Harlin Jackie Chan -leffaan

20.5.2014 06:03

Toisinaan kohdalle osuu ns. hyvä munkki: ScreenDailyn suoraan Cannes’n elokuvafestivaaleilta saaman tiedon mukaan ohjaaja Renny Harlin tarttuu seuraavaksi Jackie Chan -seikkailukomediaan. Skiptrace-niminen raina kertoo Hongkongilaisesta etsivästä (Chan), jonka hehkeä lähisukulainen joutuu ongelmiin alamaailman kanssa. Selkkauksen ratkaistakseen Chanin esittämä hahmo päätyy lyöttäytymään yhteen amerikkalaisen uhkapelurin kanssa.

Tämä Gobin autiomaasta kauneudestaan kuuluun Huangshan-vuoristoon ulottuva seikkailu tuo yli pitkälti yli sadassa elokuvassa (mm. Rush Hour -rainat) näytelleen Chanin yhteen myös Seann William Scottin (American Pie) ja Fan Bingbingin (Flash Point) kanssa. Harlin korvaa ohjaajanpallilla parhaiten ParaNorman-animaatiostaan tunnetun Sam Fellin, jolle Skiptracen piti olla debyytti ei-animoidun elokuvan parissa. Ohjaajanvaihdon suoraa syytä ei ole kerrottu, mutta elokuvaa aiemmin markkinoinut Exclusive Media lakkasi olemasta aiemmin tänä vuonna ja niin ollen Skiptrace siirtyi uusiin käsiin.

Harlinin tulo mukaan saa kehuja Skiptracen myynnistä vastaavan Bloom-yhtiön johtohahmo Alex Waltonilta. Hercules-fiaskon mädät tomaatit lemuavat yhä, mutta Walton keskittyy positiivisesti tulevaan:

– Jackie, Renny ja Seann herättävät tämän villin käsikirjoituksen eloon sekoittaessaan toimintaa ja komediaa täydellisesti yhteen.

 

Kuva: Atlantic Film/Viiden päivän sota

Lisää luettavaa