Tom Hanksin kanssa kopissa

2.1.2016 16:49

Vaikka hallussa olisi pari Oscaria ja takana vuosien kokemus näyttelijäntyöstä, kaikki ei aina mene nappiin ensimmäisellä kerralla. Tätä todistaa näyttelijä Tom Hanksin taannoinen kommentti työstään. Hänen mukaansa dialogin saaminen kohdilleen voi viedä useitakin työtunteja vielä kuvausten jälkeenkin.

Elokuvan kuvauksissa taltioitu ääni ei aina kelpaa lopulliseen elokuvaan – vaikka kohtaus muuten olisi mennyt hyvin, kuvauspaikan yli lentänyt lentokone tai toisinaan vaikkapa käsikirjoitukseen tehdyt viime hetken muutokset vaativat näyttelijöitä äänittämään esittämiensä hahmojen sanoja jälkikäteen uudelleen. Redditissä taannoin faneille antamassaan kyselytilaisuudessa Hanks paljasti näistä äänityssessioista seuraavaa:

– Yhden tekstirivin nappiin saaminen voi viedä pari tuntia. Omalla kohdallani se tarkoittaa, että minun pitää käyttää kolmekin päivää jokaisen elokuvani kohdalla näihin äänityksiin.

Äänitysstudiossa hiotaan sekä parin sekunnin että minuuttienkin mittaisia vuorosanakokonaisuuksia. Toisinaan operaatio voi olla tuskastuttavan hankala, jos muuten onnistunut kohtaus pitää tehdä uudelleen vaikka vain sen takia, että joku on aivastanut oton taustalla tai kuvauksissa täydelliseen tunnetilaan päässeen näyttelijän puheesta ei saa selvää hänen hahmonsa maskin takia. Parhaillaan Hanksin työtä pääsee näkemään valkokankaalla elokuvassa Vakoojien silta ja ensi syyskaudella häneltä tulee ensi-iltaan uusi Dan Brown -jännärifilmatisointi Inferno.

Lähde: Reddit

Kuva: 20th Century Fox/Bridge of Spies

Lisää luettavaa