Kadonneet: kengät ja pää, luvassa löytöpalkkio

15.7.2015 13:24

Tuore tieto Saksasta kertoo, että maailmankuulun mykkäklassikko Nosferatun ohjaajan pää on hävinnyt. Friedrich Wilhelm Murnau (kuvassa), elokuvamaailman ensimmäisiin lukeutuvan Dracula-sovituksen ohjaaja, on ollut haudattuna Stahnsdorfin hautausmaalle lähellä Berliiniä, mutta nyt ruumiilta puuttuu pää. Vahingontekoon saattaa liittyä kulttitoimintaa, sillä joidenkin lähteiden mukaan Murnaun viimeisen leposijan, mausoleumi 22:n, lähistöltä olisi löydetty sellaiseen viittaavia kynttilänjäämiä.

Murnaun pään lisäksi teillä tietymättömillä ovat näyttelijä Judy Garlandille vuoden 1939 Ihmemaa Oz -elokuvaan teetetyt punaiset kengät, joilla Garlandin esittämä Dorothy pystyi matkaamaan taianomaisen nopeasti paikasta toiseen. Kenkäpari ns. käveli omille teilleen Yhdysvaltain Minnesotassa sijaitsevasta Judy Garland -museosta jo vuosikymmen sitten, mutta koska niitä ei ole palautettu tai löytynyt, on nimetön fani nyt luvannut lahjoittaa ns. taikakenkien löytäjälle miljoona dollaria. Murnaun päästä ei toistaiseksi ole kukaan vielä luvannut palkkiota.

F. W. Murnau kuoli Yhdysvalloissa liikenneonnettomuudessa vain 42-vuotiaana vuonna 1931. Nosferatun lisäksi hänet tunnetaan elokuvistaan Faust ja Auringonnousu. Hautausmaatyöntekijän mukaan ohjaajan pää oli säilynyt nämä vuodet yhä melko tunnistettavana hiuksineen päivineen, vaikka tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Murnaun hautarauhaa rikottiin. Lähistöllä olleisiin ohjaajan sisarusten hautoihin ei kukaan ollut koskenut. Poliisit Berliinissä ja Atlanttin tuolla puolen tutkivat tapauksia.

 

Lähteet: Der Tagespiegel, The Telegraph, The Guardian

Kuva: Wikipedia

Lisää luettavaa