Tiesitkö Avatar-ohjaaja James Cameronin kytköksestä Taru sormusten herrasta -leffoihin?

2.3.2025 21:06
Disney/ Avatar: The Way of Water, 2022

J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kertomus ei todellakaan ollut helpoimpia teoksia kääntää elokuvamuotoon. Ohjaaja Peter Jackson onnistui kuitenkin tässä suurtyössä vuonna 2001 käynnistyneellä elokuvasarjallaan. Huikea saaga vaikutti myös toiseen suurtuotantojen tekijään, James Cameroniin.

Cameronin mukaan Jacksonin leffasarja toimi sysäyksenä hänen omille Avatar-elokuvilleen, joista kolmas, Avatar: Fire and Ash, tullee ensi-iltaan tämän vuoden lopulla.

– Peter ja minä olemme ystäviä, [ja] sanon hänelle aina [Taru sormusten herrasta -leffasarjan] olleen isointa ja hulluinta uhkapeliä elokuvan historiassa. [Se] tarjosi mallia, olin lumoutunut siitä ja tuumasin, että olisi hienoa tehdä niin tarkkaa maailman suunnittelua hahmojen ympärillä kuin Tolkien teki ja Peter hänen kirjoistaan, Cameron muistelee.

Jacksonin Tolkien-elokuvien tehosteista isolta osin vastannut Weta Digital eli Wētā FX on luonut uraauurtavalla tekniikalla myös paljon siitä, mitä Cameronin Avatar-elokuvissa on nähty. Uudessa-Seelannissa, eli elokuvista tuttujen hobittien maisemissa, sijaitseva Wētā FX on näin ollen myös paikka, jossa Cameron viettää paljon aikaa.

Tällä haavaa näyttää siltä, että Cameron on asettumassa yhä pysyvämmin Uuden-Seelannin puolelle. Kanadalaislähtöinen ohjaaja on aiemmin liikkunut töiden takia usein Yhdysvaltain Kalifornian ja Uuden-Seelannin välillä. Nyt hän on kuitenkin hakenut Uuden-Seelannin kansalaisuutta.

– Se lähestyy. Ajan puolesta olen pätevä hakemaan sitä, olen jättänyt hakemukseni ja minulle on kerrottu, että sen [saaminen] lähestyy, Cameron toteaa.

Yhtenä syynä hakupäätökseensä ohjaaja mainitsee Yhdysvaltain nykyisen poliittisen ilmapiirin:

– Näen, että kaikki kunnollinen on jätetty taakse. Amerikka ei seiso minkään takana, jos se ei seiso niiden asioiden takana, joita se on historiassaan puolustanut. Se kehkeytyy ontoksi ajatukseksi, ja minusta sitä kaavitaan ontoksi niin ripeästi kuin mahdollista [näiden kaapijoiden] oman hyödyn takia.

 

Lähteet: SlashFilm, IndieWire

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa