Tässä pidemmän ajan kuluessa on tullut kypsyteltyä ja kehiteltyä muutamia parannuksia kirjoitusmetodeihin.

1. Ensimmäinen on vähän hassu, mutta oikeanlaisen sistuksen ja virikkeiden järjestäminen. Eli alkaen sisustamisesta, pois kaikenlaiset seinäliput ja muut massa- ja oheistuotteet, tilalle ihan oikeaa taidetta mistä nyt sattuu tykkäämään. Löysin jopa yhden puodin, mistä voi ostaa suosikkikirjailijoiden ja säveltäjien marmorisia rintapystejä. Nyt joka kerta kun nostan päätäni kirjoittaessa, mua katsoo vastaan Dostojevski ja Tolstoi. Inspiroivaa!

2. Kirjoittaessa jatkuva lukeminen ja uuden ahmiminen on vitaali juttu. Siksipä kannattaa totutella joka päivä lukemaan jotain ainakin vähän, eli lehtiä, romaaneja, sarjakuvia, ym. Lukeminen näkyy spontaanisti myös kirjoitusasussa ja sanavarastossa. Vähän pidemmälle vietynä sopii järjestää muukin kulttuurinautiskelu mielellään siten, että koko ajan on tarkoituksella jotain vähän uutta ja odottamatonta, haastavaa, ym. esimerkiksi musiikkia kuunnellessa. Jos on pelkkää samaa vanhaa kaikki, alkaa nopeasti tuntumaankin kaavamaiselta, ja myös ulostulot vääntyy siihen suuntaan.

3. David Foster Wallace, Stephen King ja jokainen muukin kirjoittamisesta saarnannut käytännössä aina painottaa iskevän aloituksen merkitystä kirjassa, kappalessa, ym. Itsellä on uutena kikkana improvisoida arvosteluihin ensimmäiseksi lauseeksi joku hokema tai satunnainen lause ja jatkaa siitä. Kappaleiden alkuun mielellään jotain, joka yhdistää edellisen aiheen seuraavaan. Kappaleen rakenne menee siten, että ensimmäinen lause on aina johtolause, missä esitetään keskeinen asia lyhyesti ja ytimekkäästi, ja loppu kappale lähinnä tarkentaa sitä juttua.

Pari klisestä tapaa aloittaa arvostelun kappaleita:
“Kaukaisessa menneisyydessä tapahtui siten, että”
“Elokuvan tarina alkaa, kun…”
“Kokonaisuutena elokuva on…”

Fiksumpi tapa olisi esimerkiksi jos yksi kappale kertoo käsikirjoituksesta ja toinen näyttelijöistä, niin jälkimmäinen kappale voisi alkaa vaikka tyyliin
“Jos käsikirjoittajat olivat työssään kankeita, ovat näyttelijät vähintään yhtä pahasti kuutamolla”
tai
“Asiansa osaavat näyttelijät herättävät laadukkaan käsikirjoituksen eloon Oscarin arvoisella tavalla.”

4. Jos ensimmäinen lause on kappaleen tärkein, niin lauseen tärkein sana on aina viimeinen.

Esimerkki:
Lause 1: “Tämän elokuvan erikoistehosteet näyttivät kamalalta jo ilmestymisaikanaan”
Lause 2: “Tämän elokuvan erikoistehosteet näyttivät jo ilmestymisaikanaan kamalalta”

Kaksi esimerkkilausetta sanovat periaatteessa saman asian, mutta painotus on erilainen: lause 1 painottaa enemmän erikoistehosteiden kamaluuden ajattomuutta, lause 2 taas enemmän niiden pelkkää kamaluutta.

Näiden kanssa kun oppii pelaamaan plus jo aiemmat vinkit, niin hyvä tulee. Kannattaa panostaa ennemmin tiiviiseen tekstiin, missä keskitytään lähinnä kiinnostavimpiin pointteihin eikä luetella jokaista leffan yksityskohtaa. Kaikki turhat täytesanat ja kiemuraiset lauserankenteet pois. Kirjan, artikkelin, arvostelun tai muunkaan pituus itsessään ei ole mikään saavutus.