Lisää yksityiskohtia Rust-elokuvan kuvaajan kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta julki

19.11.2022 23:45

Vaikka lännenelokuva Rustin kuvauksissa sattuneesta onnettomuudesta on kulunut jo yli vuosi, tapausta käydään läpi edelleen. Kuvaaja Halyna Hutchinsin kuolemaan ja ohjaaja Joel Souzan loukkaantumiseen johtanut onnettomuus näyttää nyt julkaistun poliisiraportin perusteella johtuneen useasta inhimillisestä erheestä.

Raportti paljastaa, että Rustin kuvauspaikalla oli sattunut jo ennen kohtalokasta tapaturmaa vahinkoja aseiden kanssa. Rekvisiitaksi tarkoitettuja aseita käsiteltäessä ainakin yksi niistä oli lauennut onnettomuutta edeltäneellä viikolla kuvaustiimiläisen käsissä. Asetta käsitellyt nainen oli ollut tapauksesta yllättynyt, mutta säikähdystä suurempaa vahinkoa tästä ei ollut syntynyt. Myöhemmin paikalta oli kuulunut toinenkin yllätyslaukaus.

Vahingosta olisi pitänyt tiedottaa kuvausryhmää, mutta apulaisohjaaja Dave Halls, jonka tehtäviin tämä kuului, oli jostakin syystä jättänyt sen tekemättä. Rustin kuvausryhmän jäseniä oli kuteinkin marssinut ulos töistä, kun kuvauspaikan turvallisuus oli alkanut arveluttaa heitä.

Poliisiraportista käy lisäksi ilmi, että Rustin kuvaustiimin asemestariksi palkattua Hannah Gutierrez-Reediä ei pidetty ammattilaisena. Hän ei kuulustelutietojen mukaan kuulunut ammattiliittoon, joten hänen pätevyytensä kyseenalaistettiin. Toisaalta myös kuvauksia varten varatut aseet olivat näyttäneet kunnoltaan kehnoilta. Jo aiemmin on ilmennyt, että kuvauspaikalle oli tuodut paukkupatruunat olivat sekoittuneet aitojen kanssa mahdollisesti jo rekvisiittaa välittävän yrityksen varastolla.

 

Lähde: Deadline

Kuva: Mramoeba CC (kuvituskuva ei liity tapaukseen)

Lisää luettavaa