Häkki heilahti Die Hard -ohjaajalle

16.1.2013 04:53

Toimintaklassikko Die Hardin ja tieteisrymistely Predatorin ohjaaja John McTiernan joutunee vankilaan vuoden ajaksi. Kyseessä ei ole markkinointitemppu, eikä suunniteltu kuvausprojekti, vaan ehta rikostuomio. Tuomiota edelsi McTiernanin valitusprosessi, jonka Yhdysvaltain korkein oikeus hylkäsi tämän viikon maanantaina.

Alun perin McTiernan katsottiin syylliseksi jo vuoden 2010 lopulla, mutta hän sai jäädä vapaalle jalalle valitusprosessin ajaksi. The Wrap kertoo tuomion liittyvän laitonta salakuuntelua harjoittaneen yksityisetsivän ja McTiernanin kanssakäymiseen. Die Hard -ohjaajan katsotaan johtaneen viranomaisia harhaan, sillä hän kielsi aluksi koskaan keskustelleensa salakuuntelusta etsivän kanssa. Myöhemmin hän kuitenkin pyörsi väitteensä ja ilmeni, että hän oli palkannut etsivän tutkimaan tuottaja Charles ”Chuck” Rovenia (mm. Batman Begins, The International).

Deadline.com:in mukaan etsivä istuu tällä hetkellä 15 vuoden kakkua kiristyksestä. McTiernan, jonka viimeisimmät ohjaustyöt ovat jo useamman vuoden takaa (Basic, Rollerball), joutuu oman vankilakautensa jälkeen olemaan lisäksi kolme vuotta erityisvalvonnan alaisena. Ohjaajan elokuvista juuri Rollerball on se, jonka tekoaikana tuottaja Rovenin salakuuntelu tapahtui.

 

Kuva: U.S. Supreme Court/USCapitol

Lisää luettavaa