Oscar-palkittu näyttelijätähti herättää huolta

9.4.2018 21:45

Australialaisnäyttelijä Geoffrey Rush (Kuninkaan puhe, Loisto, Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous) päätyi loppuvuodesta #metoo-kampanjan käynnistämän myllytyksen kohteeksi. Oscar-palkitun Rushin kanssa samassa teatterikappaleessa pari vuotta sitten esiintynyt naisnäyttelijä syytti häntä epäsopivasta käytöksestä, kun näytelmän esitykset olivat päättyneet. Näyttelijättären mukaan Rush oli koskettanut häntä epäsopivalla tavalla eräässä näytelmän kohtauksessa.

Näyttelijättären väitteen mukaan hän oli kehottanut Rushia lopettamaan, mutta tämä oli siitä huolimatta toistanut epämukavalta tuntuneen tilanteen neljässä muussa näytöksessä. Näyttelijätär valitti Rushin myös ilmaantuneen naisten WC:n oven taakse seisomaan, kun hän oli ollut WC:ssä. Rush on kiistänyt yrittäneensä ahdistella ja kosketella vastanäyttelijäänsä epäsopivalla tavalla. Asiaa on käsitelty myös oikeudessa, jossa juttu ratkaistiin Rushin hyväksi, sillä todisteita häntä vastaan ei löytynyt riittävästi. Oikeudenkäynnit eivät kuitenkaan loppuneet siihen.

Myös Rushin kanssa aiemmin yhteistyötä tehnyt näyttelijä Rachel Griffiths (Mullan alla) nousi puolustamaan maanmiestään toteamalla julkisuudessa, ettei Rushia voi verrata Harvey Weinsteiniin. Oikeudenkäynnit ja julkisuusmylläkkä ovat kuitenkin vaatineet veronsa; Rush on vetäytynyt kotiinsa ja uskoo uransa olevan ohi. Deadlinen saamien tietojen mukaan näyttelijä kärsii uniongelmista, eikä juuri syö mitään. Lisäksi hän on luopunut Australian elokuva- ja TV-akatemian puheenjohtajan toimesta.

Lähteet: Guardian, Variety, Deadline

Kuva: SF Film/Kuninkaan puhe, 2010

Lisää luettavaa