Etusivu Foorumit Legendaloota Päivän pulinat Vastaa aiheeseen: Päivän pulinat

#154386
Kookosbanaani
Osallistuja

Totta, Yhdysvaltojen halu siirtää huomio pois Euroopasta Tyynellemerelle on tuttua ihan demokraattipresidenttienkin ajoilta. Biden aikoi tehdä näin ennen pitkää. Myös Kamala mikäli olisi presidentiksi valittu. Obamakin vähätteli Itä-Ukrainan sotaa ja Krimin valtausta toteamalla että Ukraina kuuluu Venäjän vaikutuspiiriin. Jenkkeihin ei ole koskaan voinut luottaa täydestä, saati kaveerata heidän kanssaan. Paras vaihtoehto on aina ollut olla hyvissä väleissä jenkkien kanssa ja pitää ne riittävän sitoutuneina kauppa- ja puolustusyhteistyökumppaneina, että Venäjän vaikutusvalta Euroopassa ei pääse kasvamaan. Sehän olisi Yhdysvaltojenkin etujen vastaista, mutta MAGA-republikaaniosasto ei tätä tunnu tajuavan.

Mutta jossain kohtaa tulee se seinä vastaan, että on pakko seistä omilla jaloillaan ja ennen kaikkea puolustautua kun länsimaiden yhteiset demokraattiset arvot ovat vaakalaudalla. Trump on toistuvasti heikentänyt Yhdysvaltain instituutioita ja demokratiaa yllyttämällä kannattajiaan kapinaan sekä ennen kaikkea poliittisilla virkanimityksillä, joiden on tarkoitus toimia hänen kumileimasiminaan jo ihan korkeinta oikeutta myöten. Trump on myös niin lapsellisen kostonhimoinen, että ei suostu hautaamaan sotakirveitä tai myöntämään tappioita missään tilanteessa vaikka hävisikin vaalit neljä vuotta sitten täysin demokraattisesti. Nyt hän on toisella kaudellaan todistanut sen, että millään muulla ei ole väliä kuin härskillä omaneduntavoittelulla ja vihjailee jo kolmannesta kaudesta perustuslain vastaisesti.

Mitä tulee Putiniin, niin Kremlin propagandakoneisto on jatkuvasti heikentämässä NATO- ja EU-maiden yhtenäisyyttä lokakampanjoillaan ja trollitehtaillaan. Ukrainassa, ja tätä ennen Georgiassa, Syyriassa ja Tsetseniassa sotarikoksia tehneen maan kanssa ei yksinkertaisesti voi neuvotella, koska kaikki mitä siellä päässä tapahtuu on puhtaasti autoritääristä ja demokratianvastaista. Siksi myös Trumpin valinta on vain ja ainoastaan Kremlin etu, koska valkoisessa talossa toistetaan lähes sanasta sanaan kaikkea mitä Kremlin valeuutisverkostokin. Huomionarvoista Trumpissa diktaattorien saappaiden nuolemisen lisäksi on se, että yksikään Suomen johtavista turpo-asiantuntijoista ei ole tähän mennessä ollut missään oikeassa hänen suhteen. Siellä puhutaan koko ajan jostain 4D-shakista ja Trumpille ominaisesta retoriikasta, jonka on tarkoitus saada muutoksen tuulet puhaltamaan ja pörssit heilahtamaan. Mutta tähän mennessä lähes kaikki pahimmat teoriat Trumpista ovat käyneet toteen ja Trumpin tavoite rauhaan Ukrainassa on vain pelkkä tie kestämättömään välirauhaan, joka on vaarassa leimautua uudestaan sodaksi. Jos Venäjän annetaan saada osittain haluamansa Ukrainassa, se tulee jossain vaiheessa takaisin vaatimaan lisää.

Ukraina oli vielä Janukovichin aikana Venäjän talutusnuorassa oleva, korruptoitunut ja erimielisyyksien kahtia repimä maa, mutta sen jälkeen maa oli alkanut ottamaan edistysaskelia kohti demokraattisempaa mallia ja se oli Putinille viimeinen pisara. EU ja Yhdysvallat ovat molemmat syypäitä siihen, etteivät puuttuneet riittävän ajoissa peliin, olkoonkin että Ukraina ei maana tehnyt samaa kuin Baltian maat, eli kirjoittaneet uutta perustuslakia jonka venäjänkielinen väestö joko hyväksyy tai poistuu maasta. Jotta Putin saa haluamansa läpi Ukrainassa, siitä on tultava Valko-Venäjän kaltainen nukkevaltio ja se on myös Suomen kaltaisille reunavaltioille epäedullista, koska näin ollen Putin voi näyttää että hybridivaikuttamisella ja sodanlietsonnalla voi saada haluamansa. Toisin sanoen, myös painostus Itämeren suunnalla alkaa lisääntymään.

Lisää luettavaa