Mitä tapahtui Renny Harlinin Kurkunleikkaajien saaren tähdelle?

2.3.2021 12:21

Renny Harlinin ysärileffa Kurkunleikkaajien saari vei tunnetusti tuotantoyhtiönsä pitkästi miinukselle. Toisaalta leffa oli myös aikaansa edellä mm. merirosvoseikkailuna (Pirates of the Caribbean -elokuvat räjäyttivät pankin vasta tällä vuosituhannella). Rainan miespääosaa näytellyt Matthew Modine oli saanut aiemmin nimeä mm. sotadraamoista Birdy ja Full Metal Jacket.

Kurkunleikkaajien saaren jälkeen Modinen (61 v.) ura ei suinkaan ole tyrehtynyt. Mutta toisin kuin esim. vain n. kolme vuotta nuoremman Tom Cruisen kohdalla, ei Modinen tähdittämiä uutuusleffoja ole näkynyt pitkään aikaan top10-listoilla. Onko tähti siis siirtynyt toisiin puuhiin vai peräti eläkkeelle?

Vastaus on ei. Joku on saattanut huomata Modinen esim. Netflixin Stranger Thingsin Martin Brennerin osassa, jossa hän viivähti sarjan alkupuoliskolla. Modinen tuoreinkin roolityö on Netflix-julkaisussa, mutta ei kaikkein perinteisimmässä sellaisessa. Kyse on tällä kertaa keskeisestä roolista dramatisoidussa dokumentissa Operation Varsity Blues.

Tämä Chris Smithin ohjaama dokumentti ruotii mm. näyttelijät Felicity Huffmanin ja Lori Loughlinin tuomiolle vienyttä skandaalia, jossa he olivat maksaneet lahjuksia saadakseen lapsensa parempiin kouluihin. Modine tulkitsee dokumenttielokuvassa koko skandaalin pääjuonittelija William Rick Singeriä. Dokumentti on tulossa tässä kuussa Netflixiin.

 

Lähde: Collider

Kuva: MGM/Carolco Pictures/Canal+/Kurkunleikkaajien saari, 1995

Lisää luettavaa