Mel Gibson ja Kurt Russell siirtyvät televisioon

19.4.2016 13:55

Aiemmin kohuotsikoissa ryvettyneen Tappava ase -tähti Mel Gibsonin (kuvassa oik.) ura jatkuu vaihteeksi television puolella. Hän on yksi televisiosarja The Barbary Coastin käsikirjoittajista. Gibson toimii myös sarjan ohjaajana.

The Barbary Coastiin on liitetty nyt myös muita kuuluja nimiä; Kurt Russell, joka nähtiin myös Quentin Tarantinon The Hateful Eightissä, esittää yhtä sarjan päärooleista. Russellin tosielämän tytärpuoli, näyttelijä Kate Hudson, on kiinnitetty niin ikään samaan sarjaan. The Barbary Coast sijoittuu kultarynnäkön aikaan, mutta mikäli Gibsonin aiempien ohjaustöiden, kuten Apocalypton ja Braveheartin pohjalta voidaan päätellä, kysymys ei tule olemaan kultarynnäkön ns. iloisista vuosista.

Sarja perustuu San Franciscon synnystä kertovaan Herbert Asburyn kronikkaan. Sitä on kuvailtu tarinaksi ryöstelystä, oopiumin käytöstä, rajuista paikallisista kahakoista ja korruptiosta. Gibson viimeistelee parhaillaan myös yhtä elokuvaa, sotadraama Hacksaw Ridgeä, jonka on määrä saada ensi-iltansa tämän vuoden lopulla. Kurt Russell puolestaan nähdään tulevaisuudessa Guardians of the Galaxy Vol. 2:n avaruudellisissa maisemissa ensi vuonna ja Kate Hudson on kiinnitetty koomikkoelämäkertaan Richard Pryor: Is It Something I Said?

Lähteret: Indiewire, ScreenRant

Kuva: Machete Kills /Vrelonovama Ltd. (2012)

Lisää luettavaa