Kännissä, muttei läpällä: ohjaaja Sam Mendes sai töitä jättiluokan leffasta mutkan kautta

Näyttelijä Tom Holland on kertonut päätyneensä erään kostean pubi-illan kesken sulattelemaan tuotantoyhtiöiden viilenneitä välejä puhelimitse. Spider-Man-tähdelle tämä tiesi lopulta runsasta jatkoaikaa Hämähäkkimiehenä. Holland ei kuitenkaan ole ainut, jonka työsopimukseen suuressa elokuvasarjassa alkoholipitoisten juomien nauttiminen on vaikuttanut erikoisella tavalla.

Daniel Craig on sittemmin paljastanut, miten hän vaikutti ohjaaja Sam Mendesin palkkaamiseen James Bond -jatkumoon. Ei niinkään toimintaelokuvien ohjaajana meritoitunut Mendes kohtasi Craigin Hugh Jackmanin järjestämissä joulukarkeloissa. Mendes oli ohjannut Craigia rikosdraamassa Matkalla Perditioniin, eikä kaksikko ollut sen koomin ehtinyt nähdä toisiaan. Craig kuvailee tapaamista juhlissa näin:

- Olin tosiaan hiukan juovuksissa ja Sam tuli sinne myöhään. […] Istuimme alas kumoamaan drinkit ja siinä minulle valkeni, se oli kuin yksi niistä… Siis meillä oli ollut keskustelua ohjaajista… ja äkisti minulle kirkastui, kun istuin häntä vastapäätä, että: "Tietenkin." …Ja sitten heitin yksinkertaisesti hänelle: "Minun ei varmaan pitäisi esittää tätä, mutta haluaisitko ohjata seuraavan Bond-leffan?"

Mendesiä tarvinnut kauaa suostutella:

- Hän vain teki tämän jutun, ikään kuin vain katsoi minua ja siristi silmiään ja sanoi: "Joo." Minä siihen sitten, että: "Okei."

Craig pelästyi saman tien olevansa liemessä, koska hänen tehtäviinsä ei kuulunut paukautella työtarjouksia ohjaajille - ainakaan kysymättä ensin keneltäkään lupaa. Mendes sai tästä huolimatta pestin, ja loppu onkin historiaa: Mendesin ohjaama 007-seikkailu Skyfall keikkuu edelleen menestyneimpien Bond-rainojen kärjessä.


Lähteet: SlashFilm, CinemaBlend, We Got This Covered

Kuva: Skyfall/ Danjaq, LLC, UA Corp. and Columbia Pictures Industries, Inc. 2012

R. Isoviita 15.01.2022 klo 22:58

Uusimmat uutiset

Voisiko Johnny Depp sittenkin palata Pirates of the Caribbean -leffoihin?

Huipputuottaja Bruckheimer valottaa tilannetta.

R. Isoviita

Neljäs Ihmeotukset-leffa ei ole näkyvissä: Ohjaaja lähti tekemään muuta

Dumbledoren salaisuudet ei ole kiinnostanut toivotusti.

R. Isoviita

Yksi iso hahmo puuttuu Top Gun -jatko-osasta – mutta miksi?

Näyttelijä itse on antanut yhden selityksen.

R. Isoviita

Robbie Williamsin elämästä kuvataan leffaa – tähti nähdään elokuvassa myös itse

Yli 75 miljoonaa levyä – niiden varrelta riittänee tarinaa.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...