David Fincher suomii elokuvakulttuuria

Mm. Seitsemän-jännäristään muistettava huippuohjaaja David Fincher on tehnyt jo jonkin aikaa yhteistyötä Netflixin kanssa. Hänen viimeisin Netflix-tuotoksensa on Mank, Hollywoodin historiaa ruotiva draama, josta on povattu myös kovaa Oscar-menestyjää. Mustavalkoinen Mank oli Fincherin haaveissa vuosikausia, mutta vasta suoratoistopalvelun kanssa tehty sopimus mahdollisti elokuvan tekemisen.

Nyt Fincher on paljastanut, että hän on solminut Netflixin kanssa sopimuksen vielä useaksi vuodeksi:

- Minulla on erityinen sopimus [heidän kanssaan] vielä toiseksi nelivuotiskaudeksi. Ja riippuen siitä, kuinka Mank otetaan vastaan, käyn joko lammasmaisesti kysymässä heiltä, mitä saan tehdä, tai otan ylimielisen paskiaisen asenteen ja vaadin saada tehdä myös muita elokuvia mustavalkoisena. Totta puhuakseni olen tässä tehdäkseni heille sisältöä, mitä se ikinä tarkoittaakin, luultavasti tuodakseni heille huippuviihdettä.

Nykypäivän elokuvakulttuurista Fincherillä on myös sanansa sanottavana. Hän ei ole elokuvantekijänä iloinen alansa tilasta:

- Ellet ole tekemässä suurtuotantoa, jossa on Happy Meal -kytkös, ei ketään kiinnosta… Elokuville on oikeastaan vain kaksi kautta vuodessa: On "spandex-kesä" ja "kärsimystalvi". Teet leffaasi toiselle näistä kausista. Ja jos et onnistu siinä, putoat toiselle kahdesta muusta kaudesta, jonne tavallisesti vain kasataan kaikenlaista.


Lähteet: Cinemablend, Screenrant

Kuva: Raffi Asdourian

R. Isoviita 12.11.2020 klo 12:23

Uusimmat uutiset