Dead Man (1995)
- Tuotantovuosi:
- 1995
- Ohjaajat:
- Jim Jarmusch
- Pääosissa:
- Gary Farmer, John Hurt, Johnny Depp, Lance Henriksen, Robert Mitchum
- Maat:
- USA, Saksa, Japani
- Pituus:
- 116 min
- Genret:
- Seikkailu, Rikos, Western
William Blake (Johnny Depp) käyttää viimeiset rahansa junamatkaan Clevelandista Machinen pikkukylään. Matkan päässä Williamia odottaa kirjanpitäjän paikka maineikkaassa terästehtaassa. Reissu menee kuitenkin reisille. Pian William huomaa olevansa mystisellä pakomatkalla ilman rahaa ja työpaikkaa, kuollettava ampumahaava rinnassa ja perässään kolme pahamaineista palkkamurhaajaa. Pakomatkalla Williamia opastaa ja suojelee omituisia höpöttelevä intiaani nimeltään Nobody (Gary Farmer).
En ole erityisemmin western-elokuvien ystävä, siksipä en ole niitä kovin montaa nähnytkään. Jim Jarmuschin kirjoittama ja ohjaama Dead man teki minuun kuitenkin vaikutuksen. Hypnoottinen ja väkevä tarina imaisee tehokkaasti mukaansa ja riipaiseva kuolinkamppailu naulitsee katsojan penkkiin kiinni vajaaksi kahdeksi tunniksi.
Tarinaa kuljetetaan hienovaraisesti ja vähäeleisesti. Varsinaiset ruudinkatkuiset toimintakohtaukset ovat jätetty suosiolla elokuvan ulkopuolelle, mikä ainakin minun mielestäni on plussaa. Erikoinen pätkittäinen kerrontatyyli on onnistunut ratkaisu ja lisää leffan hohtoa.
Elokuvan mustavalkoisuus on sen valtti. Se luo sopivan tumman kontrastin surulliseen tarinaan. Oma tunnelmanluoja on Neil Youngin upea musiikki. Sähkökitarat rätisevät juuri oikeassa vireessä tahdittaakseen kuolevan miehen retkeä.
Kun elokuvan puitteet on kunnossa, voi näyttelijäkaarti huoletta koristella kakun nautittavaksi. Elokuva nimittäin pursuaa kertakaikkiaan mahtavia hahmoja. Gary Farmer sopii loistavasti vaeltavaksi intiaaniksi. Farmerin jäätävä suoritus puhkeaa Deppin kanssa kukkaan ja tuloksena on mielenkiintoinen mutta varmasti unohtumaton parivaljakko. Palkkamurhaajista kannattaa nostaa esiin Lance Henriksenin sekä Michael Wincottin suoritukset psykopaattina ja moottoriturpana. Myös Iggy Popin ja Billy Bob Thorntonin kahjot mutta hyvät roolit keventävät tunnelmaa. Muita tunnettuja näyttelijöitä elokuvassa ovat mm. Gabriel Byrne, Crispin Glover ja John Hurt.
Johnny Depp teki läpimurtonsa jo aikapäiviä ennen tätä elokuvaa. Viimeistään tässä elokuvassa Depp näyttää mahtavat näyttelijänlahjansa. Vähän heikomman roolin Don Juan DeMarcossa tehnyt Depp piiskaa William Blaken roolin mahtavaan vireeseen. Etenkin vaativan hahmon kehityksen Depp suorittaa upeasti ilman horjumista. Elokuvassa arasta kirjanpitäjä hiirulaisesta kuoriutuu tarinan myötä kylmäverinen tappaja, ja mikä hienointa, se tapahtuu uskottavasti. Hahmo myös vetoaa vahvasti tunteisiin. William Blaken rooli kuuluu ehdottomasti Deppin parhaimpiin rooleihin, joskaan paras se ei kuitenkaan ole. **** 1/2 laakia Depp ehdottomasti roolillaan ansaitsee.
Dead man on erittäin upea western-elokuva. Sen tarina on yllättävän monitasoinen, ja se varmasti herättää monia ajatuksia ja tulkintoja. Hillitty tarinan kuljetus sopii tähän elokuvaan paremmin kuin hyvin. Liiallinen pyssyhippa olisi ehdottomasti syönyt uskottavuutta sen tunnepitoisesta tarinasta. On pakko myöntää, että Jim Jarmusch ja hieno näyttelijäkaarti on tehnyt upeata työtä. Tämä elokuva on ehdottomasti must see -tavaraa, joten kysymys kuuluukin: missä viipyy suomen DVD-julkaisu?
nimimerkki: John Christopher Depp II
Arvostelija
John Christopher Depp II
Vieras
Tämän sanon heti alkuun: Dead Man on sanoinkuvaamattoman mahtava elokuva, joka kuuluu ilman muuta jokaisen leffadiggarin yleissivistykseen, erityisesti Depp-faneille, sillä hän sopii rooliin kuin nakutettu, ja tekee parhaan roolisuorituksensa.
Dead Man on tarina nuoresta arkajalkarunoilijasta, William "Bill" Blakesta (Johnny Depp), jonka elämä muuttuu täysin vain yhden laukauksen (ei vaan kolmen) takia. Onneksi on ystävä auttamassa. Ystävän nimi on Nobody (Gary Farmer), ja hän on intiaani. Valitettavasti kolme peräänantamatonta palkkionmetsästäjää ovat kovin kiinnostuneita Williamin nirristä, joten kiirettä pitää.
Kyse ei todellakaan ole tavallisesta "päng, päng"-westernistä, vaan "jotain ihan muuta"-elokuvasta. IMDb on törkeästi jättänyt leffan Top 250-listan ulkopuolelle, johtuen luultavasti elokuvan pienoisesta tuntemattomuudesta. Leffa löytyy omalta Top-20 listaltani sijalta 2. Ainoastaan Hyvät, pahat ja rumat on tätä parempi.
Väkivalta on väkivaltaa tässäkin leffassa (ammuskelut, "päänmurskaus"), joten ikäraja on suomessa K-16. Tämä ei kuitenkaan ole ihan raaimmasta päästä, nykyäänhän tehdään sellaisia leffoja että huhhuh... Tämä on jokaisen western-, Johnny Depp-, Jim Jarmusch- ja elokuvafanin pakko-ostos, joten kauppaan vaan, heti kun R2:sta alkaa löytymään.
Great!!
nimimerkki: Jope Pitkäviha
Uudemmat länkkärit, nämä Armottoman jälkeen tehdyt, eivät ole keränneet kovin suurta kunniaa. Eihän näistä uusimmista westerneistä ole ihan klassikoiksi, mutta Jim Jarmuschin ohjaamalla Dead Manilla olisi siihen titteliin mahdollisuudet. Tämä elokuva on uskollinen sekä vanhoille lännenleffoille että ohjaaja-käsikirjoittaja Jarmuschin tyylille. Filmi on mustavalkoinen, mikä oli hyvä idea, tuskinpa tämä olisi onnistunut näin hyvin ilman mustavalkoisuutta. Se luo mukavan tunnelman pläjäykseen.
Johnny Depp tulkitsee nynneröä kirjanpitäjää nimeltä William Blake, joka lähtee pieneen kaupunkiin töihin. Kun John Hurtin tulkitsema tyyppi kertoo, että ei sieltä löydykään töitä, niin siitä alkaa Williamin hurja seikkailu yhdessä Nobody-nimisen intiaanin kanssa.
Huumoria on sopivasti mukana, dialogi aivan mahtavaa ja Jarmuschin vähäeleinen tyyli kruunaa vielä muutenkin hyvin onnistuneen kokonaisuuden. Hahmot ovat kaikki hyvin kehiteltyjä ja näyttelijät sopivat rooleihinsa täydellisesti. Johnny Depp ei pääse näyttämään ihan parastansa, mutta hyvin tyyppi kuitenkin roolinsa hoitelee. Sivuosissa nähdään tuttuja naamoja, kuten Gabriel Byrne ja Billy Bob Thornton. Elokuvan muistettavin hahmo on ainakin allekirjoittaneen kohdalla Lance Henriksenin mainiosti tulkitsema parodinen palkkionmetsästäjä Cole Wilson.
Dead Man on hieno elokuva. Joku tässä kolahtaa ja vieläpä lujaa. Leffa on viihdyttävä mutta myös täydellinen taide-elämys. Kaurismäkimäinen huumori yhdistettynä perinteiseen westerniin toimii. Tavanomaisesta länkkärikaavasta mukavasti poikkeava leffa, jota maustaa mukavasti hieman parodinen, kuitenkin genreä kunnioittava, ote. Tähän loppuun pitää vielä mainita Neil Youngin mahtavat musiikit, jotka sopivat pätkän tunnelmaan täydellisesti.






















































