Douglas Trumbull on poissa – mutta millaisen jäljen hän on jättänyt?

9.2.2022 21:08

Useissa nimekkäissä elokuvissa työskennellyt tehostevelho Douglas Trumbull menehtyi tyttärensä ilmoituksen mukaan maanantaina 7.2.22, 79-vuotiaana. Yhdysvaltalainen Trumbull oli sairastanut pitkään syöpää. Vaikka hänen kädenjälkensä näkyi niin 2001: Avaruusseikkailussa kuin Blade Runnerissa, hänen vaikutuksensa heijastuu vielä kauas.

Niin ikään erikoisefektialalla vaikuttaneen Don Trumbullin poika teki jo vuonna 1964 niin näyttävää jälkeä dokumenttielokuvaan To the Moon and Beyond, että se ja rohkea yhteydenotto ohjaajamestari Stanley Kubrickiin poikivat hänelle kiinnityksen 2001: Avaruusseikkailun tekijätiimiin. Trumbullin rooli kasvoi elokuvan kuvausten edetessä, ja hän päätyi luomaan myös yhtä sen kuuluisimmista jaksoista – tähtiporttia, jota elokuvan käsikirjoituksesta luonnehdittiin epämääräisesti matkaksi ulottuvuuksien välillä.

Koska CGI:tä ei vielä ollut käytettävissä, Trumbull joutui luomaan kohtausta varten erityisen laitteen, jossa kameraa kuljetettiin. Hän hyödynsi työssään taustaansa kuvittajana, jotta sai todellisuudessa kaksiulotteiset asiat näyttämään kolmiulotteisilta. Douglas Trumbull on vitsaillut George Lucasin kopioineen hänen tekniikkaansa myöhemmin Tähtien sodassa (jossa Don Trumbull työskenteli).

Douglas Trumbullin nimissä olevien patenttien lista on pitkä. Hän suunnitteli ensimmäistä omaa ohjaustyötään, tieteiselokuva Hiljaista pakoa (traileri) varten mm. robotteja. Vaikka Hiljainen pako ei tuoreeltaan menestynyt, se nauttii nykyään kulttistatusta. Trumbullin 1980-luvulla patentoiman robotin ulkoinen olemus on lähellä Pixarin hittianimaatio WALL•E nimikkohahmon olemusta. WALL•En toimenkuva puolestaan on lähellä Hiljaisen paon robottien toimenkuvaa.

Uransa aikana kolme Oscar-ehdokuutta napannut Trumbull toimi myös Paramount-studioille. Hän vastasi pitkälti yhtiön ensimmäisen Star Trek -elokuvan erikoisefekteistä, mutta loi myös huvipuistoajeluita, joissa liikkuva kuva säädettiin kulkemaan automaattisesti yleisön etenemisen mukaan. Niiden voi katsoa toimineen yhtenä innoittajana Trumbullin aivan viime vuosinaan patentoimiin keksintöihin: hän kehitti myös kuvauskalustoa, jossa digitaalisesti luotua kuvaa yhdistetään reaaliajassa näyttelijöiden ympärille. Näin kuvitteelliset maisemat muuttuvat kuin tosiksi. Tällaisella tekniikalla on toteutettu mm. isoja Marvel-seikkailuelokuvia.

 

Lähteet: Vulture, The Guardian, Variety, Patents.justia.com, Douglas Trumbull Master Class

Kuva: Julian Herzog (CC)

Lisää luettavaa