Spike Lee puhuu järkevien asioiden puolesta, mutta elokuvat ovat tällaista kuraa ainakin satunnaisesti.

26.8.2008 21:04

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:She Hate Me
Valmistusvuosi:2004
Pituus:132 min

Huonoksi tätä elokuvaa ei välttämättä tarvitsisi kutsua. Välittämättä kehnosta juonesta ja läpi kävellyistä roolisuorituksista She hate me saattaisi olla jopa ihan mukiinmenevää viihdykettä. Mutta mitäköhän Spike Lee mahtoi ajatella tehdessään tätä elokuvaa, luultavasti rahaa, oikeaa isoa mammonavuorta. Edes muutama hymyn huulille tuova yksityiskohta ei pysty pelastamaan tätä elokuvaa kehnoudelta.

She hate me tuo silmiemme eteen yhdentekeviä kuvia koettaen samalla olla jokaiselle jotain. Suurin virhe elokuvan tyylissä on juuri tuossa leimassa, se ei onnistu säilyttämään yhtenäisyyttä, vaan korjaa puutteitaan irtonaisilla osilla. Siis vaihtaa tyylilajia joka toisessa kohtauksessa.
Alussa, jossa hyvinvoivan lääkefirman yhtälailla hyvinvoiva varatoimitusjohtaja John Amstrong (Anthony Mackee) saa selville firmasta ja erityisesti sen pomosta (Woody Harrelson) jotain mitä hään ei olisi saanut tietää, elokuva muistuttaa poliittista trilleriä. Lukuisat watergate viittaukset vielä vahvistavat tätä näkökantaa. Kohta väärään paikkaan nenänsä työntänyt särmätön päähenkilö saakin potkut ja jää yksin poikamiesboksiinsa. Tietenkin Amstrongilla on myös perhe-eripuraa. Tämä perheriitaperuskaura ja tylsän päähenkilön sympatisointi tuovat elokuvan hyvin lähelle draamaa. Kunnes yhtäkkiä ex-tyttöystävä (Kerry Washington) ponnahtaa lesbokavereineen ovelle niin saa Amstrong rahakkaan pisneksen, siitosorin toimen.
Nyt She hate me on jo typerää komediaa (varsinaista panoraamaa), jossa kehnot vitsit seuraavat toista. Loppu palaa sitten taas alun tyyliin.

Päähenkilö ei saa katsojalta minkäänlaisia sympatioita osaakseen. Tylsä ja menestynyt. Särmätön hamo siis. Kun taas lesbonaisissa on karikatyyrejä a la Spike Lee. Siitä suurta plussaa. Woody Harrelson kävelee roolinsa läpi itkettävän apaattisesti, Monica Bellucci näyttäytyy kuin cameossa ja John Turturro on yhtä suurta maneeria. Elokuvan suola ovat hieman tuntemattomampien näyttelijöiden esittämät naiset aina päähenkilöstä muihin. Myös do th right thingissä mestarillisen roolin pormestarina tehnyt Ossie Davis näyttäytyy tuomarina.

She hate me oli kuin löysä kädenpuristus. Tai toisin sanottuna sen katsottuaan ihmettelee, että kuka on syönyt kissanpaskaa mun suullani. Näin mitäänsanomattoman tavallisesta elokuvasta on oikeastaan vaikea sanoa mitään. She hate me ei tarjoillut mitään, ei edes viihdykketä. Kaiken lisäksi Spike Leen kädenjälki on olematon, 90-luvun alun leffoista tuttu lämmin kädenjälki on poissa ja nyt kokemus on muovinen.
Spike Leen tuotanto on muutenkin hiipumaan päin 2000-luvun puolella. On se helpommin sanottu kuin tehty, Spike Lee puhuu järkevien asioiden puolesta, mutta elokuvat ovat tällaista kuraa ainakin satunnaisesti.

Arvosteltu: 26.08.2008

Lisää luettavaa