Cujo - kauhun silmät (1983)

Cujo tuntui idealtaan kivalta, kun luin sen. Ottaen myös huomioon, kirjana tarina oli pirun kolkko. Entäs elokuva? No se oli juoneltaan lähes yhtä hyvä kuin kirja, mutta synkkyys on täysin kateissa. Ja sekös minua ketuttaakin!

Cambereiden tilan bernhadian koira, Cujo, on laiska ja kiltti koira. Kumminkin kaikki muuttuu, kun Cujo innostuukin jahtaamaan jänistä luolaan, mistä rakki tekee tappiollisen kotiinpaluun mukanaan vesikauhuisen lepakon purema kuononpäässä. Castle Rockin helvetillinen painajainen lähtee käyntiin.

Cujon lisäksi tarinassa seurataan Trendonin perhettä, johon kuuluu Tad, mörköjä pelkäävä pikkupoika, sekä vanhemmat Vic ja Donna, joiden avioelämä uhkaa saada ikävämmän käänteen Donnan maatessa jonkun toisen heebon kanssa. Kun Vic lähtee työmatkalle, ovat pian Donna ja Tad tekemisissä raakalaismaisen Cujon kanssa...

Sekä kirjan että leffan kuuluisin kohtaus on äidin ja pojan selviytyminen Cujolta, kun rikkinäinen auto jämähtääkin tilalle koiran riehuessa ulkopuolella. Se on sekä kirjana että myös leffanakin toimiva kohta. Muuten suurin osa kohtauksista koko leffassa on ihan shittii. Varsinkin loppukohtaus, joka oli ihan selvästi muutettu.

Ohjaus oli kylläkin aika hölmöä, eli Lewis Teague ei ollut mikään loistava valinta. Ja sehän on selvää, sillä Alligaattorikin oli vielä tyhmempi tapaus. Ehkä Paholaisen silmät oli hienoin ohjaus, mitä tämä herra on vaan kyennyt ohjaamaan.

Näyttelijöistä Vic Trentonia näytellyt Daniel Hugh Kelly oli leffan parhain. Dee Wallace-Stone ylti vain ja ainoastaan keskitasolle, eli ei mikään kehno suoritus. Lapsinäyttelijä Danny Pintauro oli joistan syystä ärsyttävä vikisijä - nimittäin minusta se ei ollut kirjassa yhtään semmoinen.

Stephen Kingin kirjoihin pohjautuvista elokuvista on jaettu moneen ryhmiin, ja nyt minä ymmärrän, miksi Cujo kuuluu niihin huonompien joukkoon. Ei tämä ihan läpimätä tekele ole, mutta parempaan suuntaan olisi voinut päästä, jos yritystä olisi vielä löytynyt.

Pisteet:
Arvosteltu: 25.02.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Blairoid
Käyttäjä
38 arvostelua

Kauhukoira-boksin mukana tulleiden elokuvien katselu ja arvostelu saa luvan jatkua. Seuraavaksi päätin ottaa katseluun Cujon. Taas yksi Stephen King filmatisointi, joka sinänsä lupaa hyvää, koska äijähän on ehkäpä lempikirjailijani, mutta noiden hänen kirjoistaan ja novelleistaan tehtyjen leffojen taso heittelee aika lailla, niin varmuuden vuoksi en päättänyt odottaa filmiltä mitään sen suurempia. Äänen- ja kuvanlaatukin oli mitä oli, mutten päättänyt sen antaa häiritä.

Cujo on laiskahko Bernhardinkoira. Sen elämä on melko tylsää, mutta sitten eräänä päivänä se huomaakin jänöjussin ja päättääkin hetken mielijohteesta lähteä jäniksen perään. Se seuraa jänistä aina luolaan saakka, kunnes sen tie tyssää siihen, ettei se pääse sisään liian pienestä sisäänkäynnistä. Se haukkuu epäonnistumistaan hurjasti, mutta tekee tyhmästi ja jättää kuononsa vielä luolan koloon, eikä näe mitä siellä oikein tapahtuu. Luolassa on lepakoita ja yksi niistä tulee ja puree koiraa kuonoon. Koira perääntyy nopeasti ja ulisee voimakkaasti. Puraisu tekee varmasti kipeää, mutta se ei kuitenkaan aavista, että se sai aikaan vielä jotain muutakin. Koiran käytös alkaa muuttua ja se muuttu asteittain yhä raivopäisemmäksi. Pian se on äärimmäisen hullun raivon vallassa.

Samaan aikaan nuori äiti Donna Trenton (Dee Wallace-Stone) ja hänen nuori poikansa Tad Trenton (Danny Pintauro) lähtevät viemään autoaan korjattavaksi. Matkalla se osoittaa väsymisen merkkejä ja jaksaakin vain vaivoin kuljettaa Trentonit korjausmiehen pihalle. Mutta sitten, heti kun he saapuvat pihaan heidän kimppuunsa käy raivoisa Bernhardin koira, jolla on vesikauhu. Trentonit jäävät autoonsa vangiksi, eikä ulkopuolella tauotta vaaniva koira anna heille hetkenkään rauhaa. Miten he oikein selviävät tilanteesta? Ilma on helteinen ja vesi alkaa käymään vähiin, mutta koira on silti vielä ulkona. Heidän on keksittävä ongelmaansa ratkaisu, ennenkuin kuolevat janoon ja kuumuuteen tukalaan autoonsa.

Vakka Cujon juoni saattaa kuulostaa ensialkuun melko yksinkertaiselta, niin silti siitä saadaan aikaan yllättävän hyvä elokuva, osin hyvän ohjaussuorituksen tekevän Lewis Teaguen ansiosta. Eikä näyttelijöissäkään ole liiemmin vikaa, vaikka pääosan elokuvasta varastaakin Cujo, josta ollaankin saatu varsinkin elokuvan loppuvaiheilla yllättävän hyvin vesikauhun vallassa olevan hullun rakin näköinen. Ja elokuvalla on juuri sopivasti kestoa kantaakseen juonensa hyvin loppuun asti, eikä liiemmin tule kelloa vilkuiltua. Stephen King-filmatisointina siis hieman naiivistakin juonesta huolimatta yllättävänkin toimiva elokuva, mutta mitään sen suurempaa se ei silti ole. Ihan toimiva peruskeskitason kauhupätkä, ei sen kummempaa.

Suosittelenkin tätä keskitason kauhurykäisyä kaikille kauhufanaatikoille, mutta muille sitten...

nimimerkki: Tolppanen

Pisteet:
Arvosteltu: 03.08.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Tolppanen
Käyttäjä
38 arvostelua

Kingin kirjoista tehdyt filmatisoinnit ovat olleet liian usein floppeja (Dreamcatcher, Cat's eye, Se), mutta onhan niitä klassikoitakin nähty, kuten Kubrickin upea Hohto tai liian paljon haukuttu Maissilapset. Myös Cujo on kuuluu tähän pieneen jälkimmäiseen ryhmään.

Cujo on bernhardinkoira, joka jahtaa jänistä luolaan. Siellä sitä puraisee lepakko, ja ruttotartuntahan siitä seuraa. Cujo ei muutu hetkessä, vaan pikkuhiljaa sen eläimellinen raaka vaisto alkaa kehittyä. Tämä elokuvassa itseäni juuri viehättikin. Idea on hieman sama, kun Hohdossa. Cujo tappaa miehen ja ahdistaa Naisen ja pojan autoon satimeen. Siellä alkaa armoton eloonjäämiskamppailu, jossa voittajia ei ole.

Cujo on omasta mielestäni paras King-filmtisointi (vaikka se ei kirjaa ihan myötäilekään). Cujo osasi myös pelottaa, ja se oli maskeerattu taitavasti. Jan De Bont tekee parhaan työnsä elämässään kuvaajana voisin sanoa, myöhemmin hänen elokuvansa ovat olleet täysiä floppeja (Speed II, Twister.) Lewis Teaguelle täytyy myös nostaa ohjaajana hattua. Cujo edustaa kauhuleffojen aatelia.

nimimerkki: Sacre Bleu

Pisteet:
Arvosteltu: 25.10.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Sacre Bleu
Vieras

Bernhardinkoira pahiksena? No way, ei tule kuuloonkaan, sanoo puolet yleisöstä ja toinen puoli murisee ja rapisuttaa sipsejään kuin Serti-pussia konsanaan. Mutta niin se vain on nähtävä, että sankariemme päänvaivana häärii Beethovenin sukulainen, jonka mielestä ihmisten teurastaminen on kivaa.

Paha sanoa, onko Stephen Kingin kynäilemä asetelma hassuudessaan nerokas sekä korni, vai pelkästään todella korni. On myös harmittavaa huomata, että puolitoistatuntinen muodostuu henkilöhahmojen haaskaukseksi: perheidyllissä on kyllä säröjä, mutta ketäpä pahvinohut perhe-elämän maalailu kiinnostaisi. Lapsen pelokasta perspektiiviäkin vilautetaan, mutta se hylätään ratkaisevilla hetkillä.

Ohjaajana häärii Lewis Teague, jonka harmautta henkivän nimen kohdalla toinenkin puoli yleisöstä intoutuu murinaan. Ja ihan aiheesta sen tekeekin. Elokuvan asetelma seisoo pahasti paikallaan, eikä visuaalipuoli onnistu paikkaamaan tätä vajausta. Oikeastaan auton sisällä käheän kätevästi pyörähtävä kamera taitaa olla ainoa syy hatunnostoon. Sitä seikkaa, että puolet leffasta menee ei-pelottavan mutaisen koiran kuvaamiseen, ei voi paikata mitenkään.

Haavoittuneen kaksikon istuessa päivätolkulla koiraa tsiigaamassa, täytyy miettiä kahteen kertaan, että sanoako hikiselle menolle "huh huh, onpa siellä helle" vai "antakaa nyt sille vuffelle luu ja lähtekää veks". Ratkaisut kun eivät toimi. Eivät sitten millään.

"Tulipa tuokin katsottua" on todenmukainen loppukommentti. King-filmatisointien(kin) saralla mennään metsään oikein kunnolla, eikä Kauhun Kuningas varmaan muistele Teague-yhteistöitään riemulla. Opetus lienee se, että kun koiraa alkaa ketuttaa, siitä ei hyvää seuraa. Ei leffan hahmoille, eikä katsojille.

PS. Elokuvan uskottavimman roolin tekevät Cujoa näyttelevät viisi koiraa, koirapukuinen heebo ja mekaaninen koiranpää. Muuta ei sitten kai tarvitsekaan lisätä?

Pisteet:
Arvosteltu: 24.10.2005
Katsottu: VHS

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
703 arvostelua

Stephen Kingin romaaneja ja novelleja on filmatisoitu valkokangaalle paljon hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Pääosa on ollut silkaa sontaa (Maissilapset, Maximum Overdrive), mutta on ollut muutamia hyviäkin (Piina, Hohto). Cujo sijoittuu kategoriaan ok. Juoni on tämmöinen: Kiltti berhardinkoira Cujo jahtaa jänistä metsässä ja eksyy luolaan saaden lepakolta vesikauhun. Koiran omistava poika Brett (Billy Jacoby) ei tiedä mikä hänen lemmikkiään vaivaa, kunnes Cujo muuttuu täydelliseksi hirviöksi. Pahaksi onnekseen Donna Trenton (Dee-Wallace) ja hänen poikansa Tad (Danny Pintauro) jäävät autoon loukkuun. Auton moottori on viouttunut ja oven toisella puolella vaanii Cujo. Pääsevätkö he pois vai saako Cujo heidät?

Cujo on poikkeuksellinen King-filmatisointi. Suurin ongelma King-filmatisoinneissa on se että ohjaaja painostaa enemmän itse hirviöön kuin olennaiseen. Tässä podetaan Donnan ja hänen miehensä Vicin (Daniel Hugh Kelly) avio-ongelmia ja seurataan samaan aikaan, kuinka Cujo muuttuu pikkuhiljaa. Erinomaisesti maskeerattu Cujo osaa jopa välillä oikeastikin pelottaa. Tämä saisi neljä pojoa, mutta alkuperäisteoksen loppua oli muutettu ärsyttävästi ja se pilasi mahdollisuuden, niin hyvin kuin tämä lähtikin käyntiin. Cujo on ok elokuva, vaikka juoni saattaakin kuulostaa naurettavalta.

nimimerkki: Gargo

Pisteet:
Arvosteltu: 15.08.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Gargo
Vieras