Hittinikkari Richard Sherman on kuollut

27.5.2024 00:04
Kuva: Allen Blake

Kuulun muusikkoveljeskaksikon toinen osapuoli, Richard M. Sherman on kuollut. New Yorkissa vuonna 1928 syntynyt Sherman oli kuollessaan 95-vuotias.

Sherman teki pitkän uran Disney-säveltäjänä. Hän ja hänen veljensä Robert B. Sherman kirjoittivat yhdessä mm. Maija Poppasen ja Viidakkokirjan laulut. Shermanit toimivat tehtävässä, joka on sittemmin hävinnyt alalta: He kuuluivat kuin studion kalustoon, eli heillä oli vakituinen työ Disneyllä. Robert-veli kuoli jo 2012.

Walt Disney piti tärkeänä, että yhtiön tuotannoissa kuuluva musiikki sopisi myös radiosoittoon. Kun yhtiö laajensi toimintaansa huvipuistoalalle, Shermanit olivat mukana luomassa musiikkia tähänkin tarkoitukseen. Alkujaan New Yorkin maailmannäyttelyyn sävelletty It’s A Small World muodostui isoksi hitiksi, joka soi myös Disneyn teemapuistossa.

Shermanit palkittiin urallaan kahdella Oscarilla, joista molemmat tulivat vuoden 1964 Maija Poppasesta – sekä elokuvan koko musiikista että parhaimmasta laulusta. Kolmannen Oscar-ehdokkuuden Shermanit saivat vielä saman vuosikymmenen lopulla musikaalista Chitty Chitty Bang Bang. Tämä elokuva oli yksiä veljesten Disney-uran ulkopuolisista teoksista.

Richard M. Sherman oli mukana vielä viime vuonna julkaistussa, Disneyn satavuotista tavalta juhlistaneessa Once Upon a Studio -dokumentissa.

 

Lähteet: Variety, NBC
Kuva: CC

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa