Fast and Furious onnistuu olemaan sitä samaa laatua – tai vaihtoehtoisesti huttua – kuin edellisetkin osat.

19.4.2009 14:44

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:Fast & Furious
Valmistusvuosi:2009
Pituus:99 min

Hurjapäät-leffasarjan neljäs osa jatkaa muiden osien viitoittamalla linjalla. Mukaan on saatu ensimmäisestä osasta tutut hahmot ja kaahailun ympärille on jälleen kehitetty jonkunmoinen juoni, joka sijoittuu sarjassa toisen ja kolmannen osan väliin. Mitään uutta tai elämää suurempaa elokuvasta on kuitenkaan turha etsiä. Fast and Furious onnistuu kuitenkin porskuttamaan loppuun asti jouhevasti.

Juoni on autopornon ja rymistelyn ohella elokuvassa toissijainen asia, mutta se menee suurin piirtein näin: Edellisistä osista tutut Dominic Totorro (Vin Diesel) ja FBI-agentti Brian O’Connor (Paul Walker) yrittävät kumpikin omista syistään saada kiinni huumeita salakuljettavan järjestön johtajan. Tämän saavuttamiseksi onkin sitten kaahattava messevillä autoilla useaan otteeseen.

Fast and Furious on pääosin teini-ikäisille, ajokorttia omistamattomille pojille tarkoitettu elokuva, minkä huomaa muodokkaista naisista, komeista menopeleistä ja vauhdikkaasta toiminnasta. Autoista mitään ymmärtämättömänä jätän niiden erittelyn sikseen, mutta ainakin kymmenessä eri autoa katsoja saa elokuvan aikana ihailla. Toiminnan luomisessa on elokuvassa onnistuttu, sillä jo avauskohtaus onnistuu olemaan huikea adrenaliiniryöppy, huolimatta siitä kuinka naurettavan kliseinen se tosiasiassa onkaan. Muutamissa ajokohtauksissa liian nopea leikkaus häiritsee, sillä katsoja ei oikein saa tapahtumista selvää. Huonosta näyttelystä johtuen toimintaa sisältämättömät kohtaukset aiheuttavat katsojassa suurimmaksi osaksi vain myötähäpeää.

Jokainen vähänkin elokuvia katsonut on varmasti huomannut, ettei Vin Diesel osaa näytellä. Vin Diesel näytteleekin jälleen Vin Dieseliä taatulla karismalla ja ammattitaidolla. Rooli toimii joissain elokuvissa kuten Riddickin aikakirjoissa, mutta Hurjapäät 4:ssa moinen yksiulotteisuus käy jo naurettavaksi. Varsinkin kun elokuvaan on yritetty tuoda lisää draamaa ja hahmoihin syvyyttä, on typerää että Dieselin hahmon kasvoilla on aina sama ilme, oli hahmo sitten vihainen, surullinen tai pohdiskeleva. Paul Walker onnistuu olemaan hieman parempi, mikä tosin johtuu siitä, että hänen hahmonsa on jätetty edelleen melko ontoksi. Vähemmälle huomiolle jäävät Jordana Brewster huolestuneena siskona ja Michelle Rodriguez tuttuna kovistyttönä. Elokuvan heikot näyttelijäsuoritukset peittyvät onneksi pääosin vauhdin ja vaarallisten tilanteiden alle.

Roolisuorituksien lisäksi moottorien murinan alle peittyy hiphoppia, teknoa ja räppiä sisältä soundtrack. Musiikeista löytyy siis elokuvan tyyliin sopivaa amispoppia.

Fast and Furious onnistuu olemaan sitä samaa laatua – tai vaihtoehtoisesti huttua – kuin edellisetkin osat. Hieman sisällötöntä, mutta kovaa kaahaamista alusta loppuun. Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa suunnata pikimmiten elokuvateatteriin, sillä pieneltä televisioruudulta katsottuna elokuvan hohto tulee laimenemaan huomattavasti. Autoista kiinnostuneille, toiminnan ystäville ja alkuperäisistä osista pitäneille tätä voi suositella varauksetta.

Arvosteltu: 19.04.2009

Lisää luettavaa