Bono ja Liam Neeson palaavat 1970-luvun tunnelmiin

Rock-yhtye U2 on viime päivinä puhuttanut sekä Applen kännyköiden käyttäjiä että muita bändin uutuusalbumin tultua kuukaudeksi ilmaiseen jakoon iTunes-ohjelmaan. U2:n keulakuva, eli laulaja Bono (kuvassa), on kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin puuhannut myös muutakin kuin musiikkia ja toiminut hyväntekeväisyyden nimissä. Hiljattain The Independentille antamassaan haastattelussa näyttelijä Liam Neeson (Taken) paljastaa suunnittelevansa elokuvaa yhdessä Bonon kanssa.

Sekä Neeson että Bono ovat molemmat syntyjään irlantilaisia ja lähes yhtä vanhoja iältään, joten tässä mielessä kaksikon kaveeraaminen ei ole outoa. Neeson kertoo haastattelussa käyneensä Bonon kanssa elokuvasta useita keskusteluja. Parivaljakon leffaidea on nyt hakenut muotoaan jo vuosia.

- Kun juttelemme, minä yleensä vain kuuntelen. Hän on mainio kaveri. Olemme kirjoittaneet käsikirjoitusta viimeiset kuusi vuotta, Neeson täsmentää. Hänen mukaansa kyseinen elokuva, jolla ei vielä ole niin ohjaajaa kuin ensi-iltapäivämäärääkään sovittuna, pohjautuu erään 1970-lukulaisen irlantilaisbändin menestystarinaan. Neeson kertoi käsikirjoituspuuhistaan Bonon kanssa uutuuselokuvansa Tanssi haudoilla mainoskiertueella.


Kuva: World Economic Forum swiss-image.ch/ Moritz Hager

R. Isoviita 17.09.2014 klo 19:21

Uusimmat uutiset

Mitä kummaa? Disney laittoi irlantilaiskylän uuteen uskoon

Pitkään odotettu jatko-osa tekeillä.

R. Isoviita

Leffalippupalvelua epäillään toimista käyttäjäkuntaansa vastaan

Yhdysvaltalainen palvelu sai lokaa päälleen.

R. Isoviita

Kauhusarja Scream jatkuu, mutta mistä nyt on kyse?

Wes Cravenin aloittama leffasarja tekee paluuta ensi vuonna.

R. Isoviita

Etkö saa tarpeeksesi Jurassic Parkin kuumasta kaaosteoreetikosta? Lisää tulossa…

Jurassic World: Dominion ei ole ainut, jossa Jeff Goldblumin hahmo seikkailee jatkossa.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...