Miksi The Batman ei seuraa Ben Affleckin suunnitteleman leffan käsikirjoitusta?

27.1.2022 23:27

Nuoremman Batmanin alias Bruce Waynen elokuvallinen seikkailu on mahdollisesti tulossa myös Suomessa elokuvateattereihin parin kuukauden sisään. Se ei kuitenkaan ole sama leffa, jota Ben Affleck alkoi työstää ennen projektista luopumistaan. Affleckin tähdittämäksi tarkoitetun leffan käsikirjoitusta toki tarjottiin The Batman -ohjaaja Matt Reevesille, mutta Reeves hylkäsi sen.

Hylkäämisestä huolimatta Reeves vakuuttelee, ettei kyseinen käsikirjoitus ollut surkea. Reevesillä oli kuitenkin yksi ehto, kun tuotantoyhtiö Warner Bros. alkoi kosiskella häntä elokuvan puikkoihin:

– Sanoin, etten ehkä olisi oikea henkilö tähän tehtävään. Kerroin, miksi pidän tästä hahmosta. Selitin, kuinka paljon hyviä elokuvia oli tehty, mutta jos me ryhtyisimme tähän, minun pitäisi tehdä siitä henkilökohtaista. [Tämä siksi], jotta ymmärtäisin, mitä olisin tekemässä, missä kamera olisi, mitä sanoisin näyttelijöille ja mistä tarinan pitäisi kertoa.

Vaikka Reeves halusi elokuvalle uuden käsikirjoituksen, hänellä ei ole oikeastaan pahaa sanaa Ben Affleckin ja Geoff Johnsin laatimasta tekstistä:

– Se on täysin pätevä […]. Se on hengeltään melkein kuin James Bond -tyyliä. Mutta se ei ollut sellaista, johon minä olisin tuntenut yhteyttä.

 

Lähde: The Wrap

Kuva: Warner Bros./ The Batman, 2022

Lisää luettavaa