Harjunpää ja pahan pappi (2010)
- Ohjaajat:
- Olli Saarela
- Käsikirjoittajat:
- Leo Viirret, Matti Yrjänä Joensuu
- Pääosanäyttelijät:
- Irina Björklund, Jenni Banerjee, Jorma Tommila, Peter Franzén, Sampo Sarkola, Tommi Korpela, Ville Virtanen
- Maat:
- Suomi
- Kielet:
- suomi
Arvostelut
Aika huimia suorituksia saa Suomi-filmeissä tulla, jos nämä kaksi ukkoa ohitetaan pystien jaon aikaan.
Hyvä lähtökohta: yksikään Harjunpää-kirja ei ole tuttu, niinpä suhtautuminen tähän elokuvaan on ”puolueeton” ilman oman mielikuvituksen tuottamaa ennakkokuvaa.
Elokuvaan on haalittu suomalaisittain korkean profiilin näyttelijöitä, joista Peter Franzén on totutusti tehnyt pääosissaan laatujälkeä. Niin nytkin.
Timo Harjunpää (Franzén) yrittää selvitä, teinityttärensä kuoleman aiheuttaman kiirastulen lisäksi, vakivaltayksikön ylikonstan tehtävistä. Kohdalle osuu metrossa tapahtuneiden murhien setviminen. Ja ylikonstan pää tukkeutuu vain lisää, kun vastustaja ui nahan alle. Kyseessä on paljon muuta kuin on-tapahtunut-murha-selvitetään-se -tyyppinen rikosetsivätarina.
Harjunpää ja pahan pappi on synkkä elokuva. Se on värjätty tummaksi ja väkivallan näyttämistä ei kaihdeta. Sillä jopa mässäillään. Mielestäni angstin näyttämiseen olisi riittänyt Franzénin loistava suoritus, mutta nyt ohjaaja Olli Saarela on selvästi tehnyt tietoisen valinnan viljellä niitä kuvia, jotka pyörivät päähenkilön päässä. Elokuvan ainoa heikkous piileekin lahtaamisessa. Sen minkä Seven tai Uhrilampaat jätti katsojan mielikuvituksen varaan, tuutataan tässä ulos. Samalla päähenkilön synkistely tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, mutta itse päätarina ei. Liekö ohjaajalla haussa shokkiefekti ja puheenaihe lehtien palstoille?
Franzénin lisäksi ässäroolin vetää Sampo Sarkola. Sliipin pörssimeklarin näköinen häiskä pitää linjansa kylmän niljakkaaana tyyppinä koko leffan ajan. Aika huimia suorituksia saa Suomi-filmeissä tulla, jos nämä kaksi ukkoa ohitetaan pystien jaon aikaan.
Jenni Banerjeetä lukuun ottamatta, muiltakin osin roolit ja tyypit istuvat synkkään kokonaisuuteen hienosti. Saarela taitaa olla aika guru henkilöohjaajana.
Harjunpää ja pahan pappi on hyvä suomalainen leffa, jossa on särmää ja tyyliä. Ainoa pisteitä vievä asia on angstirypemisen kesto. Meinasin jo marssia kirjakauppaan ostamaan Harjunpäätä, mutta sitten hoksasin että sitä virhettä en tee. Pidetään tämä leffasarjana, sillä toinenkin Harjunpää (Harjunpää ja rautahuone) on tulossa elokuvana. Sori Matti Yrjänä.
Viljami
Ylläpitäjä, 232 arvostelua
Arvosteltu: 12.10.2010
Katsottu: Teatterissa
Synkkä kuvaus murtuneesta miehestä ja sovinistisesta Suomesta
Vuosi 2010 on muutosten aikaa suomalaisessa elokuvateollisuudessa: elokuvateattereihin on saapunut, ja on tulossa kotimaisten elokuvien saralla joukko outoja lintuja. Napapiirin sankarit kuvasi Pohjois-Suomessa sekoilevia Matti Meikäläisiä, kun taas Rare Exports kertoo tarinan erilaisesta joulupukista. Kuitenkin vuoden puhutuin kotimainen tekele lienee Harjunpää ja pahan pappi - Suomen aluevaltaus täysiveriseen trilleriin. Matti Yrjänä Joensuun teoksen elokuvasovituksen on ohjannut epätasaisista ja kunnianhimoisista projekteistaan tunnettu Olli Saarela. Komisario Harjunpäätä esittää Peter Franzén (Rööperi), Harjunpään vaimon rooliin on palkattu Irina Björklund ja Harjunpään naiskolleegan roolissa nähdään Jenni Banerjee. Pimeää spektriä edustaa Pahan pappia tulkitseva Sampo Sarkola.
Tyttärensä traagisen kuoleman murtama Harjunpää pakenee todellisuutta töihin, jossa komisario saa selvitettäväkseen joukon outoja metrokuolemia - jokaisen murhan uhri on harjoittanut perheväkivaltaa ja kohdellut jälkikasvuaan tai vaimoaan kuin teurastettavaa siipikarjaa. Tapauksen melskeissä Harjunpää seuraa raskain silmin tyttärensä tappanutta nuorisorikollista ja vajoaa henkisesti kohti lopullista murtumispistettä.
Jo alun lohduton soundtrack paljastaa elokuvan synkän maailman: Harjunpää ja pahan pappi on tummasävyinen, väkivaltainen ja raaka kuvaus siitä, mitä suomalainen yhteiskunta voi pahimmillaan olla. Tatuoidut mieskarpaasit hallitsevat tummaa katukuvaa väkivallan ja kirosanojen avulla. Helsingistä on tehty vaarallisten rikollisten asuttama keskitysleiri, jossa nyrkki ja luunmurskaus ajavat lakikirjan roolia ja lainvartijat ovat avuttomassa tilanteessa yrittäessään varjella lakia, jota vain he näyttävät noudattavan. Visuaalisesti Harjunpää ja pahan pappi on täydellinen elokuva: öisen Helsingin maisemat näyttävät kansainvälisestikin korkeatasoisilta ja metrotunnelien uumenissa kuvatut kohtaukset kuuluvat elokuvan jännittävimpiin. Casting koostuu kotimaisesta parhaimmistosta ja sen kyllä näkee: Franzén on oma karismaattinen itsensä, Sarkola on oikein mainio julmana psykopaattina ja Jenni Banerjee tuo hahmoonsa inhimillisyyttä ja myötätuntoa. Irina Björklundin hahmo jää valitettavan etäiseksi, mutta ei hänen roolisuorituksensa huonokaan ole.
Vahvoista puolistaan huolimatta Harjunpää ja pahan pappi ei ole täydellinen elokuva. Sen juoni on kyllä kohtalaisen sujuva, mutta käsikirjoituksessa on selkeitä aukkoja, jotka heijastuvat eniten kaavamaisena dialogina ja lopun harmillisena hutaisuna. Harjunpää ja pahan pappi häviää länsinaapurin Millenium- trilogian ensimmäiselle osalle, mutta päihittää kaikki tuhannen- ja yhden yön amerikkalaiset hollytekeleet. Niille, jotka pystyvät katsomaan väkivaltaisuuden läpi, on tiedossa myös koskettava tarina perheen murtumisesta ja menetyksen kanssa elämisestä.
Käsikirjoituksen ajoittaisesta kankeudesta ja sovinistisella väkivallalla liiallisesta mässäilystä huolimatta Harjunpää ja pahan pappi on oikein mainio kotimainen trilleri ja todiste elokuvateollisuutemme kyvyistä julkaista jotain muutakin kuin draamakomedioita tai juopotteluvideoita.
Thalanian
Käyttäjä, 9 arvostelua
Arvosteltu: 07.11.2010
Katsottu: Teatterissa
Pintapuolisesti tyylikäs tapaus.
Olli Saarelan Lunastus (1997) oli aikoinaan leffa, joka lupasi paljon. Rukajärven tie (1999) jatkoi samaa lupaavaa linjaa. Elokuvantekijänä Saarela tuntui saavan rankkoihinkin aiheisiin sellaista herkkyyttä, jota monet muut kotimaiset miesohjaajamme eivät ole onnistuneet tai tahtoneet tavoittaa. Harjunpää ja pahan pappi on ulkoisesti komea elokuva, mutta sisältä vähän sitä ja tätä. Toisaalta, toisin kuin esimerkiksi Rukajärven tien kohdalla, Saarela ei ole ollut käsikirjoittamassa tätä elokuvaa. Jotenkin lopputuloksesta tulee tuntu, että tähän projektiin kutsuttiin joukko ammattilaisia, jotka sanoivat ammattimaisesti käsipäivää toisilleen, tekivät sopimuksen mukaan hommia projektin ajan ja saivat siitä maksun. Näinhän sen pitäisikin mennä, mutta onnistuakseen täydellisesti projekti olisi vaatinut myös jotain sellaista, jota ei ole sopimukseen kirjoitettu. Siitä jostakin antavat vihiä vain elokuvan näyttelijät, joista erityisesti Peter Franzén Harjunpäänä ja Sampo Sarkola hyytävänä tuomiontuojana panevat itsensä täysillä likoon. Irina Björklund pusertaa hänkin roolistaan Elisa Harjunpäänä irti enemmän kuin alkuun voisi odottaa. Elokuvan tarina on kohtalaisen suoraviivainen ja roolihahmot vailla monia ulottuvuuksia. Näissä kehyksissä näiden näyttelijöiden panos on aivan uskomaton.
Kirjana Harjunpää ja pahan pappi tarjoaa monimuotoisemman kokemuksen kuin elokuvana. Paljon asioita on jouduttu karsimaan. Silti, kyllä kärjistäen ja elokuvataiteen keinoja käyttäen olisi varmasti ollut mahdollista luoda elokuva, joka olisi ollut jopa Matti Yrjänä Joensuun alkuperäisteosta parempi. Nyt siihen pisteeseen ei päästä, vaikka valkea kyyhkynen lentää keskellä leffan synkeyttä kuin Blade Runnerissa ja sekä Harjunpään kodissa että työssä ihmisten ulkokuori puhuu omaa kieltään kuin Tohtori Caligarin kabinetissa. Yritys on kova, mutta ponnistus menee pieleen ja laskeutuminen tapahtuu pää edellä lumikasaan. Tämä lento on kuitenkin tyylikkäästi kuvattu ja komein efektein kuorrutettu. Niinpä, vaikka elokuvan tarina vaatisi ainakin tunnin verran lisää tavaraa henkilöiden luonteiden, keskinäisten suhteiden ja muun oleellisen osalta, sitä voi kehua silti varsin hyvännäköiseksi ja -kuuloiseksi jännityselokuvaksi.
Missä Harjunpää ja pahan pappi oikeastaan menee vikaan? Tyttärensä väkivaltaisesta kuolemasta traumatisoitunut Timo Harjunpää on luonnollisesti tarinan keskeisin hahmo. Vaimonsa hyljeksimä konstaapeli häilyy itseinhon, tuskan turruttamisen ja kirkkaiden kostoajatusten myllerryksessä. Kun elokuvan päähenkilö on niin masentunut ja sekaisin tuskastaan, kuten Harjunpää, maailma hänen ympärillään vääristyy luonnottomaksi varjoksi todellisesta. Jotakin tällaista Saarela ja kumppanit ovat ehkä yrittäneet tavoittaa, tai sitten elokuvassa nähtävä rankka tyylittely on vain rahankiilto silmissä tehtyä ulkomaisten esikuvien apinointia.
Jännityselokuvista onnistuneimmissa keskeisin henkilö on yleensä hyvin tolkuissaan. Jos verrataan esimerkiksi Alan J. Pakulan Klutea (1971) ja Christopher Nolanin Insomniaa (2002), Donald Sutherlandin Klute ja Jane Fondan Bree ovat uskottavampia ihmisinä kuin Al Pacinon unen rajamailla häälyvä Dormer Insomniassa. Onneksi Dormerilla on apunaan sentään Hilary Swankin esittämä Ellie, joka vastaa monessa mielessä sitä, minkä miellämme normaaliksi. Harjunpää ja pahan pappi -elokuva ei tällaista asetelmaa tarjoa. Harjunpään näkökulman rinnalla on ns. pahan papin näkökulma. Se on toki selvänäköisempi kuin Harjunpään pilleripäissään kokema, mutta vaatisi enemmän tilaa kannatellakseen koko elokuvaa.
Mieleltään vinksahtaneen rikollisen näkemys voi olla hankala rakentaa, mutta toisinaan sen vaivan näkeminen tekee elokuvasta ikimuistettavan mielenkiintoisen. Eihän Jonathan Demmen Uhrilampaitakaan (1991) yleensä muistella agentti Sterlingin takia, vaan eristysselliin suljetun tohtori Lecterin vuoksi. Vaikka Peter Franzén tosiaan tekee upeaa työtä pallonsa hukkaavana Timo Harjunpäänä, Sampo Sarkolan eroottisesti latautunut ja enkelimäistä puhtautta säteilevä Johannes Heino on se hahmo, josta tämä elokuva voisi ottaa enemmän tukea. Nyt tyydytään keikkumaan siinä välimaastossa ja hukataan sinänsä hienojen puitteiden ja oivallisten näyttelijöiden tarjoama potentiaali.
Entisiin Harjunpää-filmatisointehin verrattuna tämä teatterilevitykseen tarkoitettu elokuva ottaa audiovisuaalisesti hyvin ison harppauksen suurtuotantojen suuntaan. Harmi vain, ettei sen sisältö ole ihan sitä mitä pinta antaa odottaa.
Söpö
Ylläpitäjä, 752 arvostelua
Arvosteltu: 21.11.2010
Katsottu: Teatterissa
On harmillista, miten hyvän elokuvan voi pilata näinkin pienellä, eli antamalla hahmoille väärät nimet.
"Äiti sanoi mulle että ota kuvia tästä helvetistä." Näistä kuvista on muodostettu Harjunpää ja pahan pappi, synkän ja nihilistisen kuvan maailmastamme antava elokuva.
Rikosylikonstaapeli Timo Harjunpään (Peter Franzén) maailmassa ei ole muuta kuin surua, kun kaksi vuotta sitten teini-ikäinen tytär tapettiin väkivaltaisesti. Helpotusta eivät anna myöskään omituiset metrosurmat, joita Harjunpää joutuu tutkimaan Onerva Nykäsen (Jenni Banerjee) kanssa.
Kaksi edellistä arvostelijaa ei selvästikään ole tutustunut Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-teoksiin, joten dekkarifanina ja kaikki Harjunpäät kahlanneena arvosteluni voi olla hyvinkin erilainen. Kirjojen Harjunpää on tunnollinen, rauhaa rakastava poliisi, joka ei riko sääntöjä ja tekee kaikki työnsä kunnollisesti. Mutta sitten kun valkokankaalle lävähtää Franzénin esittämä action-kyttä, tunteet alkavat kuohuta. Samannimisestä kirjasta ei ole jätetty muuta jäljelle kuin lähes mitättömiä yksityiskohtia. Esimerkiksi Harjunpään tyttären kuolema on täysin käsikirjoittajan omavaltainen ratkaisu.
On harmillista, miten hyvän elokuvan voi pilata näinkin pienellä, eli antamalla hahmoille väärät nimet. Jos olisi lähdetty tekemään täysin uudenlaista poliisihahmoa ja muutettu hieman tapahtumia, elokuva olisi voinut nousta aivan uuteen kastiin.
Näyttelijäntöistä minulla ei ole pahaa sanottavaa, mutta Onerva Nykästä esittämä Jenni Banerjeen tuntuu jotenkin aivan liian lapselliselta vakavaan rooliinsa. Muuten elokuvassa onkin panostettu laadukkaisiin ja nimekkäisiin näyttelijöihin, jotka osaavat hoitaa hommansa pussiin varmasti.
On piristävää nähdä, kuinka rajoja uskalletaan rikkoa kotimaisessa elokuvassa. Sarjamurhaajia ei olla suomalaisessa fiktiossa nähty montaa kertaa edes kirjoissa. Synkkä tunnelma tuo omanlaisensa säväyksen, mutta joissakin kohdissa sekin lyö överiksi.
Harjunpää ja pahan pappi saattaa hyvinkin luoda uudenlaisen tyylin suomalaisille rikoselokuville. Harras toivomukseni kuitenkin olisi, että seuraavalla kerralla ei lähdettäisi pilaamaan jonkun kirjailijan elämäntyötä, vaan aloitettaisiin kerrankin aivan puhtaalta pöydältä.
Movie Freak
Käyttäjä, 5 arvostelua
Arvosteltu: 09.11.2010
Katsottu: Teatterissa
Mässäilee estottomasti kurjuudella, verisyydellä ja väkivallalla.
Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-dekkarit ovat 1970-luvulta lähtien yrittäneet välittää realistista kuvaa suomalaisesta rikostodellisuudesta ja poliisin työstä. Nyt Olli Saarela on päivittänyt Harjunpään uudelle vuosituhannelle Harjunpään ja pahan papin myötä. Aikaisemminkin kyseinen poliisi on seikkailut elävän kuvan muodossa neljän minisarjan ja yhden elokuvan verran. Nyt Harjunpää on pistetty täysin uuteen kuosiin katkaisten vanhat kahleet vieden kuvioita toiminnallisempaan suuntaan. Itse en ole lukenut yhtään Harjunpäätä, mutta kuulemani mukaan tässä filmatisoinnissa otetaan paljon vapauksia suhteessa lähdemateriaaliin. Esimerkiksi Åke Lindmanin Harjunpää ja kiusaajat -filkkaan verrattuna tämä elokuva on kuin ihan eri maailmasta, joten en yhtään ihmettelisi, jos alkuperäisteos olisi tyyliltään täysin erilainen tämän filmatisoinnin kanssa.
Pläjäys esittelee jopa naurettavissa mittakaavoissa Helsingin pahana suurkaupunkina, jossa joka nurkan takana velloo pohjatonta pahuutta. Tässä kaupungissa keneenkään ei saa luottaa. Rikosylikonstaapeli Timo Harjunpää (Peter Franzén) jaksaa vielä olla hyvä poliisi kaikenlaisen synkkyyden uuvuttamassa kaupungissa. Raskasta työtä on aina pehmittänyt ihanteellinen perheidylli, joka nyt on hajoamassa esikoistyttären kuoltua rajun raiskauksen yhteydessä. Poliisimiehen rehtiys vaihtuu pilleripurkkiin. Harjunpää yrittää pärjätä, vaikka pahaa tekee. Tyttären menetys on vaikea hyväksyä, joten usko Suomen lakiin alkaa mennä Timolta ja vaimolta (Irina Björklund) puolestaan usko Jumalaan vahvistuu lähes fanaattisuuteen asti. Avioliitto näyttää kaikessa hiljaisuudessaan kuolemisen merkkejä. Suomi-jännärin lähtökohdat löytyvät siis todella synkiltä alueilta, mutta mielenkiintoisilta ja erittäin potentiaalisilta.
Ohjaaja Saarela todisti parhaalla ohjauksellaan Bad Luck Love hallitsevansa vahvan henkilöohjauksen sekä osaavansa tehdä elokuvastaan visuaalisesti näyttävän. Tällä kertaa henkilöohjauksen puolella ollaan kuitenkin vähän hakoteillä. Roolihahmoista löytyy ideaa, mutta niistä ei saada puristettua tarpeeksi irti. Vikaa löytyy toki myös käsikirjoituksesta sekä lievästi näyttelijöistäkin. Franzénin roolisuoritusta Timo Harjunpäänä on kehuttu kovasti, mutta meikäläistä se ei pahemmin vakuuttanut. Tuntuu kuin Franzén ei olisi täysin sisäistänyt roolihahmoaan, vaikka hyvä näyttelijä muuten onkin. Björklund vaikuttaa olevan varsin kyllästyneellä tuulella, mutta käsikirjoitusvaiheessa hänen hahmostaan olisi voinut tehdä runsaasti moniulotteisemman. Poliisiroolit jäävät Harjunpäätä lukuun ottamatta pelkiksi pintaraapaisuiksi, kuten Jenni Banerjee Harjunpään kollegana tarjoillen katsojille ainoastaan silmäkarkkia puhaltamatta suoritukseensa yhtään eloa. Jorma Tommila ja Ville Virtanen ovat lähes poikkeuksetta aina loistava, mutta tällä kertaa kliseiset roolihahmot ovat heikäläisille liian suppeita päästäkseen pahemmin loistamaan. Hurjaa kyttää esittävän Tommilan naamavärkki sopii kyllä tällaisiin ympyröihin täydellisesti ja kyllähän äijä pääsee varsin vakuuttavasti mesoamaan roolinsa lyhyen keston ajan. Käsikirjoituspuolella olisi voinut keskittyä enemmän dialogin työstämiseen, sillä nyt mukana on typerää jankkaamista varsinkin itse Harjunpään osalta. Onnetonta dialogia ei yhtään paranna pahasti mönkään mennyt ääniraita, jonka vuoksi vuorosanoista on välillä vaikea ottaa selvää.
Itse rikoksen selvittämiseen perustuva juonikuvio on kyllä mielenkiintoinen, mutta kerronnaltaan huonosti rytmitetty. Välillä se matelee niin tarmokkaasti, että katsojalle tulee huoli sen etenemisestä. Tyhjäkäyntiä on jonkin verran havaittavissa, kun välillä juonen etenemisen sijaan keskitytään kaikenlaiseen kurjuudessa rypemiseen. Metrotunnelissa oikeutta ja pelastusta jaksava ”pahan pappi” on hahmona elokuvan onnistuneimpia puolia, eikä vähiten Sampo Sarkolan huiman eläytymisen ansiosta. Urallansa kovassa nousussa oleva Sarkola ottaa pahasti häiriintyneen, omalla tavallaan hyvään pyrkivän psykopaatin roolin täysin omakseen. Oman käden oikeutta Raamatun oppeihin viitaten jakava pahis on ristiriitainen persoona, rikkilyötyihminen eikä ollenkaan niin mustavalkoisesti paha kuin huonosti kirjoitetut sarjamurhaajatrillereiden pahat miehet. Hahmo tarjoaisi mahdollisuudet piinaavaan psykologiseen trilleriin, mutta kun katsoja ei ”hyvien” puolella olevista henkilöistä välitä, niin psykologista virettä ei kunnolla onnistuta luomaan.
Visuaalisella puolella Saarela pärjää yhä kiitettävästi. Ylisynkkä ilmapiiri on toteutettu näyttävästi, mistä tulee elokuvalle plussaa. Plussamäärälle tulee miinusta hektisestä leikkaustyylistä, joka ei jaksa pahemmin jäädä hetkiin tunnelmoimaan. Leikkaukset ovat nopeita yrittäen varmaan luoda vainoharhaisuuden tunnetta tai jotain sinne päin. Vaikka esikuvina ovatkin selvästi olleet Seitsemän ja Uhrilampaat, niin Saarela on yrittänyt tehdä enemmän toimintapläjäystä saaden lopputuloksen muistuttamaan ylipitkää C.S.I.-jaksoa. Ohjaaja Saarela onkin haastatteluissa myöntänyt tekevänsä populääriä viihdettä, jonka toivoo alkuperäisten kirjojen ystävien lisäksi saavuttavan myös nuoria katsojia. Kuulostaa kieltämättä hieman rahan perässä juoksemiselta. Elokuva mässäilee estottomasti kurjuudella, verisyydellä ja väkivallalla. Mukaan on otettu täysin turhia kohtauksia vain kohauttamistarkoituksessa, kuten erään viiltelijänuorukaisen ikävät kotiolot, joiden näyttäminen ei palvele elokuvan tarinaa yhtään. Pahaa mieltä yritetään selvästi kylvää ja kyllähän synkkyyttä, kurjuutta sekä väkivaltaa saa tämän lajityypin filmeissä olla, mutta kohtuus kaikessa. Kliseeksi muodostunut synkeähkö Suomi-kuva ei tällä kertaa toimi kunnolla uskottavuusongelmien vuoksi, sillä kaikki on vedetty niin yli. Jos jotain sanomaa tästä angstailusta etsii, niin se on varmaan, että tässä pahassa maailmassa täytyy vain jotenkin pärjätä, vaikka sitten pillereiden avulla.
Näillä eväillä olisi mahdollista tehdä vaikka se ”Suomen Seitsemän”, mutta nyt kokonaisuus on jäänyt vain yritykseksi, eikä edes kovin hyväksi sellaiseksi. Harjunpää ja pahan pappi on kuitenkin saanut myös kannattajia, että kannattaa tutustua, jos yhtään kiinnostaa. Omalla kohdalla ei nyt vaan napannut. Suomalainen elokuvallinen jännitysviihde on nostamassa päätään yrittämällä tehdä ruotsalaisten tapaan toimivia brändejä rikoselokuvasarjoista, kun on liikkunut huhuja Harjunpäänkin jatkamisesta. Vareksen uusi tuleminen Pahan Suudelma päihittää kaikessa harmittomassa keskinkertaisuudessaan tämän Timo Harjunpään paluun elokuvien maailmaan. Jos Saarela jatkaa vielä Harjunpäiden parissa, niin toivotaan parasta. Kykyjä ei nimittäin näiltä tekijöiltä puutu, mutta nyt kävi kuitenkin näin. Hieno visuaalinen ilme pärjää hyvin kansainvälisessäkin vertailussa, eikä Sarkolan huimaa roolisuoritusta voi liikaa kehua, mutta muilta osin tämä Harjunpää on epäonnistunut ja siten allekirjoittaneelle ikävähkö pettymys.
Thoke
Tykittäjä, 619 arvostelua
Arvosteltu: 01.04.2011
Katsottu: Kotona
Videot
Kuvat
Suosituksia
Kommentit
Seppochu
Käyttäjä
Tumppimies
Tykittäjä
Arvostelut
Videot
Kuvat
Kommentit
Seppochu
Käyttäjä
02.03.13 klo 14:44
Ihan ok suomalainen jännäri. Olisi tästä voinut saada paremmanin, jos juoni olisi ollut jotenkin järkevämpi.
Tumppimies
Tykittäjä
16.03.12 klo 15:20
Suomalainen elokuva ei ole pahemmin hyviä hetkiä 2000-luvulla tarjonnut. Siksi onkin ihan mukava huomata, että joku sentään vähän pystyy murtamaan tätä myyttiä. Olli Saarela on ohjaajana sellainen kaveri, jonka elokuvat ovat lähes aina miellyttäneet. Harjunpäässä on ohjaajalle kaikki tyypilliset elementit. Hikisiä miehiä, joilta valuu aivan vitusti kuolaa suusta huutaessa. Omalta osaltaan tämä on seikka, joka tekee elokuvasta coolin ja huvittavan samanaikaisesti. Mitä elokuvaan muuhun antiin tulee, niin eihän tässä mikään suuri riemuvoitto ole kyseessä. Näyttely on tyypillisen huonoa, paitsi Jorma Tommilan kohdalla, joka nyt aina meikeläistä jaksaa ilahduttaa rooleillaan. Kokonaisuutena tässä oli kuitenkin enemmän munaa kuin 10:ssä kotimaisessa 2000-luvun elokuvassa. Harmillinen alun tyhjäkäynti vain vei tästä parhaan terän. Lisäksi lopun uhrilampaattyylinen revittely ei ihan toiminut.
Alm0st
Käyttäjä
09.12.11 klo 17:09
Kirjan lukeneena on pakko sanoa että sovitus elokuvaan on erittäin onnistunut, mutta kirjan ahdistavuuden tasolle leffa ei pääse. Peter Franzèn vetää hyvän ja uskottavan roolin tyttärensä menettäneenä harjunpäänä.
mersilja
Käyttäjä
08.12.11 klo 16:30
Huh huh, oli kyllä depis elokuva! Irvistelyn määrästä huolimatta Peter Franzén ja muut näyttelijät hoitivat homman kotiin, visuaalisestikin elokuva oli erittäin jees.
__
jossu82
Käyttäjä
13.11.11 klo 02:05
ihan hyvä
Stranger
Käyttäjä
20.09.11 klo 20:01
Erinomainen leffa, joka oli varsin synkkä. Näyttelijät olivat hienoja rooleissaan.
suv1
Käyttäjä
07.08.11 klo 03:18
Oma lemppari suomalainen elokuva, vois katsoa uudestaankin ja vaikka kolmannen kerrankin. ♥
AAnyway
Käyttäjä
26.07.11 klo 22:22
No kyllä oli taas niin angstista paatosta ettei viittinyt äänet päällä kattoa. Alkoi lupaavasti, mutta havaittavissa LIEVÄÄ lässähtämistä loppujan kohden ja olisin odottanut paljon parempaa. Hyvät roolisuoritukset, mutta ei tää vaan oikein herättänyt positiivista reaktiota
Pikli
Käyttäjä
24.05.11 klo 21:59
Franzén on osassaan loistava!
Glenn
Käyttäjä
18.05.11 klo 06:16
Tylsä ja hämärä leffa. Näyttelijöistä plussaa.
Kivilärvi
Käyttäjä
22.04.11 klo 20:35
Muistutti huonoa, ylipitkäksi venytettyä kotimaisen poliisisarjan jaksoa. Ameriikan trillereitähän tässä yritetään kovasti matkia ja samat kliseet kierrätetään yhtä tylsästi.
Raggari
Käyttäjä
02.04.11 klo 02:02
Ihan näppärä Suomi-trilleri. Visuaalisesti sangen näyttävä elokuva, joka soljuu loppuun sujuvasti toiminnan ja draaman vuorotellessa kuljettajan paikalla. Juoneltaan ei ehkä erikoisin mutta rooleissaan onnistuva näyttelijäkaarti sekä asiaankuuluva synkeän tumma miljöö kuitenkin takaavat viihdyttävän elokuvakokemuksen. Suosittelen kaikille dekkari-leffojen faneille.
Migus
Käyttäjä
28.03.11 klo 18:31
Keskivertoa parempi suomi-trilleri. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tarinan pohjana käytetyn kirjan tapahtumia on tiivistetty, niin kuin elokuvissa yleensä tehdään. Kokonaisuutena toimiva elokuva.
V.P.
Käyttäjä
28.12.10 klo 22:45
En ole leffaa vielä katsonut, mutta pari kirjaa luettuani hieman hämmästyin, että Franzén on Harjunpään roolissa. Oon aina ajatellu Harjunpään sellaiseksi vanhaksi, mutta karskeaksi konstaapeliksi. Vähän niin kuin Harry Callahan.
Getrude
Käyttäjä
24.12.10 klo 13:06
Mielestäni varsin mukiin menevä Suomi-trilleri. Ei ehkä toista kertaa kuitenkaan tulisi katsottua. Roolisuoritukset myös oikein oikein hyvät, ainakin osalta näyttelijöistä. Tää leffa ei ehkä kuitenkaan kauheen hyvin toimisi ilman sen hienoa visuaalista puolta. Ja vaikka välillä se on hieman pitkäveteinenkin, saa se minulta sen neljä tähteä.
Parasite
Käyttäjä
01.12.10 klo 16:03
Totaalinen pettymys. En tunne kirjaa jonka pohjalta tämä on tehty mutta koko leffa tuntuu pyrkivän johonkin Fincherin Seven-asetelmaan.
Tarina ei ole yhtään mielenkiintoinen eikä siihen saada ladattua minkäänlaista jännitystä. Ainoastaan päähenkilöiden tyttären kuolema saadaan näyttämään aidolta ja suorastaan epämukavalta katsottavaksi. Muuten Franzénin hahmon epäuskottavuus on jack bauer-luokkaa kuten myös Jorma Tommilan hahmo luulee olevansa jack bauer kuulustellessaan skiniä. Asiaa ei yhtään auta koko elokuvan läpi kestävä sekava ja ärsyttävä leikkaus tahi mitäänsanomaton päätös kokonaisuudelle.
Franzén pois lukien muut näyttelijät suoriutuvat melko hyvin. Kaikki jäävät kuitenkin etäisiksi Sarkolan tappaja mukaanlukien, vaikka hänen menneisyyteen sukelletaankin. Onneksi elokuva on siinänsä ihan tyylikkään näköinen. Etenkin Helsingin kuvaus korkeuksista näytti hyvältä. Asiatonta paskaa silti.
Nietvart
Käyttäjä
19.11.10 klo 18:44
Hienon synkkä teos. Päähenkilän perheongelmat jälleen jäyttävät ja yksi epäloogisuus pisti silmään, mutta muuten kliseitä on vähemmän - ja ennalta ei voi arvata paljoa mitään. Eikä voida unohtaa ho**nat*ip*rnoa ja muuta kovaa läppää.
Villburn
Käyttäjä
14.11.10 klo 18:46
Tasapaksua ja synkkämielisyydessään liiallisuuksiin asti tarpovaa suomitrilleriä, joka ei suuremmin yritä edes mitään omintakeista, vaan sortuu lainailemaan maneereita länsimaisilta isoilta veljiltään.
Rainafriikki
Käyttäjä
12.11.10 klo 20:46
Erinomainen rikostrilleri,juoni oli loistava ja henkilökerrontaan oli hyvin painostettu.Elokuvan roolisuoritukset olivat todella hyviä kuten Peter Franzen Harjunpäänä ja murhaajaa näyttelevä Sampo Sarkola. Olli Saarelan ohjaus oli todella hieno ja visuaalinen.Kokonaisuudessaan Harjunpää ja pahan pappi on erinomainen,hieno ja synkkä rikostrilleri,joka on tämän vuoden paras kotimainen ja myös kotimaisten elokuvien parhaimistoa.
Järv
Käyttäjä
10.11.10 klo 15:44
Vähintäänkin hyvä elokuva. Franzénin ja Sarkolan suoritukset olivat tosi hyviä. Elokuva piti otteessaan koko kestonsa ajan, eikä missään vaiheessa kaduttanut leffalipun ostaminen. Väkivaltaa on reilusti, eikä sen kanssa ole ujosteltu. Harvemmin näkee näin suoraa ja mässäiltyä väkivaltaa suomileffoissa, ei toki ole haitaksi. Ainoa mikä elokuvassa harmittaa on loppu, turhan jenkkimäinen kohtaus.
Juki
Käyttäjä
08.11.10 klo 20:57
Synkkä ja ahdistava tunnelma kulkee läpi elokuvan. Franzén (leffassa nimi kirjoitettu ilman heittomerkkiä...) tekee hyvän roolin Harjunpäänä ja myös muut näyttelijät ovat ihan hyviä, etenkin Sampo Sarkola tekee hienon roolin pahiksena. Raakaa menoa on reilusti ja väkivallalla on mässäilty mielestäni ehkä hieman liikaa. Kirjaa en ole lukenut, joten mitään ennakko-odotuksia ei ollut kun tätä lähdin katsomaan. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä leffa on hyvä ja se jaksoi viihdyttää koko kestonsa ajan. Paras leffa, jonka olen Olli Saarelalta nähnyt. Suosittelen kaikille Harjunpään ja rikoselokuvien ystäville.
Frey
Käyttäjä
07.11.10 klo 15:09
Hieman liian synkistelevä ja ennalta-arvattava juonenkulku omaan makuuni enkä oikein pidä Frantzenin artikuloinnista, mikä tahtoo liian usein mennä sössötyksen puolelle. Suomalaiseksi tekeleeksi hyvä ja löytänee paikkansa erilaisissa TV-paketeissa, joissa esitellään pohjoismaisia dekkareita. Räntäsateinen Helsinki on oikeastikin yksi maailman ankeimmista paikoista. Leffan loppu meni överiksi Bond tyyppisine kuljetinjuttuineen. Sampo Sarkola oli todella hyvä, samoin Björklund. Banerjee peruukkeineen sopii habitukseltaan suomalaiseksi naisrikospoliisiksi yhtä hyvin kuin Taina Vienonen-Karpela-Saarela asunnottomaksi kassialmaksi.