Cubic - uuden maailman kapinalliset
Keskiarvo
Arvostelut (6): 
Pikatuomiot (230):
Oma pikatuomio
- Alkuperäinen nimi:
- Equilibrium
- Tuotantovuosi:
- 2002
- Ohjaajat:
- Kurt Wimmer
- Pääosissa:
- Christian Bale, Christian Kahrmann, Dominic Purcell, John Keogh, Sean Bean, Sean Pertwee, William Fichtner
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 107 min
- Genret:
- Toiminta, Trilleri, Sci-fi
Cubic - uuden maailman kapinalliset on jälleen yksi osoitus Christian Balen loistavuudesta ja muuntautumiskyvystä. Vaikka Batmanina Bale oli jopa hieman kankea, niin silti hän on ollut mukana monessa 2000-luvun merkittävimmissä teoksissa: American Psychossa sekopäisenä narsistiherrana ja Machinistissa muistojen näännyttämänä työläisenä. Cubicin kohdalla sama loistavuus jatkuu, Bale esittää tulevaisuuden tunteettoman yhteiskunnan työntekijää, pappi John Prestonia. Tuimakatseinen mies ottaa yhteiskunnallisen pohdinnan keskellä mm. tuijotuskisan Mona Lisan kanssa, ennen kuin ko. teos palaa alkutekijöihinsä. Moni muukin saa kokea terävän katseen piston ennen loppuaan.
Elokuvana Cubic edustaa selkeästi synkkien tulevaisuudenkuvien maalailua. Kolmas maailmansota on vienyt ihmiset aikaan, jossa ei ole tunnetta. On vain lauma Prozium-huumeella huumattuja ihmisiä, suorittamassa elämäänsä kuin rangaistusta. Ei rakkautta, ei kosketusta, ei yksilönvapautta, ei lämpöä. Vain kylmä, hajuton ja mauton ympäristö valmiina teloittamaan elämäniloa aistivat. Niinpä kun John Preston eräänä aamuna rikkoo lääkeampullinsa ja katsoo maailmaa inhimillisyyden kanssa, ei mikään ole enää ennallaan. Koko illuusio täydellisestä maailmasta lyö vasten kasvoja.
Cubicin miljööt on tehty/kuvattu hienosti. Itse keskukset ovat elottomia, aivan kuin katselisi sairaalassa kuolinvuoteen vieressä nököttävää juuri desinfioitua pöytää. Tuntisi vain inhottavan hajuttoman hajun ja jollakin tapaa kuolemaa henkivän ilmapiirin. Juuri sen jota leffan painajaiskuva henkii. Ja alatasolla rehottaa rähjäinen slummi, kylmänä, mutta silti elävämpänä ja unelmiinsa salaa uskovana. Uuden ajan asusteet, tunnukset ja jopa johdon eleet ovat suoraa jatkumoa natsipropagandan ajoilta ja tuntevat ihmiset kokevat keskitysleirinsä tunteettomien toimesta.
Elokuva myös etenee hienovaraisesti. Pala palalta tunteenpalo kasvaa Prestonissa. Auringonnousu ja säteet kaupungin yllä, musiikki, taide, rakkaus, lopulta kaikki, mikä luo muistoja ja synnyttää sisällä… Preston valuu hiljalleen takaisin ihmisyyden muottiin tietäen, että kuolema koittaa, jos hänen inhimillisyytensä havaitaan. Silti hän käy taisteluun neuvoston, hävyttömän Orwellmaisen Big Brother -verrannaisen eli Isän (britti Sean Pertwee) ja kollegansa (vakuuttava Taye Diggs) mielipiteitä vastaan.
Räiskintäosiot ovat jo enemmän mielipiteitä jakavaa kamaa. Näyttää siltä kuin kaiken pohtivan ja mahtipontisen kerronnan ja kylmän maalailun väliin olisi pitänyt änkeä Matrix-hengessä tehtyä mäiskettä yleisöä kosiskelemaan. Mutta eipä tuo haittaa, sillä vaikka osa fighteri-kohtauksista töksähtelee kuin pippuri aamupuurossa, niin osa on vastaavasti jopa tyylikästä mättöä. Yleisestikin on todettava, että kaikessa dramaattisuudessaan ja musiikkien käytössään Cubic kiikkuu paikoin korniuden rajoilla, mutta pysyy oikealla tiellä.
Ohjaaja Kurt Wimmer on ollut mukana monessa (mm. tuore Ultraviolet-floppi, adaptaatio Crichtonin Sphereen), mutta Cubic onkin se teos, josta hänet tunnetaan. Eikä syyttä. Cubic on täynnä sarjisleffasovitusten mystisyyttä, science fictionin villejä utopioita ja mahtipontisuutta. Niin hyvässä kuin pahassa (lähinnä muutamat kapinallisleffan ennalta-arvattavuudet) – mutta etenkin hyvässä. Ainakin leffoista 1984 ja V for Vendetta diggailleet löytänevät Cubicista itselleen Sitä Jotakin, jota leffa parhaimmillaan voi antaa. Toisin sanoen sitä, joka saa meidät Tuntemaan jotakin.
Pisteet: 
Arvosteltu: 10.02.2007
Katsottu: Kotona
Tulevaisuuden mallivaltiossa tunteet on kielletty lailla. Jokainen kansalainen on velvoitettu - kuolemanrangaistuksen uhalla - ottamaan päivittäisen lääkeannoksensa, joka turruttaa aivojen tunnekeskuksen. Pikainen kuolema korjaa myös ne uskalikot, jotka yrittävät harrastaa kirjallisuutta tai muita taiteita. Kolmannen maailmansodan jälkeen valtaan päässyt diktaattori uskoo, että ihmisten tunteet ovat vakava uhka yhteiskuntajärjestykselle. Tyrannin tunnepoliisit liikkuvat kansalaisten joukossa ja eliminoivat henkilöt, jotka kieltäytyvät ottamasta psyykettä säätelevän Prozium-annoksen. Mutta sitten vapaustaistelijoita metsästävä agentti Preston vahingossa unohtaa ottaa oman lääkkeensä - dramaattisin seurauksin...
Kun katsoo tätä elokuvaa niin sitä ei voi olla vertaamatta Matrixiin, sillä pappien puvustus, muutamat taistelukohtaukset ja juonikin on melkein samaa, mutta tässä elokuvassa on sitä jotain. Se tempaisi minut mukaansa alusta lähtien. Musiikki sulautuu kohtauksiin kuin avain oikeaan lukkoon. Taistelukohtaukset ovat tyylikkään upeita, vaikka luotisadetta on runsaasti.
Näyttelijöistä upeimman ja vakuuttavimman suorituksen tekee Christian Bale, joka saa hahmostaan moniulotteisen eikä tyyppillisen tylsän scifihahmon. Myös vapaustaistelijaa näyttelevä Emily Watson vakuuttaa hienosti. Eikä muidenkaan roolityössä ole valittamista.
On upeaa nähdä scifielokuva, jossa on kaikki tekninen kikkailu on jätetty taka-alle ja on annettu tilaa näyttelijöille ja tarinalle. Hahmot ovat vahvoja ja niihin voi samaistua. Eivätkä ole ohuita, kuten yleensä tämän genren leffoissa.
jos haluat nauttia tästä elokuvasta niin unohda Matrix. Suosittelen muillekin kuin scifielokuvien ystäville.
nimimerkki: leffafriikki lapista
Pisteet:
Arvosteltu: 08.08.2005
Katsottu: DVD
Arvostelija
leffafriikki lapista
Vieras
Synkät tulevaisuudennäkymät ovat aina inspiroineet elokuvantekijöitä, eikä tuntematon suuruus Kurt Wimmer ole mikään poikkeus. Mies nimittäin kirjoitti ja ohjasi vuonna 2002 valmistuneen elokuvan nimeltä Equilibrium, joka on fasistisista ideologioista vaikutteita imenyt kuvaus pakkokollektiivisten joukkoharhojen tuhoisista seurauksista.
Equilibriumin alkuasetelma ei varsinaisesti ole mikään neronleimaus, mutta hyvin toteutettuna se on kuitenkin toimiva ja kohtalaisen mielenkiintoinen. Lähitulevaisuudessa hommat ovat nimittäin menneet siihen pisteeseen, että vallanpitäjät ovat suuressa viisaudessaan päättäneet kieltää kateuden, surun, ilon ja vihan kaltaiset perinteiset ihmistunteet. Tämä siksi, että näiden tunnetilojen katsotaan olevan syypää ihmiskunnan kurjaan tilaan. Naaman on siis parempi pysyä peruslukemilla, tai muuten ns. "tunnerikollinen" teloitetaan siihen paikkaan. Kuria ja järjestystä yhteiskunnassa valvoo tappavan tehokas Grammaton-papisto, joka koostuu erikoiskoulutetuista ja aivopestyistä agenteista. Agentit ovat pitkiin mustiin takkeihin sonnustautuneita gestapo-miehiä, joiden itseoikeutettu ykköstykki on tyly kaveri nimeltä John Preston. Kuten arvata saattaa, aluksi säälimättömältä vaikuttava Preston ryhtyykin hiljalleen tajuamaan järjestelmän mielettömyyden, ja siitähän tietenkin seuraa yksilön ja kasvottoman väkivaltakoneiston vääjäämätön ja verinen yhteenotto.
Pääosassa hampaitaan nirskuttelee kolholla naamavärkillä varustettu Christian Bale. Urheilullinen Bale on toimintakohtauksissa kuin kotonaan, eivätkä dramaattiset tunteilutkaan aiheuta miehelle mitään sen kummempia ongelmia. Hieman yllättävää on sen sijaan se, että Oscar-ehdokkaanakin viihtynyt Emily Watson on kapinallisen taiteilijan roolissaan jotenkin poissaoleva ja etäinen. Tästä tosin sopii syyttää myös käsikirjoitusta, sillä Watsonin hahmo on kovin kapeasti kyhätty. Enkä malta tässä vaiheessa olla mainitsematta sitä, että näin Equilibriumin nähtyäni olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Christian Balella on kaikki mahdollisuudet olla loistava Batman, kunhan Chris Nolanin ohjaama uusi lepakkoraina pamahtaa teattereihin ensi vuonna. Kesä 2005 ei yksinkertaisesti voi tulla tarpeeksi nopeasti.
Equilibriumin ylivoimaisesti kiinnostavin ja erikoisin innovaatio on varta vasten elokuvaa silmälläpitäen kehitetty kata-niminen taistelutekniikka. Kata-taistelua nähdään leffassa riittämiin, ja kamppailut pidetään kiitettävän lyhyinä ja hektisinä, mutta kaikesta huolimatta touhu vaikuttaa jotenkin keskeneräiseltä. Alkuihmetyksen jälkeen matsit alkavat nopeasti toistamaan itseään, eikä kata-tekniikkaa ole osattu/tajuttu hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, ja niinpä tämä hauska keksintö jää lähinnä kuriositeetin asemaan.
Järkyttävän typerä ja kiirehditynoloinen viimeinen puolituntinen jättää elokuvasta hieman happaman jälkimaun. Juoni ei muutenkaan ole mitenkään aukoton ja kaikenlaisia epäjohdonmukaisuuksia puskee vasemmalta ja oikealta. Equilibrium on siis sanalla sanoen melkoisen hölmö, mutta sen viihdearvoa ei käy kiistäminen. Tyypillinen A-luokan B-elokuva, joka kestää kertakatselun suorastaan naurettavan helposti.
nimimerkki: esimies
Pisteet:
Arvosteltu: 22.04.2004
Katsottu: DVD
Lähitulevaisuudessa sodista ja väkivallasta on päästy eroon, kiitos Proziumin, jonka avulla ihmisen tunteet katoavat kuin tuhka tuuleen. Kirjat, maalaukset, musiikki, kaikki taiteet ovat kielletty, koska nehän luovat tunteita. Kuitenkin löytyy ihmisiä, jotka taistelevat nykyistä yhteiskuntaa vastaan. Ja heitä vastaan on Tetragrammaton-papisto, johon kuuluu John Preston (Christian Bale, American Psyko). Preston napsii lääkettään säännöllisesti päivittäin, mutta lopulta päätyy miettimään ja lopettaa lääkkeen ottamisen. Hän päättää auttaa kapinoitsijoita lopettaakseen nykyisen tilan.
Aluksi kun aloin katsomaan Equilibriumia en odottanut mitään, luulin että kyseessä olisi ollut täydellinen Matrix kopiointi. Elokuvan katsottuaan voin todeta päätelmän vääräksi, Equilibrium on ihan hyvä elokuva. Vaikka kyseessä ei ole täydellinen elokuva, on se kaunista katseltavaa. Silmä lepäilee kauniiden kuvien saattamana koko keston ajan ja ne toimintakohtaukset on tehty näyttäviksi, jossa silmä nauttii ettei mitään rajaa ole.
Equilibrium on täydellinen aivot narikkaan -elokuva, joka sopii mainiosti lauantai-illan leffaksi.
Pisteet:
Arvosteltu: 30.08.2003
Katsottu: DVD
Eletään lähitulevaisuudessa, jossa sodat ja ongelmat on päätetty estää siten että ihmisiltä poistetaan kaikki tunteet. Niskaan pistetään ruiskaus jotain mömmöä ja tunteet ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Muutamia ihmisiä taistelee tätä sadistisuutta vastaan, mutta suurin osa on alistunut "paremman maailman" hyväksi. John Preston niminen munkki elää täysin tunteettomasti, kunnes hänen partnerinsa rupeaa puhumaan tälle aidoista tunteista, mitä John ei voi ikinä kokea. Tästä alkaa mukki Prestonin epätoivoinen taistelu hallitusta vastaan.
Leffa on aiheeltaan tyly, mutta toteutukseltaan ei. Väkivalta on pinnallista ja vaikka ihmisiä kuolee ei verta juuri näy, vain seiniin tulee reikiä sitä mukaan kuin ihmisiä kaatuu. Toimintaa on kopioitu Matrixista (jälleen), mutta se ei ole (lähellekkään) yhtä näyttävää. Välillä taas toimintaa on liian vähän ja meinaa tylsistyä kuin leffa yrittää pohtia ihmiskunnan ongelmia. Huumoria leffaan ei ole väkisin väännetty, eikä koheltavia apureita onneksi ole. Tunteeton maailma on vakava paikka, mutta välillä leffan totisuus suorastaan puuduttaa.
Tunteettomia ihmisiä on varmasti helppo näytellä, eikä näyttelijät ole mitään erikoisia. Sean Beanin osuus jää aivan liian pieneksi. Christian "Amerikan Psyko" Bale hoitaa hommansa ilmeettömästi (ja niin on kai tarkoituskin). Leffan ohjaaja/käsikirjoittaja Kurt Wimmer ohjaa joitakin kohtauksia ihan hienosti, mutta kässäri kannattaisi pitää enemmän action -linjalla, kun Wimmerilta ei draama, tai ihmiskunnalliset ongelmat oikein luonnistu.
Juonenkäänteitä on niukasti, eikä niissä vähässäkään ole juuri järkeä. Tarina on sentään ihan hyvä, ja aiheesta olisi saanut paremman leffan, jos kässäriä olisi hieman työllistetty enemmän.
Vaikeanimistä Equilibriumia on kehuttu, mutta itse en saanut siitä juuri mitään irti, muutamia hienoja taisteluita, joilla ei omaperäisyyttä kunnoiteta. Leffa yrittää erottua massasta, mutta vaipuu väkisinkin matrix-kopioiden pohjattomaan kuiluun.
nimimerkki: Criiticco
Pisteet:
Arvosteltu: 23.07.2003
Katsottu: DVD
Ollaan ajassa jälkeen kolmannen maailmansodan 2000-luvun alkuvaiheilla. Ihmiskunta on päätellyt että omat tunteemme johtavat meidät sotaan kerta toisensa jälkeen eikä neljänteen sotaan ole enää varaa tai kaikki on lopussa. Tarina keskittyy Liberia nimiseen kaupunkiin, jossa kaupunkilaiset tykittävät säännöllisesti kaulaansa Proziumia, ainetta joka poistaa kaikki tunteet. Ihmispolot vaeltavat onttoina kaduilla ja yksilöt eivät ole enää tärkeitä, vain kokonaisuus. Kaupungin videoscreeneiltä tulvii "Isän" esittämää propagandapuhetta, joka tukee valittua elämäntapaa.
Tunnerikollisia jahtaavat Grammatonin "hengenmiehet", joilla on kyky aistia jos joku tuntee jotain. Hengenmiehet hallitsevat hämmentävän ase-kata taistelulajin, jossa pistoolien kanssa tanssahdellaan kuin Moskovan baletissa. Kaikki tuntevat ihmiset laitetaan ruotuun ja tuntemuksia aiheuttavat elämykset poltetaan kuten kirjat, taideteokset, äänilevyt sun muut.
Yksi hengenmies John Preston (Bale) unohtaa ottaa Prozium-annoksensa ja siitä se sitten lähtee. Mies alkaa jättää annokset väliin ja hänestä tulee tunteva ihminen. Heppu kyseenalaistaa kokonaisuuden ja hoksaa että paketti ei olekaan kunnossa. Tämän seurauksena hän alkaa kapinoimaan ja kaveeraamaan "alamaailman" kapinallisten kanssa päämääränä vapauttaa ihmiset nykyisestä systeemistä.
No Wow! Leffan jälkeen on pakko vetää vähän henkeä sillä nyt törmäsikin yhteen parhaimmista aikoihin näkemistäni toimintaleffoista. Lajityyppinä on myös samaan aikaan Sci-fi. Pläjäyksessä on kunnon tarina joka tempaisee mukaansa täysin. Taistelut on toteutettu upeasti ja visuaalisuus on muutenkin huipuluokkaa.
Leffasta puhuttaessa nostetaan esiin seuraavia pläjäyksiä: Matrix, Blade Runner, Gattaca sekä Fahrenheit 451. Noiden esimerkkien valossa voi jo päätellä että kyseessä on huippukamaa. Vaikka kuulun itse siihen vähemmistöön, jotka eivät kumarra Blade Runneria niin Equilibrium kolahtaa kyllä ja lujaa. Täydet pisteet.
Pisteet:
Arvosteltu: 08.06.2003
Katsottu: DVD
