2001: Avaruusseikkailu
Keskiarvo
Arvostelut (9): 
Pikatuomiot (720): 
Oma pikatuomio
- Alkuperäinen nimi:
- 2001: A Space Odyssey
- Tuotantovuosi:
- 1968
- Ohjaajat:
- Stanley Kubrick
- Käsikirjoittajat:
- Arthur C. Clarke, Stanley Kubrick
- Pääosissa:
- Douglas Rain, Gary Lockwood, Keir Dullea, William Sylvester
- Maat:
- Iso-Britannia, USA
- Kielet:
- englanti
- Pituus:
- 139 min
- Genret:
- Draama, Sci-fi, Fantasia
Mestariohjaaja Stanley Kubrick on saanut aikaiseksi uskomattomia elokuvia, ja aina löytyy pari tai enemmän kun listataan kaikkien aikojen parhaimpia elokuvia.
Mielipiteitä ne ainakin jakavat. Joku pitää hänen elokuviaan yliarvostettuina tekotaide-pläjäyksinä, kun taas toinen pitää hänen elokuviaan nerokkaina mestariteoksina. Jälkimmäisiä tuntuu kuitenkin olevan enemmän, ja niihin minä kuulun.
Suurin osa Kubrickin elokuvista ovat yleisesti palvottuja mestariteoksia. Yksi nousee ylitse muiden: 2001: Avaruusseikkailu on paras, sanon minä!
Ja mitäs tässä oikein sitten tapahtuu? Katsotaanpa elokuvan tapahtumia niin kutsutun "keskivertokatsojan" silmin.
2001: Avaruusseikkailu ei ole pelkkä loistava elokuva, vaan mahdollisimman realistinen tulevaisuudenkuvaus. Kuvaus siitä, mihin koko ajan huimaa vauhtia kehittyvä tiede todennäköisesti johtaa. Sitä on tuskin vaikea ymmärtää.
Keskivertokatsoja, eli se joka katsoo yleensä vain niitä mainostetuimpia elokuvia, saa todellakin ihmettelemisen aihetta koko elokuvan ajan.
Alun eeppinen tunnelma nostattaa karvoja, mutta kun yhtäkkiä hypätään ajassa taaksepäin apinaihmisten aikaan, ajattelee tämä keskivertokatsoja varmasti, että mitäs helevettiä tämä tarkoittaa!?
En väitä, että keskivertokatsoja olisi tyhmä, vaan että hän ei katso elokuvaa oikealla tavalla. Hän on kärsimätön.
Parinkymmenen minuutin tappelemisen, huutamisen ja monoliitin ihmettelemisen jälkeen on katsoja joko huomannut tai missannut koko jakson pointin.
Ja maailman kuuluisimman leikkauksen jälkeen siirrytään yhtäkkiä vuoteen 2001, ja sanoinkuvaamattoman kaunis Tonava kaunoinen soi taustalla avaruuskeskuksen pyöriessä hohtavan maapallon yllä. Hieno kohtausko? - Kyllä!
Katsoja ihailee aikaansa valovuosia edellä olevia visuaalisia efektejä ja todellakin nauttii elokuvasta, tai sitten hän on nukahtanut.
Dr. Heywood R. Floyd astuu kuvaan tämän hienon kohtauksen jälkeen. Katsoja huokaa helpotuksesta kun kuulee vihdoin ihmisen puhuvan. Dialogi on arkipäiväistä ja tavallista, ja tämä saa katsojan jälleen ihmettelemään, miksi tämä elokuva on niin arvostettu?
Kohta katsoja saa jälleen ihailla erikoisefektejä Dr. Floydin matkustaessa avaruuskeskuksesta Claviukselle (kuu).
Tämän jälkeen on vain katsojasta kiinni, onko hän vakuuttunut elokuvasta vaiko takamus puutuneena nukahtanut sohvalle ja herätessään ei halua enää ikinä kuulla sanaa kaksituhattayksi.
Sen vain sanon, että tästä eteenpäin elokuva tulee olemaan parhaimmilllaan HAL 9000:n ja stargate-kohtauksen kera.
Ja sitten vähän omia tunteita tästä mahtavuudesta.
2001: Avaruusseikkailu on minulle SE elokuva, jota voin ylpeänä sanoa suosikikseni.
Se on enemmän kuin elokuva. Loppujen lopuksi se on ollut päräyttävämpiä kokemuksia, mitä minulla on ikinä ollut. Kiitos siitä kuuluu ehdottomasti elokuvan visuaaliselle ilmeelle, joka on näyttää jopa nykypäivänä todella, todella hyvältä.
Se ei ensimmäisellä katselukerralla avautunut minulle kunnolla, mutta toinen kerta pari vuotta ensikokemuksen jälkeen oli uskomaton.
2001: Avaruusseikkailu on kaikkien aikojen paras elokuva. Piste.
Thank you, and rest in peace Stanley Kubrick and Arthur C. Clarke.
Pisteet:
Arvosteltu: 17.07.2008
Katsottu: Kotona
Kokonaista kolme kuukautta kestäneen tutkimustyön tuloksena vihdoin saan kirjoitettua tämän arvostelun ehkä kaikkien aikojen mahtavimmasta elokuvasta, kaikkien sci-fi hullujen palvonnan kohteen, Arthur C. Clarken kirjaan perustuvasta, maestro Kubrickin ohjaamasta suurelokuvasta 2001: avaruusseikkailu.
Minkäänlaisia ennakkoajatuksia tätä elokuvaa kohden pyrin välttämään, jotta arvio olisi mahdollisimman aito.
Motiivina tälle hullulle tutkimukselle oli toisinsanoen uhmata Clarken ja Kubrickin tehtävää ja tavoitetta. Clarke kun kuuluu sanoneen, että "jos joku ihminen joskun pystyy ymmärtämään tätä elokuvaa täysin, olemme epäonnistuneet tehtävässämme". Olin siis alkamassa suureen pyhänhäväistykseen ja alkamassa uhmaamaan ihmisen ymmärrystä. Halusin ymmärtää tätä elokuvaa!
Lähtökohtana oli siis lukea Arthurin kirja, jonka kuudessa viikossa sainkin luettua. Sen jälkeen oli ajateltava sen sisältöä noin neljän ja puolen viikon ajan, josta tein päätelmän, että jokainen kirjaan painettu sana oli täydellistä symboliikkaa viitaten hullun vaikeisiin, ihmismielen perus kysymyksiin, jotka kuuluvat: Miksi olemme täällä ja mikä on tämän kaiken tarkoitus?
Kirjan lukemisen jälkeen siirryinkin sitten katsomaan elokuvaa. Anttilastahan se irtosi seitsemällä eurolla, joten hymyyn oli syytä. Ja sitten kotiin ja katsomaan.
Elokuvan kolme kertaa kahden päivän sisällä katsoneena olen vihdoin tajunnut elokuvan juonen kokonaan ja myös huomannut, miten vaikeaa sen kertominen lyhyesti on.
Tarinan voi periaatteessa jakaa neljään osaan, joissa jokaisessa on oma päähenkilö, ja jotka ovat varsin järkkymättömässä yhteydessä toisiinsa. Lisäksi nämä kaikki muodostavat sen kaivatun kokonaisuuden, johon palaan heti juonen selittämisen jälkeen.
Elokuva alkaa kuvauksella ihmisen syntymään, kuten Clarken kirjakin, jonka Kubrick risti "Ihmisen aamunkoitoksi".
Jakso on muihin, "tavallisiin" elokuviin verrannollisena aika pitkä, mutta kuitenkin kirjaan verraten aika lyhyt. Voisi siis sanoa sen olevan juuri sopiva.¨
Jakso on lähes mykkä. Siinä ei puhuta, eikä siinä myöskään lue sanaakaan. Siinä vaan yksinkertaisesti kuvataan ihmisen syntyä. Dokumentoidaan ihmisapinoiden aikakautta. Mutta kuitenkin, se kertoo lähes yhtä paljon kuin kirjan kaikki lauseet. Tämä syntyy ihmisen omista ajatuksista hänen tuijottaessa esi-isäänsä kuivalla autiomaalla satoja miljoonia vuosia sitten.
Rauhan rikkoo sitten yksinkertaisten esi-isiemme alueelle ilmestyvä mystinen monoliitti, uskomattoman täydellisine reunoineen ja täydellisen tasaisine pintoineen. Tämä epäinhimillisen täydellinen esine tietysti pelottaa kaikkeen tavallisuudesta poikkeavaan varauksellisesti suhtautuvia esi-isiämme, mutta kun he tajuavat sen vaarattomaksi, uskaltautuvat he jopa koskemaan sitä. Ja kun mitään ei tapahtu, he yksinkertaisesti unohtavan sen.
Seuraavaksi seuraakin ihmisen aamunkoitto, kun päähenkilöapina, jo on lajinsa suurin ja viisain, mutta kuitenkin samanlainen kuin muut, jonka takia Kubrick ei tehnyt hänestä mitenkään kovin erinäköistä kuin lajitoverinsa, keksii työkalun, aseen, jonkalaista voimaa ei maapallolla oltu vielä tähän mennessä nähty...
Ensimmäinen jakso on juonellisesti ja toteutuksellisesti lähes täydellinen. Kuvallinen kerronta on jotain aivan yliluonnollista, jonka perusteella aloin ihan epäilemään, että Kubrick on saanut jonkin asteista psykologista koulutusta.
Jakson loputtua siirrytään mitään sen suurempia mukisematta avaruusaikaan, jossa ihminen on jo valloittanut oman osansa planeetansa läheisyydestä, eli toisinsanoen tehnyt avaruusliikennettä kuun ja maan välille, käynyt kuussa ja nyt tehnyt siellä merkittävän löydön. Tri. Heywood Floyd lähetetään sitä tutkimaan.
TMA-1, tämä niin outo löytö nouseekin kovasti symboolisten merkityksien taivaan tähtikaartia hipovien yksiöiden joukkoon, kun tämä nostaa sitä tutkimaan tulleiden ihmisten alkukantaisuuden esille. Ihminen ei siis ole pohjimmiltaan kehittynyt mihinkään, vaan samanlainen varauksellisuus uusia outoja asioita kohtaan kuin esi-isillämme tuohon "ihmisen aamunkoiton" aikoihin on yhä tallella. Tämä seikka on yksi hulluimmista tosiasioista ihmisen olemassaolossa, vaikka ulkonäkö muuttuu ja ihminen viisastuu ja keksii yhä hienompia ideoita helpottamaan (tai vaikeuttamaan) ihmisen elämää, yhä samat alkukantaiset aistit ovat silti tallella.
Jakso on todella taiteellisesti kuvattu ja kerronta on mestarillista. Nyt kuvaan astuvat dialogitkin ovat rutiinilla vedettyjä, eikä niille anneta sen enempää huomiota kuin mitä ne tarvitsevat. Kubrick kuvaa tulevaisuutta vakaalla kädellä, eikä turhaan korosta sen eroavaisuuksia meidän aikaamme, vaan kuvaa sitä kuin mitä tahansa normaalia elokuvaa.
Sitten tuleekin elokuvan ns. Pääjakso, jossa puolitoista vuotta TMA-1:n löytämisen jälkeen on aloitettu ihmiskunnan pisin matka kautta aikojen, matka Jupiteriin. "Löydöksi" ristitty alus kantaa mukanaan viittä henkeä, itse tarinan päähenkilöä Davis Bowmania, Frank Poolea, sekä kolmea "talviunta" nukkuvaa miehistön jäsentä, joiden työn on tarkoitus alkaa vasta jupiterissa. Eikä tietenkään pidä unohtaa itse ratkaisevaa "henkilöä", aluksen "6:ta jäsentä", supertietokone HAL-9000:a.
Kaikkihan ei tietenkään mene niinkuin pitää vaan tämä melkeinpä inhimillinen, kaiken kuuleva ja näkevä Hal alkaakin kylmähermoisesti eliminoida miehistöä. Siinä sitä sitten ollaan, kun kaikki aluksessa on tämän seonneen koneen hallinnassa...
Hal siis symboloi ihmisen halua osuvasti ilmaistuna "ylittää itsensä". Haluaako ja voiko ihminen todella luoda itseään älykkäämmän "olennon"? Ja sen tämä näyttää, mitä tapahtuukaan jos voisi.
Viimeinen jakso on se, jota kaikki sivistymättömät ovat haukkuneet tylsäksi ja ymmärtämättömyyttään aivan käsittämättömäksi. Kubrick maalaa kaiken taiteellisuuden ja symboliikan vertauskuvallisuuden huipuksi tähän ehkä elokuva historian taiteellisempaan loppuun, jonka varaan Kubrick onkin perustanut alussa mainetsemani väitteensä.
Minä aioin kuitenkin nyt katsottuani sen yli kymmenen kertaa, useita kertoja putkeen, kirjoitettuani sen ylös monia kertoja ja valvonut öitä miettiessäni sen merkitystä, kertoa oman tulkintani, jonka pitäisi olla mahdollisimman lähellä Kubrickin ja Clarken ajatusta. Ja täytyy kyllä sanoa, että yleispätevää tulkintaa tuskin on. Kubrick lienee hakenutkin sellaista visioita, jota voisi tulkina monin eritavoin, mutta uskoakseni hänellä on myös ollut alkuperäisidea. Kubrickin ja Clarken tarkoittamaa alkuperäisajatusta lähinnä lienevä tulkintani on kuitenkin tämä.
(Spoileri varoitus): Bowman ohittaa jupiterin ja löytää jonkinlaisen madonreijän, jota kauta hän lentää ihmeellisten värileikkien läpi, joiden aikana kaikki suhteelisten aikakäsitteiden lait tuhoutuvat. Dave löytääkin itsensä ihmiselle täydellisestä hotellihuoneesta. Tämä huone kuvastaa ihmisen pyrkimystä täydellisyyteen, mutta mitä tapahtuukaan jos ihminen saavuttaisi tämän mahdottoman tilan?
Dave (suorastaan konkreettisesti) näkee elämänsä vilahtavan ohi silmiensä edessä. Täydellisyys tekee siis elämästämme hyödytöntä, me vain olemme ja viihdytämme itseämme, eli toisin sanoen emme tee mitään merkittävää. Me vain syntyisimme, eläisimme ja kuolisimme, tekemättä mitään. Daven maatessa kuolinvuoteellaan ilmestyy hänen eteensä tämä sama mystinen monoliitti, jonkalaisen ovat nähneet niin kokoihmisrodun aloittaja, "nykyihminen", kuin sitten nyt tämä ns. yli-ihminen. Monoliitti siis heijastaa näitä kaikkia kolmea ihmisen ruumiillistumaa toisiinsa, peilaten esille heidän samanlaisuuksiaan ja myös eroavaisuuksiaan. Se siis toisinsanoen vertaa niitä toisiinsa.
Vaan mitä käykään tälle yli-ihmiselle: Se ei enää jaksa pelätäkkään tätä tuntematonta ilmestystä. Koko ihmisrotu on siis edennyt pisteeseensä, se on täysin hyödyn ja erkaantunut juuristaan (vaikkei ihan kokonaan, mihin monoliitti taas viittaa). Sillä ei ole enää merkitystä maailmankaikkeudelle. Eli toisin sanoen vaikka nämä kolme erillaista ihmismuotoa ovat vain samaa ketjua, josta tämä kolmas on kuitenkin irtaantunut. Kaksi edellistä olivat siis evoluutiomme hyödyllisiä palkkeja, mutta pyrkimyksemme täydellisyyteen saisi aikaan tämän surkean yli-ihmisen.
Ympyrä on siis sulkeutunut, johon viittaa se, että ihmiskunta alkoi monottiilistä ja myös päättyy siihen, eli ihminen on tänä yli-ihmisenä täsmälleen yhtä hyödytön kuin ennen koko rodun syntymistä.
Lopussa syntyvä avaruusvauva on vertaus ihmisen mahdollisuudelle "uudelleensyntyä". Estääksemme tämän hyödyttömän yli-ihmisen syntyä meidän täytyisi siis muuttaa käsitystämme, elää tätä hetkeä, eikä pyrkiä siihen täydellisyyteen. Nauttia huolista ja vaikeuksista, koska ne pitävät mielen virkeänä ja tekevät meistä sen, jota todellisuudessa olemme, ihmisen. Avaruusvauvan katsoessa maata se tuo esille nämä asiat.
2001 on maailmanhistorian suurin ja mahtavin elokuva, joka kylmästi kyseenalaistaa koko ihmisyyden ja sen olemassaolon. Lisäksi se tarjoaa myös vastauksen siihen, miksi avaruusoliot eivät ole vielä kohdanneet ihmistä. Ja vastaushan on: He ovat läsnä kokoajan, he ovat luoneet meidät. Monoliitti on se, jolla he meitä katsovat. Monoliitti laukaisi ihmisen evoluution käyntiin ja on myös lopettava sen. Se, ovatko he eläviä, aaveita vai mitä, jää täydelliseksi kysymysmerkiksi.
Kaikki pinnalliset puoletkin elokuvassa ovat kunnossa, musiikit ovat täydellisen sopivia ja ohjaus on sitä luokkaa, että sille on vaikea keksiä sen mahtavuutta kuvaavia sanoja. Niin hienoa se on. Näytteliöiden elokuva tämä ei missään nimessä ole.
Elokuva on taidetta, jota katsoessa täytyy olla todella avoin ja osata analysoida näkemäänsä. Se on kyllä todella vaikeaa, mutta jos sen pystyy tekemään, käsilläsi on kaikkien aikojen elokuva, joka rikkoo kaikki elokuvien lait olemalla täydellinen taideteos. Mitkään adjektiivit eivät riitä kuvaamaan tämän teoksen suuruutta. Se rikkoo myös omat rajansa, eikä elokuvan pituuskaan tunnu mitenkään riittävän sen käsittelemien ja esille tuomien asioiden määrään. Sanottakoon siis, että Kubrick on kaikkien aikojen suurimpia taiteilioita.
nimimerkki: Sano mitä sanot
Pisteet:
Arvosteltu: 09.05.2005
Katsottu: DVD
Vuosia sitten katsoin tämän leffan, mutta silloin en oikein pitänyt siitä. Nyt tuli lainattua kirjastosta tämä leffa. Kyllä tämä hieman parempi on kuin muistin.
2001: Avaruusseikkailu on Stanley Kubrickin ja Arthur C. Clarken vuosia kestäneen yhteistyön tulos. Elokuva oli aikaansa edellä. Tässä leffassa käytettään loistavia tehosteitta ja uskalletaan näyttää, että avaruudessa on äänetöntä. Tosin elokuva on hieman yliarvostettu. Ei tämä niin mahtava ole kuin annettaan ymmärtää.
Aluksi ollaan jossain kaukaisessa ihmiskunnan hämärässä. Itä-Afrikassa elellee apinalauma, joka rähisee naapuriensa kanssa. Eräänä päivänä niiden reviirille ilmestyy suuri monoliitti. Pian yksi apina oppii käyttämään aseitta ja ihmiskunnan kehitys voi alkaa. Sitten tullaan nykypäivään. Kuusta löytyy suuri monoliitti. Sen seurauksena puolentoista vuoden päästä lähetettään kohti Jupiteria avaruusalus. Siellä on viisi miehistön jäsentä ja huippuunsa kehitetty tietokone HAL-9000. HAL kuitenkin alkaa käyttäytymään omituisesti.
Elokuvaa kannattelee parhaiten sen klassinen musiikki, joka sopii siihen erinomaisesti. Myös tehosteet ovat huomattavasti aikaansa edellä. Homma kuitenkin kompastuu omaan oveluuteensa. Elokuva on epäselvä ja hyppii tilanteesta toiseen. Katsojan on vaikea pysyä perässä. Sitä paitsi monet kohtaukset tuntuvat aivan irrallisilta.
Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta tämä ei ole aivan viiden pisteen arvoinen leffa. Voitte kutsua minua moukaksi, mutta pisteet ovat tylyt 3,5.
Pisteet:
Arvosteltu: 31.10.2004
Katsottu: VHS
Tämä kaikkien aikojen parhaaksi scifi-leffaksi kehuttu elokuva kiehtoi minua vasta, kun olin lukenut Arthur Clarken kirjan johon tämä perustuu. Se oli vaikea ymmärtää ja se teki siitä mielenkiintoisen. Nyt tuli katsastettua tämä ehkä hieman aikaansa edellä olleen leffan, nimittäin 60-luvulta oli aika pitkä matka 2000-luvulle, mutta se ei ole Kubrickia haitannut.
Elokuvan juonta on vaikea selittää, mutta se menee suurinpiirtein tällä tavalla: Ensin näytetään esihistoriaa, jolloin ihmisapinat asuttivat maata. Maahan asetettiin monoliitti, mikä teki simpanssit agressiivisiksi ja muutti heidän maailmaansa muutenkin. Apinasta tuli ihminen... Sitten mennään vuoteen 2001, jolloin viisihenkinen avaruusalus lähetetään tutkimaan TMA-1:seksi nimettyä monoliittia. Aluksen "kapteenina" toimii huippuälykäs HAL-9000 tietokone. Sitten miehistön luottamus HAL:iin alkaa kadota ja HAL alkaa eliminoimaan miehistöä avaruudessa, jossa kukaan ei kuule tuskanhuutoasi. Kaikki on hiljaista...
Jo elokuvan lopussa oleva "värileikki" ansaitsee neljä pojoa. Se oli aikaansa edellä, tuohon aikaan kun ei ollut mitään superefektejä joita on nykyisissä elokuvissa enemmän kuin juonta. Mutta se ei ole haitannut yhtään, se onkin hoidettu pelkällä älyllä ja kameralla. Tämän elokuvan pitäisi todistaa viimeistään kuinka nero Kubrick on. Todella idearikas ja erilainen elokuva, joka pistää ajattelemaan omaa tulevaisuuttamme ja menneisyyttämme. Näyttelijätkin ovat hyviä, erikoismainintana HAL-9000:n äänenä oleva Douglas Rain, ja aikaansa edellä olevat efektit ovat säilyttäneet visuaalisen uskottavuutensa. Kubrickilla on myös aina ollut erikoinen kyky liittää klassista musiikkia sopiviin kohtiin eikä tämä ole poikkeus. Musiiikki on kuin pääosassa tässä leffassa. Tämä on hienoin scifi-elokuva ikinä (Blade Runner tulee kovana kakkosena), ja jokaisen ihmisen pitäisi tämä kerran katsoa tai lukea kirjana. Suosittelen kaikille.
nimimerkki: Gargo
Pisteet:
Arvosteltu: 02.09.2004
Katsottu: VHS
Arvostelija
Gargo
Vieras
Elettiin vuotta 1968, kun Arthur C. Clarken scifiopus sekä kyseiseen teokseen pohjautuva 2001: Avaruusseikkailu valmistuivat. Visionääri Kubrickin ja Clarken yhteiseen käsikirjoitukseen perustuva elokuva teki paljon ennennäkemättömiä ratkaisuja, joiden mullistavuutta ei ihan heti tule ajatelleeksi ison harppauksen (eteen vai taakse?) ottaneessa yhteiskunnassamme. Tuolloin vielä ei oltu käyty kuussa, kylmä sota oli käynnissä ja tietotekniikka vasta tuloillaan, ja komponenteiltaan vielä varsin massiivista. Efektiviidakkoon Kubrick ei siis voinut piiloutua, vaan kaikki tehosteet historian syövereistä futuristisiin värileikittelyihin oli vain hoidettava kameralla ja nerokkuudella. Ja hyvinpä Kubrick hommansa hoitikin! Voisi jopa sanoa, että Kubrick ja kamera ovat symbioosissa koko leffan ajan.
Elokuva alkaa ammoisista ajoista, vuosituhanten takaa, kun ihmisapinoiden aivot alkavat kehittyä, ja ne oppivat käyttämään työkaluja apunaan. Rankasti 2001 esittää näkemyksen, jossa ulkoavaruuden monoliitti aloittaa koko laajamittaisen evoluution. N. 25 minuutin dialogittomasta, mutta henkeäsalpaavan kauniista, alusta homma hyppääkin häikäilemättömästi tulevaisuuteen. Ihmisaivojen kehitys on ollut niin suurta, että ihminen on kyennyt luomaan itseään viisaamman olion, jonka työkaluina ihminen valtaisassa avaruusseikkailussaan toimii. Mahtava HAL 9000-tietokone kruunaa mielenkiintoisen asetelman.
Lopussa tarina huipentuu vaikeaselkoiseen, ja monta eri tulkintatapaa omaavaan loppuun. Se on varmaa, että reinkarnaatiolla ja ajan erilaisilla määritelmillä tässä pelaillaan ja että kaiken maallisen ns. normaalielämän käsityksen 2001 radikaalisti omilla visioillaan murtaa. Ja silti… pohjimmaisena on kysymys: Murtaako se sittenkään, vaiko vain pistää pienet, harmaat aivosolut tekemään työtä elämän peruskysymysten äärellä?*
2001: Avaruusseikkailu ei ole näyttelijöiden elokuva, vaan puhtaasti Kubrickin ohjauksen ja Clarken sanansälän varassa. Toimintadiggareista käsittämättömiltä tuntuvat useiden minuuttien laahaavat kuvat klassisine sävelineen omaavat nekin lopulta tarkoitusperän, ja hitaasti kuvasarjat vievät tarua eteenpäin. Ohjaustyöstä lohkeaa maksimipojot, ja evoluutiolla leikittely vaikuttaa Salaiset kansiot -henkisen omituiselta ja innovatiiviselta. Koko perheen mehukutsuille tätä leffaa ei voi suositella, saati sitten railakkaan illanvieton tai nuorten "mehuhetkien" ratoksi. Mutta hienoa, erilaista ja ajattelua vaativaa elokuvaa kaipaavalle nappihankinta. Suositeltavaa on myös Clarken upean alkuperäisteoksen lukeminen.
Pisteet:
Arvosteltu: 30.06.2004
Katsottu: DVD
Vuonna 1968 ilmestyi kaikkien aikojen sci-fi kirja. Samana vuonna ilmestyi myös samaiseen kirjaan perustuva kaikkien aikojen sci-fi elokuva. Onnistumalla vangitsemaan Arthur C. Clarken kirjan sielun ja sisällön, ja muuttamalla sen toimivaksi elokuvaksi, Kubrick ja Arthur tekivät miltei mahdottomasta mahdollista. Mutta onko elokuva sittenkään niin mystinen kuin aina on annettu ymmärtää? Toki, mutta ei kuitenkaan niin mystinen etteikö siihen saisi mitään tolkkua. Elokuvan voi periaatteessa jakaa kolmeen osaan, jotka ovat kuitenkin pituudeltaan eri mittaisia ja tyylisiä. Ensimmäisessä osassa seurataan elämää 4 miljoonaa vuotta sitten, kun toinen osa sitoutuu Kuuhun ja sen mystiseen löytöön ja viimeinen osa kertoo avaruusmatkasta Jupiteriin ja sen tuolle puolelle.
4 miljoonaa vuotta sitten muukalaiset kulkivat aurinkokuntamme ohitse ja kylvivät planeettoihin eräänlaisia siemeniä, mustia monoliitteja. Yksi noista planeetoista oli Maa. Tuo maahan asetettu saumaton paasi muutti arvaamattomalla tavalla koko evoluution suunnan. Se levitti aggressiota apinoiden keskuuteen ja muokkasi näiden ajattelumallia. Aikaisemmin riistaeläimet ja apinaeläimet elivät sulassa sovussa, mutta nyt apinat erottuivat joukosta ja alkoivat metsästää riistaa. Vähitellen apinasta kehittyi ihminen, josta muodostui planeettamme älykkäin olento. Koko kehityksen siis sysäsi liikkeelle muukalaisten asettama monoliitti.
Tri. Heywood Floyd (William Sylvester) USA:n avaruusmatkain neuvostosta lähetetään Kuuhun tutkimaan eriskummallista löytöä. Tuo TMA-1:ksi ristitty monoliitti on ensimmäinen aito todiste Maan ulkopuolisesta elämästä. Harvat asiasta tietävät henkilöt päättävät kuitenkin pitää asian julkisuudelta piilossa. Kukaan ei tiedä mistä monoliitti on Kuuhun tullut, kuka sen on sinne laittanut ja ehkä tärkein kaikista: miksi se on sinne tullut. Kukaan ei myöskään tiedä yhtikäs mitään muinoin Maahan lasketusta monoliitista.
1,5 vuotta myöhemmin TMA-1:n jälkeen aloitetaan ihmisten mielestä pisin koskaan tehty avaruusmatka. Jupiteriin lähetetään viisihenkinen avaruusalus, jonka tehtävän todellisen tarkoituksen tietää vain lennon kuudes jäsen, huippuälykäs tietokone HAL 9000 (rauhoittavana äänenään Douglas Rain). Matkan kolme jäsentä ovat horroksessa, kun hereillä ovat vain komentaja David Bowman (Keir Dullea), Frank Poole (Gary Lockwood) ja tietysti 24/7 toimiva tietokone. Hal on aluksen aivot ja hoitaa kaikki tekniikkaan liittyvät seikat. Kaikki ei kuitenkaan suju kuin leikiten, sillä miesten luottamus Halia kohtaan heikkenee, kun tietokoneen arviointikyky ei taidakaan olla vakaalla pohjalla…
Kuvallinen ja äänellinen ilmaisu sulautuu saumattomasti yhteen. Tuttuun Kubrickin tapaan kuullaan klassista musiikkia, tähän elokuvaan ei oikeastaan voisi kuvitellakaan mitään muuta. Elokuva alkaa hienolla kolmen minuutin mittaisella introlla, jonka aikana voi sulkea silmät ja kuvitella leijuvan avaruudessa. Tyylikäs mestariteos, josta ei edes keksi mitään pahaa sanottavaa. Kuvaus on jumalaisen hienoa, ja varsinkin värien käyttö on jotain ennennäkemätöntä. Mielestäni Kubrickin paras. Elokuvan viimeiseen puolituntiseen on olemassa lukemattomia tulkintoja, joista yhteen pureudutaan hieman tuonnempana. Elokuvassa on monen minuutin mittaisia dialogittomia pätkiä, mutta se ei hidasta kerrontaa millään saralla, päinvastoin. 2001: Avaruusseikkailu on paikoin myös hyvinkin pelottava. Noin 99% varmuudella elokuva jättää jälkeensä läjäpäin erilaisia kysymyksiä.
(Seuraavassa pätkässä esitetään yksi mahdollinen tulkinta elokuvan viimeiselle puolituntiselle, joten se voi sisältää spoilereita): Bowman löytää Jupiterin takaa ehkäpä muukalaisten muinoin käyttämän hyppyportin, johon hän astuu pikkusukkulallaan. Hyppyportti toimii galaksien, ehkä maailmankaikkeuksien, välisenä ohitusväylänä. Bowman kulkee kymmeniä kertoja valoa nopeampaa, mistä geometriset kuviot johtuvat. Hän näkee vääristyneitä maailmoja ja kokee selittämättömiä ilmiöitä. Portti kuljettaa Daven täydelliseen ihmisten rakentaman hotellihuoneen jäljitelmään, jossa kaikki on todellista, mutta silti niin epätodellista. Aika on vääristynyt ja hän vanhenee hurjalla vauhdilla. Lopuksi hän kokee uudelleensyntymisen tähtilapseksi. Elokuvan loppupuoliskolla on siis symbolinen merkitys: ihmisen juuri alkoi monoliitista, ja päättyi monoliittiin. Koko ihmisrotu on siis pelkästään muukalaisten pieni kokeilu.
nimimerkki: Low Rider
Pisteet:
Arvosteltu: 17.06.2004
Katsottu: DVD
2001 - Avaruusseikkailu. Yksi elokuvahistorian kohutuimpia, kiistellyimpiä ja arvostetuimpia elokuvia. Mahdollisesti myös kaikkien aikojen paras elokuva. Länsimaisen elokuvan kiistaton nero ja mestari Stanley Kubrick käytti elämästään puoli vuosikymmentä tämän spektaakkelin suunnitelluun, kuvaamiseen ja hiomiseen ja se näkyy lopputuloksessa. 2001 on yksinkertaisesti virheetön elokuva. Kuin hiottu marmorinpalanen keskellä lehmänlantaläjää pohjoiskarjalalaisen pientilan navetan takana. 2001 on täydellinen, vertaansa vailla oleva matka kaikkeen tunnettuun - ja ennen kaikkea tuntemattomaan.
Keitä me olemme? Mistä me tulemme? Mitä me teemme täällä? Siinä kolme olennaista kysymystä, jotka ovat olemassaolomme avaimet. Juuri näitä osin eettisiäkin dilemmoja Kubrick miettii eepoksessaan - ja jättää vähintään yhtä paljon katsojan itsensäkin mietittäväksi. Teemojen pohdiskelu, analysointi ja kyseenalaistaminen on piiloitettu juonen taakse, tosin juoni itsessään on pelkkää rekvisiittaa. Kuusta löytyy mystinen, korkea musta monoliitti joka hämmästyttää kummastuttaa pientä tiedemiestä vähintäänkin yhtä paljon kun esi-isiämme ajanlaskumme alkuaikoina (kuinka paljon nykyajan ihminen muuten loppujen lopuksi eroaa entisaikojen apinasta?).
Teknistä huippuluokkaa edustava avaruusalus lähtee Jupiteriin tutkimusmatkalle, mukanaan viisi astronauttia joista kolme on horroksessa sekä tietysti itse HAL 9000 (äänenä Douglas Rain), uusinta keinoälyä edustava tietokone, joka on ja ei ole sitä miltä todella näyttää. Astronautti Bowman (Keir Dullea) joutuu kohtaamaan jotain ihan muuta kun odotti...
Mihin tekniikka johtaa? Edistääkö se meidän itsemme kasvua mitenkään? Mitä me teemme? Ja miksi? Elokuvasta yli puolet on täysin dialogitonta, tuijottaen vain avaruuteen ja maailmankaikkeuteen, taustalla soiden joko Straussin ihanainen Tonava Kaunoinen, kaiken aloittava ja päättävä Also Spracht Zarazhustra tai György Ligetin hallusinoivat teknopiiperrykset. Tarinan mukaan yli puolet katsojista lähti 2001:n kutsuvierasensi-illasta pois kesken kaiken ja kiihtynen Rock Hudsonin kerrotaan todenneen: "Aikooko joku kertoa minulle mistä helvetistä siinä oli kyse?" Mikä meni vikaan? Eivätkö ihmiset kuitenkaan uskaltaneet katsoa silmästä silmään itseään valkokankaalla?
Upeat metaforat, anonyymit ja hiljaiset aforismit eivät voi olla jättämättä pysyvää jälkeään katsojaan. 2001 on taidetta, 2001 on viihdettä, 2001 on kaikki tai ei mitään.
"Jos joku katsoja jonain päivänä ymmärtää 2001:n täysin, me olemme epäonnistuneet tehtävässämme." - Arthur C. Clarke.
Onneksi olkoon pojat, te onnistuitte. Tämä elokuva on jokaisen pakko nähdä ennen kuolemaansa. Mihin me muuten päädymme?
Pisteet:
Arvosteltu: 02.06.2004
Katsottu: VHS
Heti alkuun täytyy myöntää että laitoin jo paaaljon aikaisemmin kommentin tämän leffan kommenttiosioon, mutta yhtäkkiä tuli pakonomainen tarve arvostella tämä leffa.
Eli siis. Selitänpä juonen niin hyvin kuin osaan: Alussa jossain, keskellä autiomaata, elelee kaksi apinaheimoa, jotka käyvät juomassa samalla lammella. Aina kun toinen heimo ilmestyy paikalle toisen vielä siellä ollessa, alkaa hillitön mekkala, huuto, ja järjetön uhoaminen. Tätä jatkuu aikansa. Sitten toisen apinaheimon "pihamaalle" laskeutuu musta, suorakulmion muotoinen monoliitti. Aluksi apinat ovat varoillaan, mutta kun ei monoliitti tee mitään, on vain paikallaan mustana möykkynä, niin ne tottuvat siihen. Sitten, yhden uhoamiskerran jälkeen yksi apina (joka kuuluu "monoliittiheimoon") jää lammelle, ottaa ison luun ja hakkaa luurankojen pääkalloja rikki. Seuraavana uhoamiskertana apina menee toisen heimon luokse ja iskee yhden apinan kuoliaaksi.
Vuosi 2001. Kuusta löytyy samanlainen monoliitti. Ihmiset tutkivat sitä. Sitten yhtäkkiä lähetetään retkikunta jonnekin pitkälle, muistaakseni Jupiteriin. Tässä vaiheessa katsoja (ainakin minä) sekoaa jo hieman ja kelailee nauhaa taaksepäin. Siis täh? Mitä tapahtuu? Hei? Aluksella on muutaman ihmisen miehistö ja hyvin edistynyt tietokone HAL-9000, joka puhuu rauhallisella äänellä kuin psykiatri konsanaan. No. Jostain käsittämättömästä syystä HAL sekoaa ja alkaa eliminoimaan aluksen miehistöä...
Tämä kaikki maustetaan klassisella musiikilla, ja ne musiikkivalinnat ovatkin loistavat. Tai ainakin kohtauksiinsa erinomaisesti sopivat. Kaikenlisäksi, harva ohjaaja uskaltaa näyttää sen että avaruudessa on oikeasti äänetöntä. Tuskanhuutoja ei kuulu. Eikä mitään muutakaan. Elokuva on visuaalisesti hieno, ja pitäisihän tällaiselle kulttuuripläjäykselle antaa viisi pojoa... mutta loppujenlopuksi mietityttää; Kuinka moni niistä arvostelijoista jotka antavat tälle viisi tähteä, antaa ne ihan oikeasti, vai eivätkö ne vain uskalla olla antamatta? Hieman liian pitkä, aika sekava, ja joissain kohdissa hieman kökkö pätkä... Kuitenkin aika toimiva, välistä viihdyttävä ja visuaalisesti mahtava pläjäys.
Eli siis: Saatte haukkua sivistymättömäksi moukaksi, saatte kritisoida arviotani, mutta loppujenlopuksi minun on barbaarisesti vain todettava: Kolme puoli.
Pisteet:
Arvosteltu: 10.06.2003
Katsottu: Kotona
Arthur C. Clarke ja Stanley Kubrick kyhäsivät aikoinaan unenomaisen avaruusmatkailluusion. Se oli tuohon astisiin Science Fiction- elokuviin verrattuna poikkeuksellinen monessa mielessä. Avaruudesta ei ollut tulossa mitään uhkaa. Pölykapselien näköisiä U.F.O:ja ei lennellyt pitkin taivaita, eikä sankari ollut erityisen kaunis ja rohkea hurmuripoju.
Elokuvaa tehtiin kolme vuotta. Sen maailma näyttää realistiselta, vaikka tulevaisuuteen kurkottaakin. Alussa toki viivähdetään menneisyydessäkin. Katsoja saa nauttia luontodokumenttimaisesta katselmuksesta ihmisten esi-isien elämään (yksi näistä uskomattoman aidon näköisistä apinajätkistä on kirjoittanut myös elämänkerran...). Vaikka näitä karvanaamoja voi olla vaikea yhdistää jatkoon, on kaikella tarkoituksensa. Mystinen monoliitti pitää siitä huolen.
Tulevaisuudessa suunnitellaan salaista avaruusoperaatiota. Jäädytetty miehistö on määrä kuljettaa operaation päätepisteeseen. Avaruusmatkaa tehdään hyödyntäen uusinta teknologiaa, johon kuuluu pehmeän monotonisella äänellä sanaileva HAL 9000- tietokone (Rain). Matkan epäonnistuminen on mahdotonta, sillä HAL 9000 on erehtymätön. Hereillä oleva miehistö ottaa siis lunkisti aluksen kurvatessa halki aurinkokunnan mm. Richard Straussin klassikkosävelien säeastyksellä.
Kaikki meneekin hyvin, kunnes HAL mokaa ja miehistöstä tulee superälykkäälle koneelle uhka. Avaruudessa ei kukaan kuule huutoasi. Kylmä hiki valuu pitkin pilotti Daven (Dullea) otsaa. Vastassa on universumin teräshermoisin tappaja. Dave, my mind is going.
Jännitysnäytelmän lisäksi tämä on huikea tarina ihmiskunnasta. Sopassa ovat sulassa sovussa ikuisuuskysymykset ja aidosti kiinnostava seikkailu. Vaikka 60-luvulta on pitkä matka nykypäivään ei elokuvassa juuri mikään kieli valmistumisajankohdasta. Ajaton, kaunis ja ehdottomasti katsomisen arvoinen - kuuluu yleistietoon. 
Pisteet:
Arvosteltu: 28.09.2002
Katsottu: VHS
