Alien-leffan kuivuttua kokoon: Neill Blomkamp tarttuu toiseen suurnimekkeeseen

Ohjaaja Neill Blomkamp ei ole jäänyt hakkaamaan päätään seinään, vaikkei hän saanutkaan tehdä faneja kutkuttanutta Alien-elokuvaansa. Tällä haavaa mies puuhaa lujaa vauhtia elokuvaa isosta pelifranchisesta.

Rallipeli Gran Turismo laajentui tänä vuonna seitsemänteen osaansa ja nyt siitä on tekeillä myös elokuva Sonyn suojissa. Blomkampin ohjauksessa valmistuva peliraina on viimeisten tietojen mukaan tulossa maailmanensi-iltaan elokuussa 2023. Blomkamp on eräällä tapaa palaamassa tämän projektin kautta juurilleen, sillä hänen oli tarkoitus kuvata n. 15 vuotta sitten kokopitkä elokuva Halo-pelistä, mutta koko projekti mätkähti turvalleen. Yrityksestä on muistona alle kymmenminuuttinen lyhytelokuva.

Gran Turismo -leffan käsikirjoituksesta Blomkamp ei vastaa itse, vaan kirjoittajaksi on palkattu Jason Hall (American Sniper). Hallin muotoilemassa tarinassa teini-ikäinen pelaaja kehittyy videopelissä niin taitavaksi, että hänestä tulee myös ammattikilpa-ajaja.


Lähteet: Deadline, Den of Geek

Kuva: Sony/Polyphony

R. Isoviita 15.06.2022 klo 06:33

Uusimmat uutiset