Footloose (1984)
- Valmistusvuosi:
- 1984
- Ohjaajat:
- Dean Pitchford
- Pääosanäyttelijät:
- Dianne Wiest, John Lihtgow, Kevin Bacon, Lori Singer, Sarah Jessica Parker
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 107 min
- Genret:
- Draama, Musiikki
Arvostelut (1)
Ulkopuolisena Ren on tietysti se paha poika, joka panee kylän kiltit tytöt paksuiksi ja myrkyttää mielet 80-luvun discopopillaan.
Genre nimeltä tanssielokuva taisi saada alkunsa 80-luvulla. Tai silloin ainakin se eli kukoistustaan. Oli Famea ja muuta vastaavaa. Onhan se tavallaan ihan kiva, kun poppoo tanssii ja heittää väliin muutamat tökeröt vuorosanat. Mutta ei sitä jaksa montaa minuuttia.
Kasariklassikossa Footloose Kevin Baconin esittämä Ren tanssii tuskaansa varastorakennusten suojissa. Mies ei ole pysyä nahoissaan muutettuaan suurkaupungin sykkeestä uskovaisten tiukkapipojen maille. Ulkopuolisena Ren on tietysti se paha poika, joka panee kylän kiltit tytöt paksuiksi ja myrkyttää mielet 80-lukulaisella discopopillaan. Yhdyn mielipiteeseen ainakin osaksi. Ko. musiikkihan on ihan hirveää.
Kevin tanssii ihan mukavasti, mutta juonessa olisi paljon parantamista. Ei tätä selvin päin katso kuin tanssielokuvafanaatikko.
Söpö
Ylläpitäjä, 677 arvostelua
Pisteet: 




Arvosteltu: 25.10.2002
Katsottu: Kotona
Arvostelun pisteet
Pistejakauma
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
22,2% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
11,1% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
11,1% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
11,1% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
22,2% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
22,2% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% |
Saman genren leffoja
Käsi joka kehtoa keinuttaa
Aika perinteinen psykologinen, draaman aineksia mukaan lorauttava keskivertoa parempi trilleri.




Elokuvafriikki 04.09.2005 17:23
Sininen laguuni
Vaikea sanoa, kenelle tämä elokuva on todellisuudessa suunnattu. Kenties tirkistelynhaluisille varhaisnuorille.




Giga 20.08.2007 22:47
Maailma vuonna 2022
Tulevaisuus syö miestä, mutta katsojaa kalvaa tekijöiden päättämättömyys.




Söpö 13.11.2006 19:35
Kommentit (8)
EnsioNietosKäyttäjä |
23.11.08 klo 00:26
Haa, oon ihan tulessa :D Oon nähnyt surkean vähän tämän tyylisiä elokuvia, joten ei ole mihin verrata. Uskon kyllä, että juonellisesti löytyy kihtovampaakin kat... Lue loput
|
|
|
|
hiuksetKäyttäjä |
16.06.08 klo 00:12
On sitä parempiakin tanssielokuvia nähty. Kliseinen, huonot tanssikohtaukset, huono musiikki ja ärsyttävän 80-lukua! Se pääosan esittäjä poika kyllä hyvä tanssi... Lue loput
|
|
|
|
![]() Reni |
05.01.08 klo 22:01
Yksi parhaita motivaatioleffoja!!!
|
|
|
|
![]() Keijo Pekoni |
16.09.07 klo 18:46
Aivan käsittämätöntä kuraa. Tanssiosio teollisuushallissa kyllä naurattaa. Liikaa myötähäpeää.
|
|
|
|






