Netflixin tulevaisuudessa näkyy… keltaista?

27.7.2021 18:16

Kun muut palvelutarjoajat ovat jo täyttä häkää varustamassa kokoelmiaan erilaisilla peli-aiheisilla tuotannoilla, Netflixillä ei tietenkään aiota jäädä tästä junasta. Viime vuoden lopulla se alkoi kehitellä The Witcherin seuraksi Assassin’s Creed -aiheista sarjaa. Ja lisää seuraa.

Suoratoistopalvelu on tiedottanut myös suunnitelmistaan avata ensi vuonna uusi palvelu, jonka kautta voisi striimata videopelejä. Sitä varten se on jo palkannut mm. Electronic Artsilla johtotehtävissä työskennelleen Mike Verdun riveihinsä. Samalla Netflix on päätynyt nokittamaan mm. HBO:n The Last of Us -sarjahanketta omalla, vielä nimeämättömällä Pokémon-sarjallaan.

Ryan Reynoldsin Pokémon Detective Pikachu -rainan tavoin uutuussarjasta ei tehdä kokonaan animoitua. Vasta hyvin varhaisessa vaiheessa olevan projektin käsikirjoittajaksi ja vastaavaksi tuottajaksi on kiinnitetty Joe Henderson. Hän on aiemmin saanut nimeä Helvetin herran maanpäällisestä elämästä kertovan koomisen Lucifer-sarjan showrunnerina.

 

Lähteet: Indiewire, Bloomberg, What’s on Netflix

Kuva: Warner Bros./ Pokémon Detective Pikachu, 2019

Lisää luettavaa