Mega-Man: Videopeliklassikko kääntyy elokuvaksi suoratoistojätin avustuksella

Capcomin suurta suosiota jo 1980-luvulta asti nauttinut videopelihahmo Mega Man on joutunut odottelemaan isoa valkokangasseikkailuaan kauan. Siinä missä esim. Super Mario ja Pokémon-hahmo Pikachu ovat jo saaneet ns. Hollywood-käsittelyn, tasohyppelyklassikko Mega Manin leffaa on vain lupailtu. Nyt projekti näyttää kuitenkin nytkähtäneen eteenpäin.

Mega Man -rainaan liitettiin jo 2017 ohjaajat Henry Joost ja Ariel Schulman. Heidän piti tehdä ei-animoitu Mega Man -seikkailu 20th Century Foxille. Kun pari vuotta myöhemmin elokuvayhtiö päätyi Disneyn omistukseen, Mega Man -leffan arveltiin jäävän toteutumatta. Disneyltä ei Mega Man -elokuvaa nyt olekaan tulossa, vaan yhtiön myytyä sen oikeudet eteenpäin, on suoratoistojätti Netflix tarttunut tilaisuuteen.

Joostin ja Schulmanin kerrotaan olevan mukana Netflixin projektissa. Elokuvaa käsikirjoittaa Mattson Tomlin, jonka tuorein saavutus, Robert Pattinsonin tähdittämä The Batman, nähdään valkokankailla ensi vuonna. Mega Man -rainan tuottajakunnasta löytyy myös kiinnostava nimi: Heroes-tieteissarjassa Hiro Nakamurana tähteyteen ponnahtanut Masi Oka, joka on sittemmin toiminut tuottajana lisäksi Outer Wilds -videopelille.


Lähteet: Comingsoon.net, IGN

Kuva: Capcom/Nintendo

R. Isoviita 04.12.2021 klo 23:50

Uusimmat uutiset

Viime vuoden kamppailupätkä Mortal Kombat saa jatkoa

Hahmoja riittää useampaankin osaan.

R. Isoviita

Disney vastasi Peter Dinklagen kritiikkiin

Konsulttiapua on haettu.

R. Isoviita

Tuorein Spider-Man-leffa tekee kovaa tiliä edelleen

Tekijöillä tähtäimessä myös muuta.

R. Isoviita

Johnny Deppillä on uusi rooli

Hollywoodin ulkopuolella.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...