Amadeus (1984)

Kaksi miestä: jo lapsesta saakka nero Mozart sekä italialainen sittemmin Wienin hoviin siirtynyt säveltäjä Salieri. Mozart on ilkikurinen, lapsellinen ja hetkessä elävä siinä missä Salieri on syvästi uskonnollinen, pedantti ja vanhoillinen. Salierin mielestä jumala on kääntynyt häntä vastaan, sillä hän on antanut palan itsestään Mozartiin, jonka ylimaallinen lahjakkuus ei voi olla tästä maailmasta. Keskinkertaisuuteensa tympääntyneenä Salieri alkaa kulisseista sabotoida pahaa-aavistamattoman Mozartin uraa.

Kyseessä on siis temaattisesti asetelma, jossa häiriintynyt mies näkee jumalan asettuneen itseään vastaan. Jumala on siunannut rääväsuisen ja mentaalisesti pojanklopiksi jääneen eksentrikon neroksi, jonka ei tarvitse kuin kirjoittaa jo päässään olevat nuotit ylös paperille ja lopputulos on nerouden kristalloitumaa. Tarina kerrotaan takautuvasti: elokuvassa Salieri on jo vanha mies, joka yksilensiylikäenpesänmäisesti viettää vanhoja päiviään mielisairaalassa/”vanhustenkodissa” ja kertoo mitään häpeilemättä traagista tarinaansa papille.

Elokuvassa näkyy loistavasti senaikainen suhde musiikkiin sekä staattisen sosiaalisen hierarkian vaikutus. Jos kuningas ei pidä uusimmasta oopperasta, sen esittäminen lopetetaan. Neroa ei ole olemassa, ellei hallitsija tai häntä manipuloivat lakeijat näin sano. Mielenkiintoisesti oopperalle kylläkin annetaan funktio ihmistä kasvattava työkaluna, mutta silti kaiken takana on pikkumaista voimapeliä. Hovin niin sanotut musiikkiekspertit pitävät tietoisesti musiikin tilaa stagnaatiossa ja junailevat omista intresseistään sen, mikä on muka esityskelpoista ja mikä ei – tietenkin riippumatta siitä, onko kyseessä mestariteos vai ei. Ooppera on ulkoisesti idealismiin verhottua, mutta oikeasti sen takana pelataan likaista peliä, jossa musiikkia keppihevosenaan käyttävät omahyväiset tahot haluavat vain säilyttää oman paikkansa huipulla. Tämän vuoksi nero ja konventioita rikkova Amadeus on uhka, joka on poistettava.

Amadeusta vaivaa sekä amerikkalaisilta kulttuurilähtökohdiltaan ulkokullattu taipumus miellyttää mahdollisimman suurta väestöä että sen mukana tuoma tekijöiden takaraivoa takova tunne saada elokuva tuottamaan. Se on epookkia yksinkertaisille; minkäänlaisia hienovaraisuuden tasoja ei saavuteta. Filmin taakse ei pääse edes hakulla. Filmi on todellakin kaikki se, mitä siinä näkyy.

Mozartin jumalallisuus ei kuvallisesti välity katsojalle muuten kuin Salierin hahmon harjoittaman monologin jatkuvan orjallisen alleviivauksen kautta. Jumala ei nyt asukaan yksityiskohdissa vaan kiihkouskovaisesta suorastaan jumalanvastaiseksi kääntyneen miehen ontoissa puheenparsissa.

Koska elokuva on myös ilmiselvästi kerrottu subjektiivisesti Salierin perspektiivistä, se ei missään vaiheessa ilmennä tarpeeksi projektiota. Kun maailmaa katsotaan uskonsa menettäneen, katkeroituneen ja sisältä (sielusta) palavan miehen silmin, luulisi, että tämä värittynyt katsanto välittyisi myös katsojalle. Mutta ei. Ekspressionismia ei koskaan oteta tarinaa kertovaksi aseeksi: tummat sävyt jäävät elottoman harmaiksi. Raivokkaat tunnemyllerykset jäävät puuttumaan kokonaan.

Tavoiteltua zeitgeistia rikkovat tietenkin jotkut melko triviaalit mutta tuotantotiimin ja tekijöiden työntekoa helpottaneet seikat, kuten Wieniin sijoittuvan historiallisen periodielokuvan toteuttaminen lähes suoraan englanninkielisenä saksan tai italian tai ranskan sijaan. Mutta ärsyttävän moderniksi ja ajankuvaa rikkovaksi nousee Mozartin vaimo, joka on kuin anakronismin madonreiän läpi 1700-luvulle eksynyt radikaalifeministi. Usein elokuva tuntuu nykyaikaiselta parisuhdedraamalta, jossa ihmiset ovat vain pukeutuneet hassusti valkoisiin jättiperuukkeihin ja pitsiröyhelöihin. Siinä näkyy ideologioita ja ajatuksia, jotka eivät vielä ole edes syntyneet.

Amadeus on elokuva jonka olisi toivonut päätyvän esimerkiksi Stanley Kubrickin kyvykkäiden käsien alle. Jos se olisi käynyt läpi Barry Lyndon (1975) -käsittelyn, olisi lopputulos ollut majesteettista elokuvaa. Vaikkei ohjaaja Milos Forman mikään nappulaliigan visionääri olekaan, tulee Amadeus esiin liiallisena kompromissina: se on liian konservatiivinen, särmätön ja muistuttaa hymypoikapatsasta.

Eihän tällainen voi olla neron muotokuva. Eihän?

Amadeus kulkee tarinatasolla sulavasti, kuvat ovat hienoja ja musiikki briljanttia, muttei se tyhjentävästi onnistu elävöittämään Mozartin hahmoa tai pyrkimyksiä. Mestariteoksen ja vain hyvän elokuvan välinen ero on joskus hiuksenhieno, joka nousee mieltä kihelmöivistä mutta selittämättömistä pohjavireistä.

Amadeus ei jää elämään pään sisään. Se kylläkin asettuu sinne lähes kolmeksi tunniksi mutta poistuu jo lopputekstien rullatessa.

Pisteet:
Arvosteltu: 02.02.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

mode
Käyttäjä
1 arvostelua

Wolfgang Amadeus Mozart on yksi kuuluisimpia säveltäjiä. Tänä vuonna tuo sävelten luonnonlahjakas kuningas täyttää 250 vuotta, joten mikäpä olisi parempi ajankohta tarkastaa Mozartista kyhätty elokuva, kahdeksan Oscarin voittaja Amadeus.

Elokuva kertoo siis Mozartista, (Tom Hulce) mutta pääosassa on silti eräs toinen säveltäjä, nimittäin Antonio Salieri. (F. Murray Abraham) Ai että kuka Salieri? Niinpä niin, siihen tämä elokuva juuri poraa juurensa. Elokuva on Mozartin tarina hänelle syvästi kateellisen Salierin näkökulmasta ja siitähän se soppa syntyy, kun tämä kateellinen mies ryhtyy käyttämään valtaansa tuota nuorta mestaria vastaan.

Pelkkää ilkeilyä leffa ei silti ole. Siinä on mukana niin Mozartin rakkaustarinaa kuin hieman komiikkaakin, varsinkin alkupuolella. Mozartin hahmo on rakennettu helposti lähestyttäväksi ja mielenkiintoiseksi. Hän on mitä epäsopivin neroksi, mutta sellaisen lahjan jumala on hänelle suonut. Kaikkea säestää unohtumaton klassikkomusiikki, oopperoita myöten.

Milos Forman on pystynyt luomaan upean kokonaisuuden. Tämä leffa naurattaa alkupuolella ja koskettaa lopussa, on kaunis joka välissä, eikä päästä tylsistymään. Tiedän, 160 minuuttisesta elokuvasta tätä on vaikea uskoa, mutta usko pois, tämä leffa iskee kaikkiin. Siinä on jokaiselle jotain, eikä se missään nimessä vaadi elitistisyyttä.

Käsikirjoitus on laadittu Peter Shafferin menestyksekkään näytelmän pohjalta, joka perustuu löyhästi Wolfgang Amadeus Mozartin elämään. Todenperäisyyttä ei minulla ole aikomustakaan alkaa selvittämään, sillä tämä on elokuva, ei dokumentti, mutta tässä ei vääristellä ainakaan historiaa, mikä on hyvä juttu. Elokuva tekee kunniaa Mozartin neroudelle ja musiikille, sekä löytää Salierista sympatian kohteen. Voiko tälläinen elokuva siis paremmin onnistua?

Roolisuoritukset ovat elokuvassa taattualaatua. Itselleni tuntemattomat näyttelijät hoitavat hommansa erinomaisesti. F. Murray Abraham loistaa Oscarinsa arvoisesti sekä vanhempana että nuorempana Salierina, mutta parhaan roolin tekee silti Tom Hulce, jonka roolisuoritus nimenomaan olisi ansainnut Oscarin. No, vääryyksiä on tapahtunut ennenkin, mutta tämä... Harva näyttelijä olisi samaan pystynyt. Elisabeth Berridgekin tekee loistavaa jälkeä ja on kaiken lisäksi vielä kaunis.

Kokonaisuudessaan Amadeus on siis loistava leffa, joka sekä koskettaa, naurattaa, että huumaa täydellisesti. Tästä elokuvasta on pirun vaikea etsiä mitään pahaa sanottavaa, joten viisi tähteä se ansaitsee. Te, jotka ette ole nähneet, nähkää! Kuulkaa! Kokekaa!

nimimerkki: Sano mitä sanot

Pisteet:
Arvosteltu: 09.04.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Sano mitä sanot
Tähtääjä
166 arvostelua

Vanha ja kärttyinen Antonio Salieri (F. Murray Abraham) on pistetty suljetulle osastolle mätänemään hänen yritettyään itsemurhaa. Kun pastori käy hänen luonaan puhumassa miehen ongelmista, hän saa kuulla melkoisen elämäntarinan: pikkupojasta lähtien mies halusi suureksi säveltäjäksi, soittaa musiikkia kuninkaille ja siinä hän ajan myötä onnistuikin.

Miekkosesta tuli Itävallan hovisäveltäjä, mutta juuri hänen tehdessä läpimurtoaan eräs nuori julppi tulee ja pilaa hänen maineensa. Mies kun puhuu härskejä, rakastaa pieruhuumoria ja sikailee mutta tästä huolimatta säveltää kauneinta musiikkia mitä kukaan on koskaan kuullut. Hän on kuulemma ollut jo lapsena hyvin lahjakas, tämä muuan nuorukainen nimeltään Wolfgang Amadeus Mozart (Tom Hulce). Salierihan ei moista katso kauaa, joten hän alkaa junailla jotain tämän nuoren hulivilin pään menoksi, ehkä jopa henkirikosta...

Amadeus on ehkä mukaansatempaavin pukudraama sitten Barry Lyndonin ja välillä jopa unohtaa katsovansa pukudraamaa. Tarina ihmisen perustunteista, kateudesta, vihasta, pelosta mutta ennen kaikkea rakkaudesta sen kaikissa olomuodoissa.

Elokuva saattaa alkaa kepeästi, nuori mies Mozart hulluttelee ystäviensä kanssa, kinaa Wienin hovin kanssa sävellystensä tasosta ja elää yltäkylläistä elämää, mutta loppua lähestyessä tarina alkaa saamaan kovinkin synkkiä pilviä ympärilleen: railakas elämäntapa alkaa vaatia veronsa ja Salierin kateus on sietämätön tuota luonnonlahjakkuutta vastaan.

Tarinaa siivittävät todella upeasti Mozartin sävellykset ja oopperat, joiden ansiosta elokuva genrevalintansa ansaitseekin. Kotiteatterin omistaville miekkosen musiikin ystäville elokuva onkin miltei pakkovalinta pelkästään äänimaailmansa vuoksi.

Näyttelijät ovat Hollywoodin tuntemattomia tähtiä. Abraham onnistuu sivuosa-Oscarin arvoisesti roolissaan Salierina mutta ikävä kyllä lahjakas mies on sitemmin ajautunut aivan käsittämättömiin räpellyksiin. Delta-jengistä tuttu Tom Hulce on aivan loistava Mozartina, jonka roolihahmo vaatii lahjakkaan näyttelijän eteenkin loppupuolella. Myös Elisabeth Berridge toimii Mozartin vaimona Konstanziana mutta jää väistämättä miekkosten jalkoihin.

Amadeus on kaiken kaikkiaan loistava kuvaus 1700-luvun Euroopasta ja kuuluisien säveltäjien ei aina niin hohdokkaasta elämästä. Raina keräsi aikoinaan 8 Oscaria ja on ne myös ansainnut. Ei kovin kepeä elokuva loppujen lopuksi mutta ansaitsee hyllypaikkansa draamanystävän kataloogissa.

Pisteet:
Arvosteltu: 11.08.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

John Lennonjohto
Käyttäjä
108 arvostelua