Näyttelijä vihjaa: Terminator palaa pehmompana

10.10.2014 07:27

Ensi vuoden puolivälissä ensi-iltaan tuleva Terminator: Genisys on viides Terminator-elokuva, mutta ei välttämättä suoraa jatkoa yhdellekään edellisistä osista. Huffington Postin tentattavana ollut näyttelijä Jai Courtney (A Good Day to Die Hard), joka näyttelee elokuvassa Kyle Reeseä, on varovasti lisännyt vettä leffan ympärillä pyörivään spekulaatiomyllyyn. Hänen mukaansa Terminator: Genisys ei myöskään ole sarjan reboottaus.

– En edes täysin tiedä, miten luonnehtisin sitä oikein. Emme ole tekemässä uudelleen yhtä aikaisemmista Terminator-elokuvista. Eikä se välttämättä jatku pisteestä, johon jäimme, Courtney sanailee Huffington Postin haastattelussa.

Vaikka näyttelijä vakuuttelee leffan kuvausten olleen rankat fyysisesti ja Genisyksen olevan iso elokuva, hän on toisessa, The Arnold Fans -sivustolle antamassaan haastattelussa, kertonut leffan tiimoilta myös harmillisen seikan kovimmille Terminator-faneille. Kysyttäessä, epäileekö Courtney elokuvan ikärajaluokitukseksi tulevan sarjan ensimmäisten elokuvien tapaan R (kovan toiminnan, väkivallan ja kielenkäytön luokitus) vai ns. pehmo PG-13, näyttelijä arvelee pehmomman linjan olevan todennäköisempi. Mahdollisesta luokituksesta huolimatta Arnold Schwarzeneggerin paluu sarjan nimikkorooliin on kuitenkin taattu, eikä Courtney epäile Arskan jättävän väliin myöskään kahta muuta vuonna 2016 kuvattavaa Terminator-jatko-osaa.

Kuva: Nordisk Film/ Terminator 3: Koneiden kapina

Lisää luettavaa