Alkuperäinen Painajainen Elm Streetillä -Freddy palaa

3.2.2017 12:50


Veteraaninäyttelijä Robert Englund on tehnyt pitkän uran kauhuelokuvien ja -sarjojen parissa 1970-luvulta lähtien. Englundin rooleista kuitenkin yksi on selvästi ylitse muiden – hänen tulkintansa Painajainen Elm Streetillä -elokuvien uhrejaan unissa vaanivasta tappaja Freddy Kruegerista. Englund näytteli Freddyä viimeksi televisiosarjassa vuonna 2005, mutta sen jälkeen hahmon nahoissa on nähty muita näyttelijöitä.

Alkuperäistä Freddyä kaipaaville on luvassa pientä lohtua tulossa olevan dokumentin muodossa. Kyseessä ei ole varsinainen paluu Freddy Kruegerin maailmaan, vaan muistelutuokio maskeeraajan tuolissa ja Painajainen Elm Streetillä -fanien keskuudessa. Englundin nähdään muuntautuvan dokumentissa klassisen Freddyn näköiseksi konkarimaskeeraaja Robert Kurtzmanin käsissä.

Dokumentti Nightmares in the Makeup Chair on Englundin sanojen mukaan hänen rakkauskirjeensä Elm Street -leffojen sarjalle ja perinteiselle maskeeraustaiteelle. Elokuvan ohjaaja, Mike Kerz kertoo saaneensa idean dokumentilleen nähtyään kuvia Frankenstein-tähti Boris Karloffin maskeeraamisesta Frankensteinin hirviöksi. Häntä jäi harmittamaan, ettei tuosta työstä vastanneen Jack Piercen tekniikkaa taltioitu filmille, joten hän halusi tallentaa ainakin Freddyn luomisprosessin jälkipolville. Dokumentti julkaistaan tänä vuonna.

Lähteet: EW, Kerz Productions

Kuva: Marcia Mattern, Kerz Productions Inc.

Lisää luettavaa