Summaleffa Uudet nimikkeet Aakkosittain abcdefghijklmnopqrstuvwxyååäö09 Genret KomediaSci-fi DraamaFantasia ToimintaWestern SeikkailuDokumentti TrilleriAnimaatio KauhuMusikaali RikosMusiikki SotaAnime

Ed Wood

Keskiarvo

Arvostelut (7):
Pikatuomiot (197):

Oma pikatuomio

Ed Wood
Tuotantovuosi:
1994
Ohjaajat:
Tim Burton
Pääosissa:
Bill Murray, Jeffrey Jones, Johnny Depp, Lisa Marie, Martin Landau, Patricia Arquette, Sarah Jessica Parker
Maat:
USA
Pituus:
127 min
Genret:
Komedia, Draama
"Lämminhenkinen kuvaus suuresta ja surkeankuuluisasta miehestä, jonka elokuvat ovat nykypäivinä saaneet kulttimainetta. "

Edward D. Wood Jr., Toisen maailmansodan veteraani, käsikirjoittaja, näyttelijä, transvestiitti ja ennen kaikkea käsittämättömän surkea ohjaaja. Näistä lähtökohdista on yllättävän helppoa lähteä tekemään elokuvaa miehestä, jonka näkemyksiä ei ikinä ymmärretty.
Tim Burton tarttui tilaisuuteen 90-luvun puolivälissä, ja tulos oli parempi kuin saattoi odottaa.

Ja sitten juonen esittelyyn:
Ed Wood (Johnny Depp) on epätoivoinen teatteri- ja elokuvaohjaaja, joka ihailee Orson Wellesiä ja yrittää päästä samalle tasolle kuin hän. Kriitikot eivät kuitenkaan miehen teatterinäytelmistä pahemmin pidä, eikä studioiden isoilta pomoilta heru helposti rahoitusta.
Eräs roskaelokuvia tuottava pikkustudio kuitenkin antaa Woodille tilaisuuden ohjata ja käsikirjoittaa elokuva sukupuolileikkauksen tehneestä miehestä. Ed käyttää hyväkseen "harrastustaan" pukeutua naisten vaatteisiin ja tekee omasta mielestään taiteellisen, koskettavan ja viihdyttävän elokuva. Mukana on myös entinen kauhuelokuvien tähti Bela Lugosi (Martin Landau). Todelliset ongelmat alkavat tämän elokuvaprojektin jälkeen.

Ensimmäinen huomio Ed Woodissa on se tosiasia, että se on mustavalkoinen, vaikka se on tehty 90-luvulla. Tämä oli loistava veto Burtonilta, sillä elokuvahan sijoittuu 50-luvun elokuvabisnekseen ja mustavalkoinen sopii aiheeseen mainiosti.
Ohjaus on muutenkin mahtavaa, josta Burtonin olisi pitänyt ansaita Oscar-palkinto. Tiuhaan tahtiin vaihtelevat kuvakulmat saavat elokuvaan ja näyttelijäsuorituksiin eloa.

Sitten elokuvan parhaimpaan osa-alueeseen, nimittäin näyttelemiseen, joka on Ed Woodissa mahtavaa.
Johnny Depp vetää uransa parhaimman suorituksen. Hän tulkitsee Woodia sympaattisesti ja hauskasti töhrivänä ohjaajana. Martin Landau näytteli Oscar-palkinnon arvoisesti ikääntynyttä ja masentunutta entistä tähteä. Landaun suoritus menee ainakin omalla listallani suoraan Top-20:iin.

Ed Wood ei todellakaan ole tylsä ja tekotaiteellinen, vaan lämminhenkinen kuvaus suuresta ja surkeankuuluisasta miehestä, jonka elokuvat ovat nykypäivinä saaneet kulttimainetta. Se on myös elokuva jota uskallan suositella jokaisen katsottavaksi.

Pisteet:
Arvosteltu: 01.05.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

the dude
Käyttäjä
7 arvostelua

"Pohjimmiltaan elokuva on hyvin traaginen tarina kahden miehen murskautumisesta elokuvateollisuuden rattaissa."

Tim Burtonin ohjaama Ed Wood kertoo tarinan Edward D. Wood juniorista, kaikkien aikojen surkeimmaksi elokuvaohjaajaksi nimetystä miehestä. Elokuva ei ole poikkileikkaus syntymästä kuolemaan, vaan keskittyy ajanjaksoon, jolloin Ed Wood teki "tärkeimmät" elokuvansa, joihin kuuluu mm. kulttimaineeseen noussut Plan 9 from Outer Space.

Ed Woodin lisäksi elokuva kertoo myös kauhulegendasta Bela Lugosista, joka muistetaan erityisesti Draculan roolista. Lugosi kun ystävystyi vanhoilla päivillään Woodin kanssa ja he myös tekivät monta yhteistä elokuvaan, jotka eivät Lugosin hienoa uraa mairittele. Tarina kertoo tämän unohdetun kauhulegendan elämän surullisesta ehtoopuolesta.

Kovin monet eivät ole kiinnostuneita Ed Woodin urasta ja elämästä. Siispä Tim Burtonin päätös tehdä kyseiseen herraan pohjautuva elokuva herätti varmasti ihmetystä ja epäluuloja tuottajien ym. keskuudessa. Hyvä kuitenkin, että elokuva tehtiin. Se nimittäin on aivan mahtava. Lisäksi se on yksi parhaimmista biografisista elokuvista mitä koskaan on tehty. Vaikka elokuva tuntuu välissä irvailevan herra Woodin kustannuksella, on se minun mielestäni silti kunnianosoitus tälle "ohjaajalegendalle". Kunnianosoitus, joita Ed Wood ei elinaikanaan liion saanut.

Pohjimmiltaan elokuva on hyvin traaginen tarina kahden miehen murskautumisesta elokuvateollisuuden rattaissa. Riipaisevaa on katsella, kun miehet kerta kerran jälkeen pistävät innokkaasti kaiken "ammattitaitonsa" peliin yrittäen tehdä parhaansa, ja kerta kerran jälkeen heidät lytätään.

Ed Wood on tuottaja/käsikirjoittaja/ohjaaja/näyttelijä, jolta ei ideoita tai intoa puutu. Paha vain, että taitoa ei hänellä ole ollenkaan. Rahoituskin tökkii pahemman kerran, ja elokuvat joudutaankin tekemään aina minimibudjetilla. Jokaisen elokuvan kohdalla Ed Wood luulee tekevänsä mestariteoksen. Yhtä suuren kuin Orson Welles teki luodessaan Citizen Kanen. Herra Wood vertaakin itseään aina Orson Wellesiin, joka myöskin käsikirjoitti, ohjasi ja vielä näyttelikin elokuvissaan. Totuus on kuitenkin hämärtynyt angorapuserossa viihtyvältä Woodilta. Hänen elokuvansa osoittautuvat erittäin ala-arvoisiksi, ja Wood saa palkaksi vaivoistaan vain vihaisia tuottajia ja ilkkuvia katsojia.

Bela Lugosi on Woodin kohtalontoveri. Entisaikojen tähti on himmennyt ja näyttelijälegenda on vaipunut unholaan. Lisäksi Lugosi on pahassa huumekoukussa, ja hänestä on tullut ihmisraunio, jossa kukaan ei enää näe minkäänlaista potentiaalia, paitsi Wood. Yhdessä Woodin kanssa Lugosi yrittää vielä palauttaa maineensa ja nostaa itsensä vielä tähdeksi. Yhteiset produktiot ovat kuitenkin karmeita floppeja. Näin Lugosin ura päättyy katastrofaalisesti, eikä hänen loppupään elokuvia haluta edes muistaa.

Tim Burton ja kumppanit ovat todella paneutuneet taustoihin tätä työtä varten. Woodin tuotanto näyttää olevan hyvin hanskassa ja elämänkin perustiedoissa löytyy. Loput tapahtumat on sitten onnistuneesti kynäilty. Kun faktatieto ja fiktio on yhdistetty, Ed Woodista on saatu aikaan jouhevasti soljuva hieno tarina.

Ohjauksessaan Tim Burton on onnistunut täydellisesti. On hienoa, että kun maailman surkeimmasta ohjaajasta tehdään elokuva. Burton ei anna kertaakaan elokuvan lipsua pois rautaisesta otteestaan. Tarina kulkee tasaisen tappavasti eteenpäin, eikä jää polkemaan paikalleen. Lisäksi ratkaisu tehdä elokuva pelkästään Ed Woodin "kulta-ajoista" toimii. Näin tarina pysyy tiiviinä eikä ehdi väsähtämään.

Teknisesti Ed Wood on toteutettu erinomaisesti. Pikantin lisän elokuvaan tuo sen mustavalkoisuus, joka toimii erittäin hyvin. Näin myös elokuva pysyy uskollisena Ed Woodin tuotoksille, sillä ne olivat myös luonnollisesti mustavalkoisia. Kuvaus, valaistus ja leikkaus ovat ammattitaitoista. Mustavalkoisuus ei ole ainut viite vanhoihin elokuviin. Filmi käyttää nimittäin vanhanajan siirtymäkeinoa, kun kohtaus vaihtuu toiseksi. Tämä piristävä nostalgialisä on varmaan herkkua vanhojen elokuvien ystäville.

Tim Burton on jättänyt vakiokanttorinsa Danny Elfmanin kotiin ja kapelimestarin paikalle on päässyt häärimään Howard Shore. Musiikki on toki hienoa ja tunnelmaa nostattavaa, mutta jokin siitä puuttuu, mitä löytyy Burtonin muista elokuvista. Musiikkiosiot eivät myöskään jää niin hyvin mieleen kuin muissa satusetä Timin leffoissa. Liekö niin, että Burton-Elfman on sellainen synteesi mihin muut musiikkimiehet eivät Burtonin kanssa yllä.

Mahtavasti kirjoitetun ja toteutetun elokuvan kruunaa upea näyttelijäkaarti. Mahtavan pääkaksikon takaa löytyy myös muita asiansaosaavia. Eteenkin tärkeimmät naisnäyttelijät yllättivät minut positiivisesti. Tv-starat Sarah Jessica Parker & Patricia Arquette sekä Lisa Marie ja Martinin tytär Juliet Landau tekevät roolinsa upeasti - jok'ikinen. Lisäksi muita onnistujia ovat Jeffrey Jones hörhönä Criswellinä sekä Bill Murray transseksuaali Bunny Breckinridgenä. Myös Full Metal Jacket- ja Men in Black- elokuvista tuttu Vincent D'Onofrio vilahtaa elokuvassa Woodin idoli Orson Wellesinä.

Elokuva on kahden tähtinäyttelijän mieletön taidonnäyte. Näistä kahdesta ehkä paremman roolin vetää Martin Landau Bela Lugosina. Herra Landau voitti roolillaan myös Oscar-palkinnon ja ihan oikeutetusti. Kovin helppo työ ei ole alkaa näyttelemään jotain toista ihmistä, joka on ollut joskus elossa. Landau kuitenkin tekee työnsä niin hyvin, että katsoja ei edes huomaa jonkun näyttelevän Lugosia, vaan valkokankaalla tuntuu esiintyvän itse herra Lugosi. Tämä kertoo jo kaiken olennaisen näyttelijän onnistumisesta. Useita tunteita herättävä ja niihin syvästi vetoava rooli on ehdottomasti merkkipaalu Martin Landaun uralla. Lisäksi se on yksi parhaimmista roolisuorituksista, mitä olen nähnyt. Roolin upea ja vahva tulkinta takaavat sen, ettei tämä roolisuoritus vaivu unholan maille, niinkuin Bela Lugosi itse vaipui.

Paljon Landaulle ei häviä Johnny Depp Ed Woodin roolillaan. Elokuvan toisen anti-sankarin roolin tulkinta on yhtä vahvaa kuin Landaulla. Depp pistää kaikki rahkeensa peliin ja onnistuu suoriutumaan roolistaa erittäin upeasti. Miestä ei näytä haittaavan edes naisten vaatteisiin pukeutuminen. Liekö Depp nauttinut siitä? Siltä ainakin hieman vaikuttaa. Pisteitä nostaa se, että mielestäni kekseliään ja yltiöpositiivisen Ed Woodin roolihahmo on vaativampi kuin surumielisen Bela Lugosin. Kuitenkin Deppin roolihahmo on yhtälailla vahvoja tunteita herättävä kuin Landaun vastaava. Onkin hieman ihmeellistä, ettei Deppin roolisuoritusta noteerattu Oscar-ehdokkuudella, jonka hän olisi kiistatta ansainnut, vaikkakin taso vuoden 1995 gaalassa oli kova. Tämä elokuva on Deppin yksi merkittävimmistä hänen urallansa. Jos Depp teki jo pienen läpimurron Saksikäsi Edwardissa, tämä elokuva toi hänet lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen. Tästä suorituksesta ei voi antaa muuta kuin täydet ***** -laakia ja kunniamaininnan. Niin hyvä ja onnistunut se on.

En keksi mitään syytä, minkä vuoksi tätä elokuvaa ei kannata katsoa. Onkin suuri vääryys, ettei Tim Burton ole juurikaan saanut tunnustusta tästä klassikostaan.

nimimerkki: John Christopher Depp II

Pisteet:
Arvosteltu: 24.09.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

John Christopher Depp II
Vieras

"Lempeä komedia, joka muuttuu loppumetreillä traagiseksi."

Edward D. Wood Jr:ia (syntynyt vuonna 1924 ja kuollut vuonna 1978) on moneen otteeseen kehuttu maailman surkeimmaksi ohjaajaksi, ja saikin kyseisen palkinnon kaksi vuotta kuolemansa jälkeen. Tai ei hän tietenkään palkintoa itse vastaanottanut. Mutta kun satusetä Tim Burton teki Ed Woodista elokuvan se ei ole todellakaan samaa sarjaa kuin Edin omat elokuvat, vaan se on yksi aikamme parhaista elokuvista. Minulla se menee top 15- listalle, ehdottomasti.

Edward D. Wood Jr aka Ed Wood on siis ylistetty maailman surkeimmaksi ohjaajaksi, mutta itse hän vertasi itseään Orson Wellesiin aina loppuun saakka. Ed Wood, tämä naisten angoravillapaitojen suurkuluttaja ja transvestiitti, joka teki uransa aikana muun muassa sellaiset mokailun merkkipaalut kuin Glen Or Glenda, Bride of the Monster ja Plan 9 From Outer Space. Jos Ed Wood jostain muistetaan niin Plan 9 From Outer Spacesta, kuten Ed elokuvan ensi-illassa vakuutteli. Tämä tahattoman huumorin kulttiklassikko, jossa hautakivet ovat pahvia ja avaruusalukset pölykapseleita onkin ympäri maailmaa hyvin tunnettu teos.

Ed Woodin ura on melkoinen mysteeri. Hänen elokuviaan haukuttiin jo silloin, mutta silti tämä tohelo onnistui saamaan legendaarisen Draculan roolissakin olleen Bela Lugosin elokuviinsa mukaan. Ja ruotsalainen vapaapainijakin oli kovassa kulutuksessa. Ed Woodin urassa kummallisinta on se, että Ed ei ikinä itse tajunnut omaa huonouttaan, vaan aina yhtä innokkaasti vertasi itseään Orson Wellesiin. Tämä seikka saakin Ed Wodin tarinan surulliseksi. Ohjaaja/ käsikirjoittaja/ tuottaja/ näyttelijä, joka ei ikinä menettänyyt uskoaan elokuviinsa. Ja kun ystäväksi muodostunut Bela Lugosi kuoli, hänet korvattiin kiropraktikolla, joka ei näyttänyt naamaansa. Ed ei hylännyt kaveriaan edes tämän kuollessa.

Ed Wood on fantastinen elokuva, ja myös ohjaaja Tim Burtonin paras elokuva. Lempeä komedia, joka muuttuu loppumetreillä traagiseksi ja surulliseksi Bela Lugosin kuoleman jälkeen.

Ed Woodissa näyttelysuoritukset ovat kerrassaan mahtavia. Johny Depp vetää uransa parhaan roolin lempeästi kunnioittaen höperöä elokuvan tekijää. Ja Martin Landau nappasi Oscarin Bela Lugosin roolista varsin aiheellisesti.

Ed Wood on mahtava elokuva höperöstä Edward D. Wood Jr:sta, joka ei koskaan tajunnut olevansa huono. Elokuvassa loistaa mahtavat näyttely suoritukset. Hauska ja surullinen tarina. Suosittelen.

"This Is It. This is the One That I Will Be Remembered."

nimimerkki: The Wolf

Pisteet:
Arvosteltu: 29.12.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

The Wolf
Tähtääjä
72 arvostelua

"Ed Woodin tarina on surullisempi kuin sata Titanicia yhteensä."

Oikeiden ihmisten elämästä kertovat elokuvat nauttivat suurta suosiota. Tämähän on täysin loogista, monet haluavat katsella toisten ihmisten nousua ryysyistä rikkauksiin (niin kuin elämäkertaleffoissa on tapana näyttää), sillä se antaa uskoa siihen, että voi itsekin menestyä omassa elämässään. Jos ruudulla hosuva jokamieheltä vaikuttava tyyppi pystyy tuohon, miksen Minäkin?

Mikäs sitten on Ed Woodin juttu? Se kertoo tarinan kaikkien aikojen surkeimmaksi valitusta elokuvaohjaajasta, jota kukaan ei arvostanut muuten kuin sen perusteella, että hän todella oli ennätyksellisen huono. Elokuva aloittaa nimihenkilön noususta ja kuvaa hänen uskomatonta innokkuuttaan elokuvien tekemiseen, sekä sitä miten kaikki nauravat hänen surkeille tuotoksilleen. Kun hän lopussa istuu haltioissaan tunnetuimman leffansa (tunnetuimman siksi, että monet kriitikot ja kadunmiehet sanovat sitä kaikkien aikojen huonoimmaksi elokuvatekeleeksi), Plan 9 From Outer Spacen ensi-illassa, hän toteaa hymyssä suin: "tämä tulee olemaan se elokuva, josta minut muistetaan". Pian tämän jälkeen lopun tekstitetty yhteenveto toteaa kylmästi, että Ed Wood valittiin muutama vuosi kuolemansa jälkeen, kuten jo sanottu, huonoimmaksi ohjaajaksi kautta elokuvataiteen silloin hieman vajaan satavuotisen historian. Voiko säälittävämpää olla? Miksi kukaan haluaisi katsoa tällaista elämäkertaleffaa?

No, asia nyt on niin, pojat ja tytöt, että Ed Wood ei ole elämäkertaleffa laisinkaan. Se on taidokkaasti naamioitu sellaiseksi, se täyttää kaikki sellaisen elokuvan kriteerit, mutta uskallan pokerinaamalla väittää, että sellaiseksi sitä ei ole tarkoitettu. Ed Woodin elämä vain toimii kulissina Jollekin Suuremmalle, vaikka leffan tapahtumat ovat esitetty käsitykseni mukaan yllättävän tarkasti ja tosiperäisesti.

Todellisuudessa Ed Wood on tarina elokuvabisneksestä. Johnny Deppin esittämä nimihahmo ei ehkä aluksi tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta päähenkilöksi tarinaan, jonka tarkoituksena on kuvata sitä käsittämätöntä itseilmaisun vaikeutta, kun kukaan monikymmenpäisestä tuotantotiimistä ei tunnu tajuavan taiteilijan itsensä visiota, mutta jollain sairaalla tavalla tämä silti toimii. Kenties onkin yhdentekevää, miten "hyvä" visio taiteilijalla itsellään on, pitäisi hänen kuitenkin saada luoda se ihmisten ilmoille sellaisenaan, kuin se hänen omassa mielessään on. Siksi onkin tärkeää, että päähenkilö on asiastaan innostunut tavalla, jolla Ed Wood selvästi on.

Ed Woodin tarina kertoo myös kieltämättä epäonnistumisesta. Jo pelkästään elokuvan idea, kertomus miehestä, joka haluaisi niin kovasti tehdä jotain mitä ei yksinkertaisesti vain osaa, herättää varmasti monessa säälin tunteita. Elokuvan tyyli, mustavalkoisena kuvattu, yhtä aikaa hieman koomisuudella ja melankolisuudella sävytetty kerronta tukee tätä teemaa tyylikkäästi. Ohjaajavalinta tälle elokuvalle ei tosiaan olisi voinut olla parempi, Tim Burtonin tyyli nimittäin on juuri sitä, mitä maailman huonoimman elokuvaohjaajan tarina tarvitsee. Vaikka joku tätä saattaakin komediaksi väittää, niin todellisuudessa Ed Woodin tarina on surullisempi kuin sata Titanicia yhteensä (mikä nyt ei paljon sano). Pienenä ikävänä pikkuvirheenä elokuva ei tosin tuo itse päähahmossa tätä tilanteen surullisuutta niin hyvin esille kuin mitä sen ehkä pitäisi. Johnny Depp ei myöskään yllä lähellekään niin hyviin roolisuorituksiin kuin mitä hän parhaimmillaan pystyy. Ed Woodin hahmoon olisi ainakin allekirjoittanut kaivannut pikkuisen enemmän sitä melankoliaa, jota itse kerrontatyylissä riittää. Tämän kuitenkin antaa välittömästi anteeksi, nimittäin elokuvassa on tavallaan kaksi päähenkilöä, vaikkei niin ehkä olekaan alun perin tarkoitettu. Tämä toinen henkilö, joka siis on nimellisesti sivuosassa, tuo esille näitä kahta edellä mainittua teemaa, elokuvabisneksen julmuutta ja katkeraa epäonnistumista, esille oikeastaan paljon paremmin kuin mitä Ed Wood itse. Kyseessä on siis Martin Landaun loistokkaasti tulkitsema Bela Lugosin rooli, josta enemmän kuin ansaitusti napsahti Oscar-pysti plakkariin. Kuka tahansa Lugosin leffoja nähnyt voi omin silmin ja eritoten korvin todeta, että mies käytännössä ON tämä vanhojen kauhuleffojen legenda.

Kuten jo sanottu, Lugosin karu taru on paljon Ed Woodin elämää surullisempi. Woodhan löysi Lugosin elokuviinsa uransa pohjalla rämpivänä ja huumeita käyttävänä surkimuksena. Tähän tilanteeseen hän oli joutunut oikeastaan vain siksi, että hän oli "aikansa elänyt". Vaikka hän fyysisesti ja henkisesti olisi vielä kyennyt ottamaan rooleja vastaan, niitä ei haluttu antaa, koska ketään ei kiinnostanut vanha kauhuelokuvien fossiili. Kun Ed Wood kertoo tuttavilleen tavanneensa Lugosin, kaikki kysyvät: "eikö hän ole jo kuollut?" Juuri näin "The Draculalle" kävi; hän kuoli kansan silmissä.

Elokuva on siitä erikoinen, että se ei varsinaisesti iske heti. Sille ei itketä vedet silmissä eikä sitä välttämättä heti innostuta kehumaan loistavaksi leffaksi, mutta mitä enemmän jälkiajattelua tapahtuu, sitä enemmän arvoa se alkaa saada. Tarinan lohduton melankolisuus alkaa todellisuudessa aueta, säälittävät ihmiskohtalot valkenevat paremmin ja arvostus luomusta kohtaan alkaa nousta kohisten. Pikkuvirheet unohtuvat nopeasti näin tyylikkäästi tehdyn luovan työn varjopuolia ruotivan tarinan edessä, ja tarpeeksi pitkän mietinnän jälkeen tuleekin arvosanan yläraja vastaan.

nimimerkki: Aleksanteri

Pisteet:
Arvosteltu: 06.05.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Aleksanteri
Käyttäjä
14 arvostelua

"Unohtumaton tarina elokuvien tahattoman huumorin mestarin eli Edward D. Wood jr:n elämänvaiheista."

Lyhyt oppimäärä miehestä nimeltä Edward D. Wood Jr:
1) Vuodet 1924-78 maanpintaa kuluttanut transvesti ja visiönääri ilman todellista näkökykyä. 2) Tyttöystävänsä angoravillapaidassa keikistelevä tollo, joka tahtoi palavasti tehdä suurelokuvan. 3) Ja ennen kaikkea mies, joka usean tahon mukaan pidetään aikamme huonoimpana leffaohjaajana, ja joka innoitti Tim Burtonin tekemään elokuvan miehestä nimeltä Ed Wood.

Siellä ohjaajien arvostuslistan toisessa päässä luuraavan Tim Burtonin Ed Wood – elokuva on jotain aivan käsittämättömän nerokasta. 1990-luvun alun huumassa väsätty kunnianosoitus leffa-alan viralliselle häslääjälle onnistuu samanaikaisesti olemaan rento, koskettava ja klassisen hieno elokuva. Jo mustanpuhuva intro hautakivineen antaa esimakua tulevasta ja saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Ei missään vaiheessa pelottavuuden tai kauneuden ansiosta, vaan parodian ruumiillistumana. Eikä Burton silti pilkkaa Woodia, vaan esittää tämän koskettavana hahmona.

Jos Burton epäonnistui täydellisesti Mars hyökkää –suurparodiansa tiimoilta, varastaa Ed Wood –leffa shown aivan käänteisellä tavalla. Burtonin vakiokasvo Johnny Depp intoutuu upeaan roolisuoritukseen, puhumattakaan vanhan vampyyrilegenda Bela Lugosin saappaisiin astuvasta Martin Landausta. Landauhan on suorastaan itse vanha ja kalpea vampyyrikuningas! Bill Murraykin luuraa taka-alalla lähes yhtä kalpeakasvoisena ja vähäeleisenä. Naisosastoa tähdittää Ed Woodin ihastuksia esittävä kaksikko Sarah Jessica Parker ja Patricia Arquette.

Ed Wood on siis hellyttävä ja unohtumaton tarina elokuvien tahattoman huumorin mestarin elämänvaiheista. Ed Wood oli mestari ohjaamaan surkeita leffoja, ja Burtonin Timppa lienee se mestarismies, joka taikoo surkeuden ruumiillistumasta oikeasti loistavan elämänkertaelokuvan. Näillä fiktion ja totuuden mustavalkoisilla rajamailla liikkuessaan Burton päihittää jopa huikaisevan Saksikäsi-Edwardinsa. Ja se on paljon se. Kyllä satusetä-Burton osaa.

Pisteet:
Arvosteltu: 09.11.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
677 arvostelua

"Leffan rento asenne takaa sen, että hymyiltyä tulee."

Maailman huonoimmaksi ohjaajaksi tituleerattu Edward D. Wood Jr. sai ansaitsemansa kunnianosoituksen Tim Burtonin ohjauksessa, Ed Woodissa. Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta ja Glen vai Glenda? ovat Woodin uran parhaiten tunnettuja mokailuteoksia. Elokuva keskittyykin enimmäkseen näiden elokuvien tekoaikaan.

Edward D. Wood Jr. (Depp) on optimistinen ja nuori elokuvantekijä, joka aina jaksaa yrittää, vaikka kaikki häntä parjaisivat. Uuden elokuvan tekoon hän hankkii kauhuherran, Bela Lugosin (Landau), joka on parhaat päivänsä jo nähnyt. Hätäisesti hän ohjaa valmiiksi tuhoon tuomittuja teoksia, ja Wood yrittää ottaa oppia virheistään jokaisen flopin jälkeen. Vaikka harjoitus tekee mestarin, ei Woodista koskaan tullut sellaista.

Leffan rento asenne takaa sen, että hymyiltyä tulee. Martin Landau on miltei täydellinen Bela Lugosina. Ei miltei, vaan hän vetää täydellisen roolin. Parempaa valintaa ei tähän roolin yksinkertaisesti voi löytää. Johnny Depp on kärsinyt joskus kiiltokuvapojan maineesta, mutta osoittaa Ed Woodissa, että kyllä näytellä osaa. Bill Murray ja Sinkkuelämää -sarjan Sarah Jessica Parker ovat sivurooleihin sopivia ammattilaisia. Tim Burton on maaginen kaveri, jonka ohjauksissa on omaa persoonallisuutta, joka tekee jokaisesta elokuvasta erilaisen ja massasta poikkeavan. Ed Wood on silkkaa kunnioitusta maailman huonointa, mutta innokasta ohjaajaa kohtaan, eikä Burton todellakaan yritä saada katsojaa nauramaan Woodille päin naamaa.

nimimerkki: Viisas

Pisteet:
Arvosteltu: 13.06.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Viisas
Käyttäjä
100 arvostelua

"Tarina on siloiteltu, mutta eittämättä hauska."

Tim Burton halusi tehdä Ed Woodin elämänkerran kertovasta elokuvastaan mustavalkoisen ja tuottajat alkoivat hylkiä häntä kuin muinoin Ed Woodia. Komedia valmistui lopulta kuitenkin ja sai kiitettävästi katsojia. Kulttiohjaajien nimet vetivät ja Martin Landaun Oscar-palkittu suoritus Bela Lugosina.

Ed Wood keskittyy Woodin kulta-aikaan, siihen miten hän löysi narkiksi ajautuneen "herrasmiesvampyyri" Bela Lugosin ja onnistui vielä saamaan rahoitusta elokuvilleen. Tarina on siloiteltu, mutta eittämättä hauska. Hauskuuden kustannuksellakin jäi kaipaamaan syvällisempää otetta. Nousuun olisi kuulunut myös tuho.

Jeffrey Jonesin säämies/ennustaja Criswell, Bill Murrayn Bunny Breckinridge ja Sarah Parkerin pikkudiiva Dolores Fuller ovat herkullisen aitoja. Eikä Burtonin tuolloinen ihastus, Lisa Marie, ollut yhtään heitä huonompi valinta Vampiran osaan. Itse Ed Woodina häärivä Johnny Depp ei oikein istu rooliinsa, vaikka parhaansa tekeekin. Mieheltä puuttuu tiettyä määrätietoisuutta ja sitä yritetään korvata alituisella häsläämisellä.

Pisteet:
Arvosteltu: 29.11.2002
Katsottu: VHS

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
626 arvostelua