Kovan tason näyttelijä liitetty mukaan Heat-jatko-osaan

25.2.2026 00:45
Warner Bros./ Heat, 1995

Rikosleffojen klassikoihin lukeutuvan Heat – ajojahdin jatko-osa etenee. Ysärileffan ohjaaja Michael Mann loi ensin elokuvalleen jatkoa kirjan muodossa, mistä pyörät lähtivät hitaasti pyörimään elokuvasovituksen suuntaan. Heat 2:n näyttelijäjoukko alkaa vähitellen muotoutua.

Mann kertoi jo aiemmin houkutelleensa Adam Driveriä mukaan elokuvaan. Alkuperäisessä Heatissa näytellyt Robert De Niro (kuvassa) ei koe tässä elokuvassa digitaalista nuorennusta, kuten The Irishmanissa, vaan Mann on halunnut korvata tuttujen hahmojen näyttelijöitä nuoremmilla tekijöillä. Driverin olikin tarkoitus astua De Niron saappaisiin. Sittemmin samaa roolia on tarjottu myös Stephen Grahamille, joka muistetaan mm. Boardwalk Empire -sarjan Al Caponen osasta.

Nyt kaartiin on liitetty Christian Bale (Yön ritari). Kovan tason tähden nimeä on pyöritelty Heat 2:n ympärillä velloneissa huhuissa jonkin aikaa, mutta hiljattain Bale vahvisti asian itse. Mannilla ja Balella on yhteistä historiaa jo vuosien takaa, sillä he työskentelivät myös gangsterirainassa Public Enemies yli 15 vuotta sitten. Balen mukaan Heat 2:ta kuvataan Chicagossa lähiaikoina.

Se, ketä Bale elokuvassa näyttelee, on toistaiseksi mysteeri. Veikkaukset ovat kallistuneet De Niron hahmon rikollisjoukkoon kuuluneen Chris Shiherlisin sekä näitä jahdanneen Vincent Hannan puoleen. Alkuperäisessä elokuvassa kyseisiä hahmoja tulkitsivat Val Kilmer ja Al Pacino. Balen ohella Heat 2 -kiinnityshuhuissa on väläytelty aiemmin Leonardo DiCaprion sekä Elvis-stara Austin Butlerin nimiä, mutta kummankaan ei ole vielä vahvistettu varsinaisesti olevan leffassa mukana.

 

Lähteet: The Playlist, ScreenRant

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa