28 viikkoa myöhemmin

Espanjalaisohjaaja Juan Carlos Fresnadillo tarttui toimeen ja tuloksena syntyi jatko-osa Danny Boylen jo kulttimaineeseen nousseelle 28 Days Later -leffalle. Kiitettävällä tavalla myös jatko-osassa ensimmäisestä osasta tuttu kuvaustekniikka ja musiikki ovat valloillaan, mutta edelleen tarinaan olisi kaivannut enemmän syvällisempää otetta.

Tarinan kulkua seurataan pienen ryhmän näkökulmasta, mutta mitään perheidyllin seikkailurymistelyä on turha odottaa. Britannian eristyksen jälkeen raivotautisiksi "zombeiksi" ihmiset muuttava epidemia tuntuu jo kukistetulta ja uudelleenasuttaminen Lontoossa alkaa Yhdysvaltain armeijan valvonnan alaisuudessa. Mutta kaikki ei tietenkään sovi ongelmitta ja lopulta moni asia on leffan erästä suosituinta vuorosanaa mukaillen pahasti "fucked up".

28 Weeks Later on toiminnallisempi, räväkämpi ja raaempikin kuin 28 Days Later. Armoa ei elokuvan goreilevissa verikohtauksissa anneta. Tunnelma on synkkä ja ahdistava, mutta silti lopputulos olisi voinut olla pelottavampikin.

Puutteistaan huolimatta 28 Weeks Later on hyvä jatko-osa ja niukasti edeltäjäänsä parempi. Lisäksi on todettava, että loppukohtaus nostatti karvoja mukavasti pystyyn; ilmeisesti luvassa on vielä jatkoa...

Pisteet:
Arvosteltu: 23.06.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

michelangelo
Käyttäjä
76 arvostelua

Mitä saadaan, kun lyödään lauma raivotautisia ihmisiä, autioitunut Lontoo sekä suuri joukko uudisasukkaita samaan elokuvaan? Vastaus on tietysti elokuva nimeltään "28 viikkoa myöhemmin", joka sijoittuu hienon "28 päivää myöhemmin" -elokuvan miljööseen. Tarina on kuitenkin hieman eri, vaikka elokuvan idea on lähes tismalleen sama kuin edellämainitussa rainassa.

Vaimonsa raa'an kuoleman todistanut Don pelastautuu raivotautisten ihmisten hyökkäykseltä. Kun Britannia on "puhdistettu" tautisista Yhdysvaltain NATO-joukkojen toimesta, maan uudelleenasuttaminen saattaa alkaa. Donin ulkomailla paossa olleet lapset palaavat kotimaahansa ja aluksi näyttää siltä, että uusi elämä voi alkaa turvallisissa merkeissä. Ikävä kyllä tauti pääsee jälleen valloilleen uudisasukasyhdyskunnassa ja siinäpä sitten ollaankin lirissä. Veritehosteita ei säästellä, kun mielipuoliset örisijät syövät kilpaa ihmisiä. Elokuva keskittyy Donin jäljellä olevan perheen selviytymistä seuratessa ja mukaan päätyy myös armeijan tarkka-ampuja sekä uudelleenasutusta valvova lääkäri.

Elokuvan tunnelma on varsin aavemainen alusta loppuun saakka, mutta gore-kohtausten toteutus tökkii hieman. Nopeat leikkaukset ja erikoiset kuvakulmat saattavat joidenkin mielestä olla oiva tehokeino, mutta tässä tapauksessa elokuvan toimintakohtausten seuraaminen on aika tuskallista. Näyttelijävalinnat ovat kuitenkin osuneet nappiin ja elokuvan musiikkitarjonnalle on pakko nostaa hattua.

Kaiken kaikkiaan 28 viikkoa myöhemmin on ihan mukiinmenevä zombiekauhuilu, jonka kohdalla olisi toivonut ehkä astetta piinaavampaa tunnelmaa.

Pisteet:
Arvosteltu: 20.06.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Hukka
Käyttäjä
45 arvostelua

Niinä päivinä, jolloin maailma tuntuu lähes sietämättömän kauniilta, kannattaa katsoa tunnelmaa tasoittamaan Juan Carlos Fresnadillon 28 viikkoa myöhemmin. Puolentoista tunnin lohduttomuudessa rämpimisen jälkeen kokenutkin elokuvankatsoja saattaa kaivata tukiryhmää kohdatakseen taas elokuvateatterin ulkopuolisen maailman.

Danny Boylen kulttiklassikon 28 päivää myöhemmin luoma idea raivotaudin kynsissä kamppailevasta maailmasta saa jatko-osassaan aivan uuden kauhistuttavan ulottuvuuden. Juan Carlos Fresnadillo välittää kauhun ja toivottomuuden katsojalleen voimakkaasti tavalla, johon moni kauhuelokuvantekijä pystyy vain haaveissaan. Toinen toistaan seuraavat vahvat kohtaukset saavat tukea John Murphyn huumaavasta musiikista.

Elokuva maksimoi jännityksen ensimmäisistä kohtauksista alkaen. Maalaistaloon hyökkäävä raivotautistenlauma ajaa Donin (Robert Carlyle) pakoon jättäen näin vaimonsa kuolemaan. Pian elokuvassa seurataan epidemian tuhoaman Britannian uudelleenkansoitusta amerikkalaisten sotilaiden voimin. Don ottaa vastaan maahan saapuvat lapsensa (Imogen Poots ja Mackintosh Muggleton) vain yhdistääkseen jäljelle jääneen perheensä hetkeksi ennen järkyttävän katastrofin uusiutumista.

28 viikkoa myöhemmin onnistuu kiertämään kauhuelokuvan jatko-osan sudenkuopat hienosti. Elokuva ei voi luottaa katsojan huumaantuvan uutuuden viehätyksestä, sillä raivotaudin saastuttamat verenhimoiset ihmiset ja Lontoon autiona ammottavat kadut ovat jo kertaalleen nähty erittäin onnistuneessa muodossa. Katsoja kohtaa samat hätkähdyttäjät uudestaan, mutta aivan ennennäkemättömällä energialla. 28 viikkoa myöhemmin on tiivis, taidolla koottu paketti, joka tarjoaa sopivassa suhteessa sekä kauhun väristyksiä, että pohdittavaa. Runsaan väkivallankäytön ohi järkyttävämpää on kuitenkin se, miten elokuva sammuttaa viimeisenkin toivon kipinän.

28 viikkoa myöhemmin –elokuvan maailma erottuu säälimättömyydellään. Tässä selviytymiskamppailussa mikään ei ole pyhää. Elokuva ravistelee arvoja, joita liitämme perheeseen ja yhteiskunnan tarjoamaan turvaan. 28 viikkoa myöhemmin shokeeraa voimakkaasti juuri perheen sisäisen katastrofin kuvaamisella. Tämän katsottuasi maailma ei tule tuntumaan yhtään paremmalta paikalta.

Pisteet:
Arvosteltu: 02.02.2008
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Jossu
Käyttäjä
4 arvostelua

28 Weeks Later oli ennakkoon ajatellen sellainen elokuva, josta todella halusin pitää. Danny Boylen pohjustama scifi-kauhu on saavuttanut vankan fanipohjan, ja allekirjoittanut oli myös myytyä miestä epäsovinnaisen mutta vakuuttavan 28 Days Laterin (2000) jälkeen. Englantilaisuus tämän kaltaisessa filmissä oli varsin raikastava kokemus - myös myöhemmin tuotetut brittifilmit, etunenässä Neil Marshallin mainiot Dog Soldiers (2002) ja The Descent (2006), ovat olleet teräviä piristysruiskeita amerikkalais- ja japanilaisvoittoisessa elokuvakauhussa. 28 Weeks Laterissa Boyle - joka oli tuolloin omistautunut Sunshine-elokuvalleen - häärii ainoastaan tuottajana, ja ohjauksesta täten vastaa tuntemattomampi Juan Carlos Fresnadillo (Intacto, 2001). Tuloksena on hieman pettmyksellinen jatko-osa.

Tarina alkaa siitä mihin ensimmäisessä päädyttiin - joskin täysin uusilla hahmoilla. Iso-Britannian väestön pyyhkinyt tauti on taltutettu; infektion saaneet ihmiset eivät zombien tavoin syö uhrejaan, ja kuolevat hiljalleen nälkään. Amerikkalaisten NATO-sotilaiden johdattamana ensimmäiset brittipakolaiset aloittavat uuden elämän puhdistetussa Lontoon keskustassa. Tähän joukkoon kuuluvat myös sisarukset Andy (Mackintosh Muggleton) ja Tammy (Imogen Poots), jotka olivat koulumatkalla Espanjassa infektion puhjettua. Lasten isä Don (Robert Carlyle) kuitenkin selvisi epidemiasta hengissä, ja perheen jälleennäkeminen on riemukas tapahtuma. Don kantaa kuitenkin synkkää salaisuutta, ja joutuu lopulta vastaamaan siitä hirvittävin seurauksin. Hälytyssireenit pauhaavat. Valot pimenevät. Code Red. Uusi epidemia on puhjennut.

Fresnadillolle täytyy nostaa hattua vahvasta tunnelmoinnista. Erityisesti elokuvan alku on silkkaa dynamiittia. Adrenaliini maistuu suussa jo ensimmäisillä minuuteilla, kun näennäisen rauhallinen tilanne muuttuu helvetilliseksi ajojahdiksi, ja englantilainen laidunmaa muuttuu elämän ja kuoleman juoksuradaksi. Brutaalin ensinäytöksen jälkeen otsahien korvaa kuitenkin haukottelu, kun elokuva keskittyy Lontoon uudelleenasutukseen. 28 Days Laterissa Jim-hahmon hortoilu kuolleessa Lontoossa oli vaikuttava ilmestys. Nyt lintuperspektiiviä hyödyntävät kaupunkiotokset muistuttavat enemmänkin urbaania BBC-matkailuohjelmaa. Tylsistyneet sotilaat kertovat mauttomia vitsejä, ja lääkintäupseeri Scarlett Ross (Rose Byrne) heittää ilmoille tyypilliset enteilyt viruksen mahdollisesta paluusta. Tästä osiosta olisi hyvinkin voitu leipoa jotain mielenkiintoista. Nyt joudutaan kuitenkin rummutellaan sormia jänniä asioita odotellessa.

Mutta äh, tositoimien alettua elokuva vieläkin hakee itseään. Ongelma on pohjimmillaan siinä, että tunnelmalataus laimenee, koska sitä ei pystytä järkeilemään loogisella etenemisellä. 28 Weeks Later näyttää ja kuulostaa mahtavalta, jos kohtauksia tutkailee erikseen. Rankka visuaalisuus pistää pasifistin ja hemofoobikon hermot koetukselle. Veri virtaa, silmäpallot poksahtelevat, ja loppuvaiheilla goren ystäviä hemmotellaan jo kunnon paloittelujuhlilla. Otusten lisäksi uusi uhka muodostuu amerikkalaisesta miehityksestä; rivien välistä voi kenties bongata poliittista kritiikkiä, mutta siitä ei sen enempää tässä arvostelussa. Eri tyyppisiä kauhu- ja toimintakohtauksia pläjäytellään kuitenkin niin kiivaasti, että hahmojen täytyy vain tehdä parin tusinan sivuaskeleet, ennen kuin henkihieveri on taas äärimmäisellä koetuksella. Ja miksi kaiken täytyy olla niin tajuttoman toivotonta? Ahdistuneisuus sen kuin kasvaa tarinan edetessä, mutta lopussakaan katsojaa ei palkita edes pienellä mielihyvän tunteella. Kaunistelemattomuus ei ole yleensä huono asia kauhuelokuvassa, mutta joskus liika on yksinkertaisesti liikaa.

Dialogin taso vaihtelee keskinkertaisesta korniin - rumiiden kasaantuessa alleviivataan, kuinka asiat ovat todella "fucked up". Ai ihanko tosi? Tuntemattomat näyttelijät tekevät parhaansa horjuvan käsikirjoituksen puitteissa. Hahmot eivät saavuta 28 Days Laterin vastaavien tasoista syvyyttä, ja heidän kohtalonsa puidaan varsin kaavamaisella tyylillä. Intensiivinen Robert Carlyle pistää onneksi kaikki peliin.

Kaikista vikakohdistaan huolimatta 28 Weeks Laterin vahvimmat valttikortit, eli raivotautiset, jaksavat säväyttää. Moderni variaatio perinteisestä Romero-zombiesta on tyly mutta toimiva - noin puoli minuuttia infektion jälkeen kaikki tuttu, turvallinen ja rakas ihmisestä kuolee pois;mutta kädet ja jalat käyvät yhä, ja silmissä palaa entisestä elämästä pulppuava, verenpunainen raivo. Spastisesti möyryävä, nykivä ja virusverta oksenteleva olio ei ole kamalan sympaattinen tai humoristinen ilmestys. Tärisevä kamera ei juurikaan ehdi keskittämään kuvaa raivotautisiin, mutta tiedät kuitenkin että Ne ovat siellä. John Murphyn turboahdettu musiikki säestää oivallisesti otusten kohtalokasta tulemista; parhaimmat tunnarit ovat tosin alkuperäisestä leffasta kierrätettyjä.

Naseva lopetus ja Danny Boylen haastattelut kielivät vahvasti kolmannesta elokuvasta. Itse kannatan ajatusta. Vaikka 28 Weeks Later on tarinallinen rimanalitus, jaksaa sen energisyys ja siekailematon sisältö kiinnostaa. Infektiosaagasta saa varmasti lisää hyvää irti taitavampien kynäilijöiden panostuksella. Kenties palaamme asiaan noin 28 kuukauden jälkeen.

nimimerkki: SpaceCadet1

Pisteet:
Arvosteltu: 21.09.2007
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

SpaceCadet1
Käyttäjä
27 arvostelua

Vuonna 2002 kaksikko Danny Boylen ja Alex Garlandin yhteistyönä syntyi yksi 2000-luvun parhaimmista kauhuelokuvista 28 päivää myöhemmin, jossa Cillian Murphy hoiperteli pitkin autiota Lontoota, joka oli juuri joutunut armottoman raivotautiviruksen kouriin. Nyt viisi vuotta myöhemmin tarina saa jatkoa Espanjalaisen Juan Carlos Fresnadillon ohjaamana ja käsikirjoittamana. Boyle ja Garland pysyttelevät tällä kerralla tuottajina ja tuloksena on lähes yhtä erinomainen elokuva kuin 28 päivää myöhemmin. Suomen kieltä ei tällä kerralla valitettavasti kuulla.

28 viikkoa on kulunut kun mystinen ja vaarallinen raivotauti levisi pitkin Lontoota tehden suurimmasta osasta sen asukkaista zombien tyylisiä kahjoja. Paikalle on kiiruhtanut suuri armeijakenraali Stonen (Elba) johdolla, joka on pystyttänyt suuren karateenialueen Lontoon ympärille. Paikalle saapuu myös kahta lastaan vastaan tuleva Don (Carlyle). Tosin heidän tapaaminen ei kauaa kestä, sillä pari hemmoa on käynyt katsomassa äitiään kielletyllä alueella ja pian tämän jälkeen karanteeni alueen sisälle on päässyt sattumalta yksi tartunnan saaneista. Pian onkin piru irti, kun raivotautisia kuhisee joka puolelta. Ystävällinen sotilas Doyle (Renner) yrittää auttaa Donin perheen turvaan ennen kuin on liian myöhäistä vai onko jo.

Tässä on hieno esimerkki miten tehdään hyvä jatko-osa huolella. Jo alkukohtauksessa on selvää kuinka säälimätöntä kauhuelokuvaa on katsomassa. Hommassa on juurikin samankaltainen häiriintyneen ahdistava tunnelma kuin aiemassa osassa. Vaikka sekin paljastetaan varhaisessa vaiheessa, että kuka karanteenialueen sisällä virusta kantaa sisällään. Kun homma selviää, kuvaan tulee rajut goreilut, jotka tosin eivät ammu kauheasti yli. Kotimaassan Espanjassa jotain pienempiä elokuvia ohjannut Juan Carlos Fresnadillo tekee hyvää työtä ohjaimissa kuvaten tarkkaan ja läheltä ihmisten pelkoja ja käyttäytymistä kaaoksen keskellä. Fresnadillo kuvaa myös hyvin kuinka USA:n armeija epäonnistuu täydellisesti yrityksessään estää viruksen leviäminen, ja aloittaa ilman kummempia vastustuksia suuri ihmisten terminointi.

Audiovisuaalisuus on myös komeannäköistä. Kuvat palavista ruumiskasoista, autiosta Lontoosta ja karenteenialueen sisältä ja ulkoa tuovat katsojan eteen apocalyptisen kosketuksen. Robert Carlyle ja onnettomista S.W.A.T:ista ja Dahmerista tunnettu Jeremy Renner tekevät onnistuneet roolit tapauksen keskeisinä henkilöinä. OZ-Kylmärinki sarjasta tunnettu Harold Perrineau vetää helikopterin lentäjän roolin hyvin ja Idris Elba ärjyy armeijan kenraalina, joka ei välillä katso lahtaavatko sotilaat tavallisia ihmisiä vai raivotautisia.

Kokonaisuutena 28 viikkoa myöhemmin on pienistä kliseistä huolimatta loistava jatko-osa yhteiskuntaa tuhoavasta epidemiasta ja pienen ihmisjoukon selviytymisestä sen keskellä. 28 viikkoa myöhemmin ei pese edeltäjäänsä, mutta on jatko-osien ehdotonta aatelia ja kuluvan vuoden shokkiräjäyttäjiä.

nimimerkki: andy

Pisteet:
Arvosteltu: 01.09.2007
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

andy
Käyttäjä
288 arvostelua

Espoon Cinéssä tuli katsottua pian Suomessa ensi-iltansa saava 28 Weeks Later. Kyseessä on jatko-osa Danny Boylen loistavalle kauhuelokuvalle 28 Days Later. Odotukseni olivat nollassa, ja sainkin huomata, että kyseessä on jokseenkin turha jatko-osa.

Elokuva kertoo nimensä mukaisesti tarinan 28 viikkoa myöhemmin, kun Britanniassa alkaa olla hitusen toivoa. Viimeinen viruksen kantaja on kuollut ja maata aletaan jälleenkansoittamaan. Vain hyvin pieni osa Lontoosta saadaan asuinkelpoiseksi, jonne kuljetetaan n. 15 000 ihmistä. Pelko taudin leviämisestä on kuitenkin ilmassa. Eikä aikaakaan, kun hölmöt lapset onnistuvat löytämään äitinsä "vaaralliselta" alueelta, jonne ei tietenkään olisi saanut mennä. Armeija vie lapset, ja myös saastuneen äidin takaisin turvalliselle alueelle. Nainen otetaan mukaan, koska hän ei oireile tartunnan saaneiden tyylin. Silti hän on vaarallinen tautia kantava yksilö. Pian tauti on jälleen valloillaan ja ruumita alkaa tulla.

28 Weeks Later on edeltäjänsä tapaan turboladattu kauhuelokuva, jossa kameran heiluttelua ei ole säästelty. Tämä onkin elokuvan suurimpa haittapuolia. Kaiketi sillä on yritetty saada aikaan paniikin tuntua, mutta siinä onnistutaan melko huonosti. Tarinallisesti leffa on ihan mielenkiintoinen, joskin alussa vähän turhan odotteleva ja jopa pohdiskeleva. Hitauden takia lopun rymistelyä on aivan liian vähän, joka syö elokuvan viihdearvoa kuin raivotautinen ihmistä.

Näyttelijät tekevät mukiinmenevää roolityötä. Erikoismaininnan ansaitsee Robert Carlyle. Hän loistaa omassa roolissaan kuin pohjantähti. Lapsinäyttelijät ovat sopivan neuraaleja, eikä heidän työskentelyssään ole moitittavaa. Ohjaajana Juan Carlos Fresnadillo on saanut kasaan muutaman ihan mukavan näköisen visuaalisen kohdan, vaikka massiiviset räjähdykset näyttävätkin huonoilta. Jännistystä ei päästä missään vaiheessa luomaan kunnolla, joka on suuri miinus kauhuelokuvassa. Jopa ensimäisessä osassa ollut maailmanlopun tuntu on kateissa.

Kokonaisuutena 28 Weeks Later on sekava. Sen alun pohdiskeleva asenne katoaa saman tien, kun raivotautiset alkavat riehumaan. Samalla elokuvan tyyli muuttuu täysin. Omasta mielestäni elokuvan olisi pitänyt pysyä jommassa kummassa, koska näin yhdistettynä ne eivät oikein toimi. Kuitenkin elokuvan intensiivinen loppu ansaitsee muutaman pisteen, joten kokonaisuutena elokuva on keskitason yläpuolella.

nimimerkki: Tumppimies

Pisteet:
Arvosteltu: 25.08.2007
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Tumppimies
Tähtääjä
79 arvostelua