Maailman huonoimmaksi haukutun leffan tekijä halusi supertähden esittäjäkseen

28.11.2017 17:57

The Room tunnetaan
miljoonia maksaneena ihmissuhdedraamana, joka näyttää ja kuulostaa
budjettiaan hyvin paljon kehnommalta. James Franco ohjasi sen
tekijästä, Tommy Wiseausta, elämäkerrallisen leffan The Disaster
Artist
, jota hän myös pääosittaa. Leffasta on jo povattu yhtä Oscar-ehdokasta. Päästäkseen
Wiseaun persoonan sisään, Franco mm. kuunteli tuntitolkulla tämän
taustoistaan vaiteliaan käsikirjoittajan ja ohjaajan itselleen
tekemiä äänimuistiinpanoja, jotka The Roomissa näytellyt Greg
Sestero oli aikoinaan napannut haltuunsa.

– Hän näyttää
kuin Michael Jacksonin ja vampyyrin risteytykseltä ja kuulostaa kuin
itäeurooppalaiselta. Kuuntelin nauhoja saadakseni hahmon haltuuni ja
pysyin roolissa myös ohjatessani elokuvaa. Ihmiset saattoivat puhua
Jamesille, mutta kuulostin Tommylta läpi päivien, Franco kuvailee
elokuvansa tekemistä humoristisesti.

The Disaster Artist,
joka tulee ensi-iltaan Suomessa tammikuussa, pohjaa Greg Sesteron
kirjaan. Vaikka Francon suoritusta sekä Wiseaun osassa että
elokuvan ohjaajana on hehkutettu ennalta mediassa, hän ei ollut
ensimmäinen henkilö Wiseauksi niin Sesteron kuin itsensä
Wiseaunkaan mielessä. Sestero olisi nähnyt mieluusti Javier
Bardem
in omalaatuisena Wiseauna ja Ryan Goslingin itsensä paikalla.
Wiseau puolestaan halusi Johnny Deppin näyttelijäkseen.

– Näin sen
mielessäni synkempänä leffana, mutta kun James tuli kuvioihin,
ymmärsin hänen olevan ainut tyyppi, joka koskaan voisi tehdä The
Disaster Artistin, Sestero sanoo. Wiseaukin lämpeni ajatukselle
Francosta, kun hänelle selvisi tämän näytelleen aiemmin James
Dean
ia – katastrofitaiteilijan suuresti ihailemaa elokuvalegendaa.

Päästäkseen
toivotunlaiseen lopputulokseen, Franco teki tiimeineen myös jotakin
sellaista, mitä Wiseaun kulttileffan fanikunta tuskin voi olla
arvostamatta. He kuvasivat The Roomia peräti 25 minuuttia uudelleen
The Disaster Artistia varten. Vaikka lopullisessa elokuvassa tästä
materiaalista nähdään vain vähän, Franco uumoilee sen päätyvän
lisukkeeksi The Disaster Artistin levyjulkaisuun.

The Disaster
Artistin traileri
:

Lähteet:
News.com.au, ScreenRant

Kuva: SF Fil/The
Disaster Artist

Lisää luettavaa