Harrison Ford dollarisateen keskellä

9.1.2016 16:17

Kenet kannattaa palkata, jos tavoitteena on tahkoa rahaa? Leffantekijät ovat jo pitkään kääntyneet Samuel L. Jacksonin puoleen, kun ovat halunneet elokuvaansa jonkun, jonka nimi on aiemminkin esiintynyt ennenkin menestysleffojen yhteydessä. Uusimman tilaston mukaan Jackson ei kuitenkaan ole enää ykkössijalla taloudellisesti parhaiten menestyneitä elokuvia tehneiden näyttelijöiden listalla.

Quentin Tarantinon luottonäyttelijänäkin tunnetun Jacksonin on ohittanut tilastossa Harrison Ford. 67-vuotiaan Jacksonin ja 73-vuotiaan Fordin välinen ero ei kuitenkaan ole järjettömän iso: Fordin leffat ovat netonneet 4,699 miljardia dollaria (n. 4,300 miljardia euroa), Jacksonin puolestaan 4,626 miljardia dollaria (n. 4,234 miljardia euroa). Fordin listasijoitusta paransi tuntuvasti Star Wars: The Force Awakens, jossa hän uusi ikonisen roolinsa Han Solona sitten vuoden 1983, jolloin Jedin paluu sai ensi-iltansa.

Jacksonin korkeaa asemaa listalla selittää hänen pieni mutta merkittävä osansa Nick Furyna Marvelin suosituissa sarjakuvafilmatisoinneissa. Hänen jälkeensä kärkikymmeniköstä löytyvät Tom Hanks, Morgan Freeman, Eddie Murphy, Tom Cruise, Robert Downey Jr., Johnny Depp sekä britit Michael Caine ja Gary Oldman. Kun listaa tarkastellaan vielä laajemmin, paljastuu, että sille mahtuu myös muita kuin miehiä ja näyttelijöitä, jotka puhuvat englantia äidinkielenään: jo sijalla 13. paistattelee ruotsalaislähtöinen Stellan Skarsgård ja sijalla 15. Charlien enkelit -tähti Cameron Diaz.

Huomionarvoista on, että listan kovimpia nimiä näyttäisivät olevan kuitenkin yli 50-vuotiaat miehet. Kärkikymmenikön nuorin on huhtikuussa 51-vuotta täyttävä Robert Downey Jr., vanhin puolestaan maaliskuussa 83-vuotta täyttävä Michael Caine.

 

Lähteet: Box Office Mojo, Business Insider

Kuva: Disney/Lucasfilm

Lisää luettavaa