Karumpaa kuin Mad Max?

22.10.2016 15:30

Mad Maxina Australian hiekka-aavikoita kolunnut Tom Hardy on aikeissa sujahtaa tosielämän seikkailijan nahkoihin. Sir Ernest Shackletonista, n. 100 vuotta sitten Etelämantereelle pyrkineestä tutkijasta, on tekeillä elokuva. Hardylle on tarjottu leffan pääosaa.

Kyseessä ei ole mikään köykäinen kamaridraama, sillä Shackletonin tutkimusmatka oli päättyä jo varhain hänen laivansa juututtua jäihin ja lopulta haaksirikkouduttua. Elokuvassa todennäköisesti käydään läpi juuri näitä kokemuksia, joiden myötä Shackleton miehistöineen joutui myös kuukausia kestäneelle hyiselle taipaleelle pelastusvenein ja jalan. Shackletonin huima matka sopinee jatkumoksi Mad Maxille ja viileälle The Revenantille, joista Hardy näytteli myös jälkimmäisessä.

Vaikka tutkimusmatkaajan Etelämanner-seikkailu saattaa kuulostaa elokuvaksi sopivalta aiheelta, siitä on tähän mennessä tehty vain pari sarjaa ja dokumenttia. Toisaalta Shackletonin ja Endurance-laivan miehistön koettelemukset päättyivät paremmin kuin esim. Titanicin kohtaaminen jäävuoren kanssa. Uutta leffaa käsikirjoittava Peter Straughan (Pappi lukkari talonpoika vakooja, Susipalatsi) saattaa silti kehitellä siihen historiasta poikkeavia käänteitä jännityksen lisäämiseksi. Ennen Shackleton-rainaa Hardy nähdään Christopher Nolanin sotadraamassa Dunkirk, joka tulee ensi-iltaan ensi vuoden puolella.

 

Lähteet: Collider, Dark Horizons

Kuva: Regency Entertainment/The Revenant, 2015

Lisää luettavaa