Alien-leffaa suunnitellut Neill Blomkamp aikoo pitäytyä kaukana vastaavista projekteista

22.8.2021 23:32


Vuonna 2015 District 9 -elokuvastaan tunnettu Neill Blomkamp (kuvassa vas.) julkaisi verkossa materiaalia, joka sai Alien-elokuvien fanit hykertelemään. Blomkamp suunnitteli omaa jatko-osaa Alien-elokuvasarjaan, ja Ripleyn roolista muistettava Sigourney Weaver oli hänkin innoissaan projektista. Leffa ei lopulta toteutunut, eikä Blomkamp muistele asiaa kovin iloisin mielin. Hän on pahoillaan sekä fanien että Weaverin puolesta.

Blomkampin tuorein leffa, hänen kehittelemänsä kauhutarina Demonic, ei ole lippuluukuilla loistanut (esim. Yhdysvalloissa se ei päässyt edes 20 katsotuimman elokuvan joukkoon nyt avausviikonloppunaan), mutta hän aikoo jatkossakin keskittyä luomaan ja hiomaan omia hahmojaan ja niiden maailmoja. The Guardianin haastattelussa Blomkamp toteaa asiasta näin:

– En aio tehdä kahta vuotta töitä elokuvan eteen vain todetakseni, että joku vetää maton altani, ja mennä sitten hengailemaan tämän jonkun kanssa kaljalle. En todellakaan halua enää ikinä koskea jonkun toisen hengentuotteisiin. Eihän tämä mustavalkoista ole. Jos vastaani tulee jotain huikeaa ja asiat natsaavat, en kieltäytyisi, mutta yleisellä tasolla – [peruuntuneiden] Halon ja Alienin jälkeen – ei olisi viisasta ryhtyä siihen.

Entä miksi Blomkamp ei saanut tehdä Alien-elokuvaansa? Franchisen isä, Ridley Scott kommentoi asiaa tuoreeltaan jo vuonna 2015 paljonpuhuvasti. Blomkampilla itsellään on aiheesta oma, hieman humoristinen näkemyksensä:

– On mahdollista, että Ridley katsoi elokuvani Chappien ja ajatteli siitä: ”Ei tämä kaveri voi tehdä Alienia, mennään vain eteenpäin.”

 

Lähteet: The Guardian, THR, Box Office Mojo

Kuva: TriStar Pictures/Sony/Elysium, 2013

Lisää luettavaa