joten mikäpä muu siinä auttaa kun ruveta asentamaan vainajiin mikrosiruja, jotta ne nousisivat haudasta ja tappaisivat lisää ihmisiä, jotka voisi jälleen muuttaa zombeiksi näillä transistorimallisilla voodoo-taioilla. Näiden kahden toimen välinen yhteys on aika epäselvä, mutta kieltämättä hupaisia. Lisäksi ruudulla vaappuu lauma vampyyrejä, jotka eivät tunnu kuuluvan sen enempää avaruusolentojen palkollisiin kuin mihinkään muuhunkaan – paitsi tietysti sitä kautta, että Wood oli onnistunut huijaamaan alkuperäisenä kreivi Draculana tunnetun kauhukuningas Bela Lugosin elokuviinsa; hautausmaalla viitassa vaappuvasta Lugosista jäi arkistoon lyhyt pätkä filmiä, jonka Wood kierrätti mestariteoksessaan uudestaan ja uudestaan, toisinaan vähän lyhyempinä pätkinä, toisinaan kokonaisuudessaan. Koska yhdestä hautausmaakohtauksesta on vaikea saada perusteltua osaa elokuvaan, ellei sen hahmo esiinny missään muualla, Wood pestasi Lugosin sijaisnäyttelijäksi vaimonsa kiropraktikon Tom Masonin, joka yrittää epätoivoisesti peitellä erinäköisyyttään ja –kokoisuuttaan peittämällä kasvonsa viitalla. Hah, hah, surkuhupaisaa kieltämättä, mutta ei tällä perustalla ei camp-elokuva vielä yksinään seiso.
Taikasana Ulkoavaruuden haudanhäpäisijöiden hauskuuden takana onkin asia, johon on perinteisesti totuttu liittämään positiivisia odotuksia: kunnianhimo. Jos elokuva on tehty tyystin vailla kunnianhimoa, ja siitä tulee huono – kuten yleensä siinä tapauksessa pääsee käymään – hupi on yleensä kaukana, sillä jos ei mitään yritä, ei myöskään missään epäonnistu, ja tahaton komedia nousee nimenomaan epäonnistumisista. Ja niitä Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta on pullollaan: tuskin yksikään näyttelijä pääsee lävitse joko unohtamatta tai lunttaamatta vuorosanojaan – eläytymistä on turha odottaakaan. Varsinkin sankari Jeff Trentiä esittävä Gregory Walcott on melkoinen rautakanki, kuten myös ruotsalaisesta painijasta poliisikomisarioksi päätynyt Torn Johnson. Kauaa ei Johnson tosin leivättömän pöydän paremmalla puolella viihdy, vaan rupeaa pian zombiksi juuttuen kiusallisesti hautaan, josta hänen pitäisi ”uhkaavasti” nousta. Onkohan moinen ongelma yleinenkin zombeilla? Elokuvathan eivät kerro läheskään aina totuutta, joten kuka tietää, vaikka Wood olisi osunut tällä kertaa oikeaan… Tai sitten Johnson vain mokaa, kuten tekee myös suomalaissyntyinen Maila Nurmi ympäriinsä päämäärättömästi haahuilevana vampyyrinä, jolla ei silläkään ole mitään merkitystä koko elokuvan kannalta.
Kun tekijätiiminä on ollut melkoinen lauma aivottomia apinoita, ei siis ole ihmekään että surkea epäonnistuminen saa kunnianhimoiset pyrkimykset pölykapseliufoineen näyttämään naurettavilta. Ei silti ole syytä liioitella elokuvan kökköyttä: vaikka Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta onkin tekniseltä toteutukseltaan vuosikymmenen tai pari aikaansa jäljessä, monet tekelettä haukkuneet tekevät sen melko asiantuntemattomalta pohjalta; eivätpä tuon ajan kauhuilut suurellakaan budjetilla olleet visuaalisesti erityisen näyttäviä nykymittapuulla. Sitä paitsi Woodin kunnianhimoa on kunnioitettava: mukana on jopa muutamia suhteellisen luovia ratkaisuja ja ainakin Wood on yrittänyt – samaa ei voi sanoa vaikkapa kotimaamme elokuvateollisuutta vuosikaudet 1940–1950-luvuilla dominoineista ”ratkihauskoista” sotilasfarsseista. Tietty laiskuus tosin on Woodiakin täytynyt riivata, sillä monet ongelmista olisi saatu korjattua yksinkertaisesti uusintaotolla – ja esimerkiksi vähän turhan inhimillisistä avaruusolennoista (ainoa piirre, jolla alienit erottaa maapallon barbaareista on viitta) olisi päästy helposti eroon vaikka vappunaamarilla. Siltikin, totuus on, ettei Woodin tekele sen paremmin teknisesti kuin elokuvallisestikaan ole se kaikkein huonoin. Tuotanto-olosuhteisiinsa nähden se voittaa tietyssä mielessä jopa nyky-Hollywoodin vähäjärkiset miljoonabudjettihirvitykset ala ”300” – ainakin tässä on mukana yritystä ja campia tai ei, Plan 9 viihdyttää.
Ei se silti niin hauska ole kuin mitä sanotaan. Suuren osan ajasta filmi on oikeastaan aika tylsä. Sitä paitsi parhaisiin camp-leffoihin verrattuna Ulomman avaruuden haudankaivertajien koomisuus ei ole aivan niin visuaalista. Pikemminkin hölmöys ja hauskuus nousee yleisen hömelöstä kontekstista, uskomattoman hooposta juonesta ja niin logiikan kuin elokuvanteon jalon taidon sarallakin esiintyvästä pikku- (ja isojen) virheiden uskomattomasta tulvasta. Tietyssä mielessä siis on nähtävä vaivaa jotta teoksen huonoudelle voisi nauraa, eikä moinen käy päinsä! Parhaat camp-leffat tarjoavat aina jotain kaikilla rintamilla! Sitä paitsi Plan 9 ei todellakaan kestä katselua kovin montaa kertaa, kun taas hyvä huono elokuva kestää useammankin eliniän verran! Noh, kyllä Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta silti on viihdyttävä elokuva, ja jo sellaisenaankin – puhumattakaan sen maineen tuomasta kuriositeettiarvosta – kiehtova kappale elokuvahistoriaa.
Miihkali
Tykittäjä, 162 arvostelua
Arvosteltu: 02.08.2008
Katsottu: Kotona
Camp-henkisenä komediana se on raskasta sarjaa ja ansaitsee tarkalleen yhden tähden.
Tämä on Ed Woodilaisen elokuvan huipentuma. Näyttelijät ovat kehnoja, budjetti olematon, käsikirjoitus silkkaa sekundaa ja kaikki muukin on enemmän tai vähemmän pielessä.
Ulkoavaruuden oliot yrittävät selittää ihmiskunnalle ydinaseiden vaarallisutta elvyttämällä ruumiita. Miten tämä sitten voisi auttaa tilannetta, jää hämärän peittoon.
Ed Wood on ainoa elokuvaohjaaja, joka on saanut mainetta ja elämänkertaelokuvan olemalla täydellisen lahjaton. Hän oli innokas, mutta lahjaton sähläri, mikä näkyy myös elokuvissa.
Plan 9 on huono elokuva. Sitä ei voi kiistää, mutta surkean epäonnistumisen sijasta se onnistuu viihdyttämään aivan toisella tavalla. Camp-henkisenä komediana se on raskasta sarjaa ja ansaitsee tarkalleen yhden tähden kunnianosoituksena huonoudelleen. Huono se on, mutta onneksi samalla viihdyttävä.
nimimerkki: Jurpo
Jurpo
Tähtääjä, 799 arvostelua
Arvosteltu: 24.05.2004
Katsottu: VHS
Mikäli Wood olisi osannut oikeasti tehdä elokuvan, ei siitä olisi ikinä tullut ikimuistettavaa.
1950-luvulla syntyi ns. uusi, nuorekas elokuvagenre, jota nuoret rakastivat ja ymmärtämättömät hölmöt paheksuivat. Ei, kyseessä ei ole kauhuelokuva, vaan genre, josta on helppo sanoa ne kolme parasta tekelettä, eli science fiction.
Vuosikymmenen alkupuoliskolla syntyi H.G. Wellsin romaaniin perustuva, nykyisen sci-fi kulttuurin virstapylväs, Maailmojen sota. Ja eipä menyt kauaa, kun sci-fi -tarinoista kiinnostunut, angoravillapaidoista pitävä nuorimies päätti tehdä elokuvan, josta hänet muistettaisiin. Tuottajaksi järjestettiin eräs kirkko ja kaikki miehen vakiokaartiin kuuluvat näyttelijät pääsivät mukaan, kuten entinen TV-tähti Vampira (alias Maila Nurmi), The Tonight Shown ennustaja Chriswell, ruotsalainen ammattipainia Tor Johnson, sukupuolen vaihdostakin miettinyt Bunny ja jo muille maille siirtyny ex-Dracula Bela Lugosi. Miehen nimi oli siis tottakai Ed Wood ja elokuva kaikkien aikojen huonoimmaksi elokuvaksi valittu Plan 9 From Outer Space.
Elokuvan juoni on lievästi sanottuna ihmeellinen. Avaruusolennot saapuvat maahan hienoilla pölykapseli-ufoillaan ja herättävät kuolleet henkiin, jotka laittavat sitten tappamaan lisää ihmisiä, jotka he myös herättävät... Ja motiiviksi kerrotaan jotain pommeista ja auringon säteistä. Selvähän se, eikö vain? Ed Wood on todistetusti aikamme huonoin ohjaaja-käsikirjoittaja.
Käsikirjoitus lienee unohtunut jonnekkin junaan ja filmiin päätynyt juoni on keksitty kuvauspaikalla? Käsikirjoitus on täynnä epäloogisuuksia ja virheitä, mutta sen takia se kantaakin koko elokuvan ajan. Pelkillä juonellisilla eväillä ei elokuva olisi yhtään katsottava. Paljon perinteisiä sci-fi -aineksia on mukana ja sanomaakin on yritetty tunkea. Tälläisenaan juoni on jo mielenkiintoinen!
Visuaalisesta loistosta ei ole tietoakaan ja suoranaiset kuvaukset on toteutettu teatterimaiseen tyyliin. Lavasteet ovat kieltämättä upeita, mutta nekin joutuivat vääriin käsiin poropeukaloisten näyttelijöiden ja ohjaajan kanssa. Haudat liikkuvat, ruohomatto rypistyy ja Tor jää kiinni hautaan, mutta nehän ovat vain pikkujuttuja. Kysehän on aina isosta elokuvasta.
Elokuvassa ei ole mitään tehty onnistuneesti, mutta mikäli Wood olisi osannut oikeasti tehdä elokuvan, ei siitä olisi ikinä tullut ikimuistettavaa. Tuollaisella juonella ei ole minkäänlaista merkitystä, ellei siinä ole virheitä ja hölmöyksiä ja sen toteutusta ei olisi tehty näin katastrofaalisen huonosti. Mikäli Ed ei olisi puhkunut intoa tätä ohjatessaan, olisi tämä täysin kelvotonta tavaraa. Mutta nykyisessä ulkoasussaan se on ikimuistoinen filmi, joka kuuluu yleissivistykseen ja joka kaikkien pitäisi nähdä, vaikka ihan opetusmielessä.
Kauan sain puntaroida, annanko elokuvalle viisi tähteä vai yhden, sillä se on ihan joko tai. No, koska pidin elokuvasta, onkai se annettava täyden pisteet. Tälläista elokuvaa ei tulla toista tekemään.
nimimerkki: Sano mitä sanot
Sano mitä sanot
Tähtääjä, 164 arvostelua
Arvosteltu: 26.07.2005
Katsottu: VHS
Kun into voittaa taidon.
Jokainen, joka on nähnyt vaikkapa nuorten kloppien rockyhtyeen ensimmäisissä harjoituksissaan tai lapsen ottamassa ensimmäisiä horjuvia askeliaan, tietää, että joskus into voittaa taidon. Tämä totinen väite pätee myös Edward D. Wood Jr.:n elokuvatuotantoon ja sen kuuluisampaan esimerkkiin eli Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta -elokuvaan.
Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta on huonoudestaan kuulun Woodin oma lapsenaskel ja ensitreenin näköinen repäisy, vaikka se yrittää edustaa monta astetta vakavammin otettavaa elokuvataidetta. Katselun lomassa tulee monta kertaa salaa toivoneeksi, että Wood olisi paljastunut, vaikka edes postuumisti, itseironiseksi parodiantaitajaksi ja elokuvaneroksi, mutta totuus todella taitaa olla lähempänä auttamattomasti taidotonta ja yli-innokasta tahattoman komiikan mestaria. Eipä silti, jo tämmöisenään Woodin komiikaksi kääntynyt elämäntyö jakaa voimakkaasti mielipiteitä, sillä viikonlopun nauruhermojenkutkutuskaman monet tuntomerkit täyttyvät.
Woodin käsikirjoitusta ei ole syyttä haukuttu maailmanhistorian huonoimmaksi, sillä se jopa maininta Surkeaakin surkeammasta surkeudesta yliarvioi sen laatua. Herra Ohjaajakäsikirjoittajalla kun ei juuri ollut tajua yhdistää aikajatkumoita kohdilleen tai asetella sanasia näyttelijöiden suuhun ja, mikä pahinta, tarkkaavaisuudenpuutetta angorapaitoihin tykästyneellä herralla oli sitten muiden puutteidenkin edestä. Muutamassa kohtauksessa näyttelijätkin tuntuvat koetelleen ohjaajan huomiointikykyä. Tai sitten vain olleen samalla tietämättömyyden aaltopituudella kuin leikki-ufoja mystisinä muukalaisina esittelevä leffa ohjaajineen.
On suorastaan tajunnanräjäyttävää katsella, kuinka kesken kohtauksen päivä vaihtuu yöksi tai näyttelijä korvautuu pään mitan alkuperäistä pidemmällä korvikkeella. Jälkimmäiseen toki syynä oli legendaarisen Bela Lugosin menehtyminen ennen elokuvan varsinaista syntymistä, mutta sekään ei puolusta Woodia laisinkaan. Tämän visio avaruuden ihmismäisistä olioista, näiden lentävistä lautasista ja tarpeesta pelastaa maailmankaikkeus ihmisten käsissä vaaralliselta solaniittiaseelta oli alkujaan tuhoon tuomittu, mistä kielii myös kolmen vuoden viive tuotannon valmistumisen ja julkaisun välillä. Tuottajaksi löytyi (lue: harhautettiin) lopulta baptistikirkon rahaherroja.
” We are all interested in the future, for that is where you and I are going to spend the rest of our lives. And remember my friend, future events such as these will affect you in the future… And now, for the first time, we are bringing to you, the full story of what happened on that fateful day.”
Jo leffan ensimmäiset sanaset aiheuttavat epätodellista tunnetta Woodin totaalisen aikakyvyn hahmottamisen puutteesta (samoja erheitä pursusi transseksuaalisuutta tilittävä Glen or Glenda), eikä alussa alieneiden ja ihmisten välillä vaadittavan ”kielimuuntimen” puuttuminen lässähtäneestä loppukohtauksesta kyllä parane menoa lainkaan. Samaa selittämätöntä käännettä on koko elokuva, lähinnä pahassa mielessä, mutta kuten maine kertoo, jossakin vaiheessa surkeudesta voi syntyä jotain hyvääkin. Joskus se tapahtuu kolaa juomalla, joskus pahvisten hautakivien katveessa. Joskus into todella voittaa taidon. Ja sitä kautta, kaikessa irrallisuudessaankin, Plan 9 from Outer Space on huojuvan heikko, mutta nimenomaan leffasivistykseen kuuluva, teos. Ed Wood ei tarvitse avaruuden olioita herättämään henkiin itseään, koska näin hän elää teoksissaan.
Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 786 arvostelua
Arvosteltu: 15.04.2008
Katsottu: Kotona
Campina ihan toimiva 'sci-fi' leffa joka oli alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan.
Huhhuh, mikä pläjäys. Muuta ei voi sanoa.
Avaruusoliot hyökkäävät maapallolle käyttäen apunaan zombeja, joita he tekevät kuolleista maan asukkaista. Weird, ha? No, eipä yhtään sen tavallisemmaksi muutu jatkossakaan.
Ohjaus ja kässäri ovat surkeita. Kummatkin siis elokuvahullun mutta lahjattoman Ed Woodin käsialaa. Näyttelijät voisi vaihtaa mätiin kalapuikkoihin eikä kukaan huomaisi eroa kovin pian. Lavasteet ovat tuota... ööh. No okei, niitä ei juurikaan ole. Suurimman osan ajasta henkilöt seisovat ulkona ollessaan pelkkä seinä taustanaan. Ja sittenhän on tietenkin hautausmaa joka on synkkä ja sumuinen vaikka muualla olisi valoisaa ja aurinkoista. SITTEN on tietenkin ne pölykapseliufot, joiden tukilangat sojottavat jäykkinä. Ei ihme, että tämä elokuva on äänestetty maailman huonoimmaksi, ja se löytyy myös IMDB:n sadan huonoimman elokuvan listalta.
No miksi minä siis annan jopa kolme tähteä? No, kuten arvoisa kolleegani Söpö Lentävä Rukkanen tuossa alempana totesi, elokuva on suoraan sydämestä. Se on tehty todella suurella innolla ja se näkyy. Mikään muu elokuvassa ei sitten olekaan hyvää... tai no. Itseasiassa on, kunhan sitä katsoo campina. Näille jutuille ei voi olla nauramatta, mutta ei tämä kuitenkaan mikään kuoliaaksinaurattaja ole.
Campina ihan toimiva "sci-fi" leffa joka oli alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan.
PS: Muuten, eihän jenkeillä oikeasti ole armeijassaan "lautastentorjunnastavastaavaa" upseeria, eihän?
Raato-A
Tykittäjä, 404 arvostelua
Arvosteltu: 31.10.2003
Katsottu: VHS
Pahviset hautakivet kaatuilevat, ruotsalainen voimailija juuttuu kuoppaan ja pölykapselit lentävät.
Otetaan yksi surkea ohjaaja-näyttelijä-käsikirjoittaja, jolla on intoa, mutta ei juuri mitään muuta. Lisätään keitokseen kummia heppuja, joista yksi on morfiiniriippuvuutta kärsivä entinen kauhustara. Hämmennetään niillä tuottajaksi suostuvaa kristillistä tahoa ja voilà: meillä on maailmanhistorian surkeimmaksi julistettu elokuva.
Kulttikamaahan tämä on, ei siitä pääse minnekään. Transvestiittidokumentti Glen or Glendan jälkeen Ed Wood halusi käyttää Bela "Dracula" Lugosia hyväkseen yhä uudelleen ja uudelleen, mutta valitettavasti mies oli jo niin puhki tähän elokuvaan mennessä, että kuoli kesken kaiken. Niinpä aiottu "suurelokuva" lässähti entisestään, kun Ed joutui sahaamaan käsistään luonnollisen poistuman vuoksi. Lugosin stand-in on hilpeä näky kaikessa kökköydessään.
Elokuvan stoori on varsin järisyttävä: pahat ulkoavaruuden häiskät saapuvat herättämään kuolleet eloon ja valtaamaan Maan zombieiden avustuksella. Pahviset hautakivet kaatuilevat, ruotsalainen voimailija juuttuu kuoppaan ja pölykapselit lentävät. Kyllä on rattoisaa.
Oikeastaan tämä on viiden tähden vilimi. Tämähän on suoraan sydämestä, angorapaidan sisältä.
Söpö
Ylläpitäjä, 732 arvostelua
Arvosteltu: 29.11.2002
Katsottu: Kotona
Videot
Kuvat
Suosituksia
Kommentit
Alm0st
Käyttäjä
Tumppimies
Tykittäjä
hebbu
Käyttäjä
Kaz
Käyttäjä
Arvostelut
Camp-komediana yliarvostettu ja oikeana elokuvana aliarvostettu.
Miihkali 02.08.2008 18:09
Camp-henkisenä komediana se on raskasta sarjaa ja ansaitsee tarkalleen yhden tähden.
Jurpo 24.05.2004 23:13
Mikäli Wood olisi osannut oikeasti tehdä elokuvan, ei siitä olisi ikinä tullut ikimuistettavaa.
Sano mitä sanot 26.07.2005 22:47







Kommentit
Alm0st
Käyttäjä
11.01.12 klo 15:31
Maailman huonoin elokuva on mielestäni liian ankara tuomio Plan 9 from outer spacelle. Katsoin Ed Woodin viikko sitten ja kiinnostuin kyseisestä henkilöstä, joten otin haasteekseni katsoa miehen tunnetuimman pätkän. Pakko sanoa etten todellakaan odottanut mitään, sillä niin paskaksi oltiin haukuttu, mutta yllätyin. Plan 9 from outer space on huono elokuva sitä ei käy kiistäminen, mutta kuitenkin se ylittää kaikki Ulli Lommelin "elokuvat" kevyesti. Vaikka Plan 9 on epälooginen, naurettava ja melko paska elokuva, niin kunnioitan Ed Woodia suuresti ohjaajana. Miehestä ei ollut ohjaajaksi, mutta ainakin hän ei menettänyt toivoaan kuolemaansa saakka. Itse katson paljon mieluummin Ed Woodin leffoja, kuin esim. Michael Bayn. Mies tosissaan antoi kaikkensa elokuville ja tässä lopputulos. Pidit tai et niin et voi kiistää miehen uskomatonta mielikuvitusta, ja tämän elokuvan viihdearvoa.
Tumppimies
Tykittäjä
09.01.12 klo 11:11
Woodin merkkiteos, vai miten se tulisi muotoilla. Joka tapauksessa Plan 9 on kyllä heikko elokuva. Se ei millään osa-alueella edusta woodismin parhaita piirteitä. Se on täysi kalkkuna, eikä siitä miksikään muutu. Baptistien rahoittama elokuva kertoo avaruudenmuukalaisista, jotka ovat tulleet tellukselle herättämään kuolleita henkiin. Kiehtova ajatus, ja taasen Woodia ei voi syyttää luovuudesta. On nimittäin aikamoinen peliveto hakea kirkolta rahat ja tehdä elokuva haudanryöstäjistä. Myös Lugosin mukaan tunkeminen on vaatinut pelisilmää. Tosin jälkimmäisen kanssa mennään aika helvetisti metsää. Wood kierrättää samaa otosta Lugosista uudestaan ja uudestaan, koska materiaalia oli niin vähän. Samalla hän käyttää vaimonsa kiropraktikkoa muissa Lugosille tarkoitetuissa kohdissa. Myötähäpeä nousee pintaan, kun tämä kaveri ei näytä yhtään Lugosilta ja pitää jokaisessa kohdassa viittaa kasvoillaan.
Kokonaisuutena Plan 9:in kalkkuna-arvot ovat taattua paskaa. Lavasteet ovat karmaisevia. Vai miltä kuulostaa kohtaus, jossa sotilaan tulisi olla ulkona, mutta hänen varjonsa näkyy vasten pahvista taivasta. Välissä esitetään arkistomateriaalia jostain sotaharjoituksista, jotka ovat aivan kuin toiselta planeetalta. Lentävät lautaset näyttävät todella surkeilta, koska ongensiima näkyy jatkuvasti. Plan 9 on toden totta Woodin tunnetuin teos, mutta se ei suinkaan ole se paras. Kunnianhimoa on ollut paljon, vaikka Ed ei kyllä ole mikään visionääri. Onhan tällä oma arvonsa historiassa ja toisaalta tämä on viimeinen elokuva, jossa Bela Lugosi esiintyi.





R.I.P Bela Lugosi
hebbu
Käyttäjä
26.11.11 klo 16:01
surkuhupaisuudessaan onneton tekele,mutta on silti viihdyttävää camp-huumoria,ja kuuluu elokuvaharrastanjan yleisivistykseen.
Kaz
Käyttäjä
14.11.11 klo 22:16
Joko hyvällä tavalla huono tai ihan oikeasti huono. Porukassa ainakin loistoviihdettä.
Migus
Käyttäjä
27.09.11 klo 23:57
Kyllähän tämät kerran katsoo. Elokuvan Ed Wood katsomisen jälkeen oikein mielenkiintoista seurattavaa. Ei mikään mahtava pätkä kuitenkaan.
Rainafriikki
Käyttäjä
12.03.11 klo 19:54
Kaikkien aikojen surkeimpia elokuvia,mutta toimii loistavana camp-leffa viihteenä.
Pii
Käyttäjä
18.12.10 klo 23:13
Juoni on kyllä jotain aivan uskomatonta... 3/5 yritteliäisyydestä.
kurkkuharja
Tykittäjä
14.12.10 klo 19:44
Kovat odotukset eivät täyttyneet ja vaikka välistä leffan näyttelylle, huonolle toteutukselle ja Woodin omituisille päähänpistoille (=kielikoneelle) saakin nauraa, loppujen lopuksi elokuvasta jäi itselleni käteen lähinnä puutunut mieli ja särkevä pää.
Lähes myönnän, etten käynyt viimeaikaisen pahemman luokan sonnan liikakulutukseni vuoksi (ja oikeasti huonoihin leffoihin tällä haavaa lähinnä tympääntyneenä) katsomaan Haudanryöstäjiä ulkoavaruudesta avoimin ajatuksin, ja arvatenkin siksi lähes ärsyynnyin tekijöiden vakavuuteen sekä saamattomuuteen: eivätkö ne jumankauta oikeasti tajunneet, mitä ihmeen kakkaa olivat pieremässä, vai luulivatko tosiaan parhaillaan valmistelevansa vuosikymmenen merkkiteosta?
Toinen mieleen hiipivä kysymys onkin, että vaikkei Plan 9 from Outer Space oikeasti olekaan NIIN tajuttoman surkea teos kuin mitä väitetään (katsokaa joskus turkkilaisten "mestariteoksia"), niin voi silti vain funtsia, että milläköhän pirun rahkeilla tämäkin kasa pääsi aikoinaan ihan levitykseen asti?
Jeesus, pitänee lopettaa vinkuminen ja uusintakatsastaa tämä paremmin voimia keränneenä ja iloisemmalla asenteella joskus tulevaisuudessa (siellähän me kaikki kuitenkin tulemme elämään...).
Matalahiilihappoinen
Käyttäjä
21.03.10 klo 20:46
Vihdoin sain tämän käsiini! Pakko todeta, että tämä on parempi elokuva kuin mitä luulisi. Vaikka juoni on epälooginen ja erikoistehosteet huonot (plus muut lapsentaudit), niin Plan 9 from Outer Space on yllättävän hyvä elokuva, ja samalla yliarvostettu camp/B-luokan leffa. Olennainen osa elokuvahistoriaa.
MaxS
12.02.10 klo 10:38
Odotin elokuvaa joka olisi niin huono että se olisi hauskaa mutta Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta on pelkästään huono ja ihan ansaitusti siellä maailman huonoimpien elokuvien listalla. Ed Wood oli ihan mielenkiintoinen leffa jota ehkä suosittelenkin ennemmin aiheesta ja omituisesta ohjaajasta kiinnostuneille sillä siinä nähdään ihan tarpeeksi aitoja tästä elokuvasta otettuja klippejäkin, 80 minuutin ajan ei tosiaankaan jaksa kiinnostaa pätkääkään.





jalakanen
Käyttäjä
11.03.08 klo 04:50
Ei ehkä paras Woodin elokuva mutta oikein mainio siltikin.
DCRS
Käyttäjä
21.02.08 klo 02:43
Woodin kädenjälki todella näkyy tässä ja se on myös yksi asia mistä pidän. Elokuvassa on myös sanoma. Levätkää rauhassa Ed, Bela ja Vampira.
DCRS
Käyttäjä
21.02.08 klo 02:39
Ed Wood oli elokuvamaailman punkkari ohjaaja. Sillä oli tee-se-itse asenne ja näkemys elokuvan tekemisestä. Tietämystä elokuvan tekemisestä ja paljoa rahaa ei välttämättä tarvita, vaan into ja rakkaus elokuvaa kohtaan riittää. Ed Wood oli amatööri, mutta myös väärinymmärretty nero.
Holyedwood
11.01.08 klo 04:31
En naura tälle. Makuunin hylly on täynnä huonompia leffoja kuin tämä ja olen nähnyt useita kymmeniä, ellen jopa satoja huonompia elokuvia kuin tämä. Tälle nauraa ihminen joka nauraisi bändille joka soittaa huolimattomasti hyvää ja mielenkiintoista musiikkia jossa myös sanoma ja jonka nauhoituksissa äänenlaatu epäselvä.
Vampire slayer
19.11.07 klo 11:35
Ed Wood: mestari vai amatööri?
ibg
25.08.07 klo 00:52
Ei lähelläkään maailman oikeasti huonointa elokuvaa.
Tämä viihdyttää. Esim 'Armageddon' ei viihdytä.
pro
28.06.07 klo 22:56
Aivan jumalainen elokuva!!! Oma suosikkikohta on kun jotkut lavasteista kaatuvat ja sekin on otettu mukaan elokuvaan ja tietty se kun avaruusalukset roikkuvat naruista?!?! Pakko nähdä ennenkuin voi sanoa että on nähnyt jo kaiken!!!
Kheldar
11.01.07 klo 10:33
Uskomattoman huonosti tehty elokuva. Mutta jaksaahan se kömpelö toteutus naurattaa ensimmäisellä katsomiskerralla. Ed Wood ei ilmeisesti tiedä ohjaamisesta mitään
tuska
20.11.06 klo 19:59
Kovaa kamaa. Omalla tavallaan harvinaisen paska ja hyväkin siinä mielessä että viihdytti. Anna tällekin sitten numero...
Ed-fani
09.09.06 klo 19:43
Todellinen Klassikko. Elokuva joka on niin huono että se on jo aivan mahtava...
fffffffffff
08.10.05 klo 11:54
Pidetään maailman huonoimpana elokuvana. Tosiasia on, että on tätä viisi kertaa huonompiakin olemassa.
Kulttimies
17.04.05 klo 13:38
Todellista kulttikamaa. Jos ette ole vielä tätä nähneet niin hakupäälle nyt hyvänen aika! Champ-huumorin täydellinen huipentuma. Olisi todellinen loukkaus olla antamatta tälle sitä yhtä tähteä.
hyvä
12.01.05 klo 22:42
Oikeastaan tämä oli kaikkien ufo-leffojen äiti! Kuka nyt tähän aikaan teki tämän tapaisiakaan leffoja? Aika jännä juttu... ymmärryskyvyn ulottumattomiin menevät ohjaajat luokitellaan oudosti, esimerkiksi Ed on huonoin ja itse "älyttömyyden"mestari Stanley Kubrick on paras. Kuka näitä oikein luokittelee? Mutta oikeastaan tämä leffa on hyvä, joskin vain huonosti tehty. Ihan hauskaa nauraa kaikille kämyille, joten hyvähän tämä!
Kunnian osoituksena:
20.11.04 klo 16:14
Ei Ed Wood ole turhaan leimattu maailman huonoimmaksi ohjaajaksi. Tämäkin on niin käsittämätöntä roskaa että. Elokuva on kyllä ostamisen arvoinen, sillä se on huonoudessaan erittäin huvittava.
CoolHand
09.11.04 klo 11:10
Tätä on kyllä haukuttu ihan turhaan, vaikka onkin paska elokuva. Tämä on myös aika lailla tylsä. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä huonoimmaksi arvostetun ohjaajan tuotos. Tämä kuitenkin todistaa, että ei sitä rahaa niin tarvita ja tehosteita. Tosin ilman niitä tämä nyt ei ole paras esimerkki.
Population1
17.10.04 klo 19:06
Yksinkertaisesti niin huono että on jo hyvä. Lavastus, leikkaus, puvustus, "erikoistehosteet", näyttelijäsuoritukset, kuvaus, kaikki ovat todella huonoja. No, budejtti oli mitä oli ja ohjauspallilla istui Ed Wood Jr. Eittämättä huonoin näkemäni elokuva, siitä hyvästä pisteet. =)
MaraMaster
21.07.04 klo 15:05
heh.. noh, olihan se aika kehno sinänsä, mutta verrattuna esim. glen or glenda- elokuvaan (ed wood prod.) tämähän on aivan henkeäsalpaavan loistava
riippuu tietysti arvosteluasteikosta.. mutta ei todellakaan maailman huonoin elokuva, ei edes sinne päin. "Suosittelen".
Pingutyyppi
01.11.03 klo 18:31
Ai että kun tämä onkin mainio. Mulla tämä pisteytys on nyt kompromissi - leffa on niin huono, että se on aivan loistava
Lugosi on rainan ehdoton helmi, samanlaista viitanliehuttajaa saa etsiä. Ja niinhän Wood saikin... sijaisnäyttelijäskenet ovat myös mainioita.
Ruttiska
11.08.03 klo 00:47
Tämä elokuva on yksi parhaimpia näkemiäni komedioita.
Kokki from Outer Space
28.12.02 klo 04:36
Yksi vai viisi? Kas siinä pulma.
Zap
29.11.02 klo 17:44
Leffa on yksinkertaisesti niin huono, että se on mielettömän hyvä. Parempaa huonoa leffa ei ole maailmassa.