On vuosi 1881 New Mexicossa, kun lain kourat kääntyvät varsin kataliksi. Sheriffi Patrick J. Garrett ei ole virkansa arvoinen mies, vaan käyttää kaiken siitä saamansa hyödyn itseensä. Miehiä kuolee epäilyttävän paljon, ja baaritiskien alta löytyy sheriffille pullotolkulla laittomia viinaksia. Vastassa vanhalla viekkaalla ketulla on kuitenkin aikamoinen epeli, nimittäin itse Billy The Kid, tuo yksi maailman kuuluisimmista pyssysankareista! Ei ole hankala arvata millainen määrä viinapulloja ja ruumiita ruudulla nähdään.
Pari vuotta sitten menehtynyt James Coburn ei säväytä Pat Garrettina niin paljoa kuin odottaa voisi, vaan jää vähäeleisestä ja vahvasta tulkinnasta huolimatta vain yhdeksi heeboksi muiden karvaisten äijien keskelle. Billy the Kidin osan vetelevä ja Johnny Cashin oppipoikana tunnettu Kris Kristofferson aloitteli tuolloin vasta mittavaa uraansa ja oli lähinnä vain sävellellyt countrya floppielokuviin. No, eipä hän hassumpi ole “reiluna pahiksena”, varsinkin kun otetaan huomioon, että äijä taisi leffan aikohin kärsiä aikamoisesta alkoholiriippuvuudesta. Itse Bob Dylankaan ei tyytynyt vain tekemään musiikkia leffaan, vaan myös näyttelee tällä kertaa siinä.
Elokuvan kuvausprosessi vaikuttaa huhujen perusteella jännittävämmältä kuin itse elokuva. Coburn on mm. kertonut, että leffassa on kohtauksia, joita he eivät muista kuvanneensa. Paikoin kukaan ei ollut selvinpäin kuvauksissa, jotka suoritettiin keskellä ei mitään Meksikon autiomaassa. Elokuvasta on myös liikkeellä sekä Peckinpahin oma että Peckinpahin ratkaisuihin kyllästyneen tuotantoyhtiön leikkaama versio.
Pat Garrett ja Billy the Kid ei ole niin hyvä kuin mihin sillä olisi ollut rahkeita. Viinaan menevän Peckinpahin näppärät harmaasävyiset kuvat vilisevät välillä ohi turhanoloisesti ja tasainen ääniraitakaan ei vakuuta tarpeeksi. “Knocking on Heaven’s Door” -biisi ei napannut tällä kertaa yhtään vanhan miehen kuolemaan sovitettuna, vaikka tämä taivaan portteja kai kolkuttelikin. Dramatiikkaa ei ole yli kaksituntisen leffan edestä. Aseet paukkuvat komeasti, mutta ilman tunnetta. Eipä tästä paljoa muuta sanottavaa löydy.
