Sacha Baron Cohen on noussut yhdeksi suosituimmaksi koomikoksi Ali G:n, Boratin ja Brunon ansiosta. Muutenkin mies on tehnyt melkoisia tempauksia mediassa, joten huomiota hän on ainakin saanut. Huomio ja menestys ovat tuoneet myös vihamiehiä, eikä miehen uusin tekele ainakaan lisää hänen suosiotaan Lähi-idässä. Elokuvan kuvausvaiheessahan mies joutui Hasidijuutalaisten jahdattavaksi, koska onnistui suututtamaan nämä kävelemällä Hasidien perinteinen pyhäasu päällään Jerusalemissa. Baron Cohen on jo aikaisemminkin kertonut, että Boratia ja Brunoa kuvatessa oli uhkaavia tilanteita, joista hän onneksi selvisi ongelmitta. Sacha Baron Cohen on todistanut kerta toisensa jälkeen, että hän uskaltaa laittaa itsensä likoon elokuviensa puolesta.
The Dictator kertoo nimensäkin mukaisesti diktaattorista. Elokuva on ammentanut melko paljon Irakin-sodasta ja Saddamin henkilökultista. Amiraalikenraali Aladeen on Wadiya nimisen valtion yksinhallitsija, joka sortaa kansaansa, kuten kunnon diktaattorin kuuluukin. Tyhmä ja lapsellinen Aladeen teloittaa ihmisiä kun siltä tuntuu ja hallitsee muutenkin Wadiyaa rautaisella otteella. Kansa vihaa häntä ja YK vaatii todisteita siitä, että joukkotuhoaseita ei ole. Lopulta Aladeen kutsutaan Yhdysvaltoihin vastaamaan YK:n turvaneuvostolle häneen kohdistuviin syytöksiin, tai muuten Wadiyasta tulee pommitusten kohde.
Aladeenin tietämättä hänen alaisensa suunnittelevat vallankaappauksen, jonka tarkoituksena on muuttaa Wadiya demokratiaksi. Aladeen vaihdetaan kaksoisolentoon, ja John C. Reillyn näyttelemän punaniskajenkin ja palkkamurhaajan on tarkoitus hankkiutua eroon oikeasta Johtajasta. Aladeen onnistuu kuitenkin pakenemaan ja hänellä on ainoastaan yksi tavoite – estää Wadiyan siirtyminen demokratiaan. Pakomatkallaan Aladeen tutustuu demokratiaan uskovaan feministi-ekohippi Zoeyyn (Anna Faris), joka tarjoaa Aledeenille apua. Aladeen ei kuitenkaan hyväksy Zoeyn tarjoamaa työpaikkaa, vaan lähtee etsimään onneaan muualta. Hän törmää Nadaliin (Jason Mantzoukas), joka johti Widiyan ydinaseprojektia, ennen kuin Aladeen antoi teloituskäskyn. Yhdessä he päättävät estää vallankaappaajien kieron suunnitelman.
The Dictator on hauska elokuva. Se aiheuttaa toisaalta varmasti paljon vihaa, koska se käsittelee vaikeita asioita melko rankan huumorin kautta. Oman osansa saavat Lähi-idän diktatuurit, YK:n turvallisuuspolitiikka, vähemmistöt ja etnisyyteen liittyvä politiikka. Eikä sovi unohtaa feministejä, ekohippejä, suvaitsevaisuuden kannattajia ja esimerkiksi Venäjän vaalisekoiluja. Ison osan pilkasta saavat kuitenkin jenkit. Baron Cohen pilkkaa niin Yhdysvaltain politiikkaa, demokratiaa, kuin tavallisia kansalaisiakin. Muutamassa kohtauksessa tuodaan melko selvästi esille yhdysvaltalaisten rasistisuus ja ennakkoluuloisuus. Baron Cohen tuo huumorin avulla esille myös kulttuurierot. Nämä ovat toki vakavia asioita, mutta Baron Cohen tekee niistäkin toimivaa huumoria: ” I love it when women go to school. It’s like seeing a monkey on rollerskates. It means nothing to them, but it’s so adorable for us.”
The Dictaror on kuitenkin monella tapaa täysin erilainen elokuva, kuin Baron Cohenin aikaisemmat tekeleet. Boratissa käytetty piilokamerakuvaus on saanut nyt jäädä, ja The Dictatorissa luotetaankin ihan normaaliin kuvaukseen. Tämä toki luo elokuvasta heti erilaisen, mutta tällä kertaa ihan positiivisella tavalla. Piilokamerakuvaus ei olisi sopinut elokuvaa, joten on ihan hyvä, että siitä on luovuttu. Budjetti on myös selkeästi isompi kuin aikaisemmin, ja se näkyy. Elokuva on tämän takia huomattavasti isompi kuin aikaisemmat Baron Cohenin elokuvat, ja toki elokuvan suuruus sopii aiheeseen todella hyvin. The Dictatoriin on saatu myös muita ihan oikeita näyttelijöitä Ben Kingsleyn, Anna Farisin ja John C. Reillyn muodossa. Onpa elokuvassa myös todella pienessä cameoroolissa Edward Norton, jonka pieni esiintyminen ei ollut varmasti halvimmasta päästä.
Sacha Baron Cohen vetää roolinsa jälleen samalla varmuudella ja meiningillä kuin aikaisemmin. Välillä miehen työskentely näyttää siltä, että kohtaukset on vedetty pakettiin yhdellä kerralla, eikä uusintaottoja ole tehty. Aladeen on hahmona mielenkiintoinen ja ristiriitainen. Diktatuuri on ainoa hallitsemismuoto, jonka mies tuntee, joten hän tahtoo olla hyvä diktaattori. Toisaalta hahmosta löytyy myös pehmeä puoli. Anna Faris tekee varsin pätevän roolisuorituksen Zoeyna, ja näyttää vihdoin siltä, että Faris on ainakin osittain päässyt eroon tyhmän blondin rooleistaan, sillä tällä kertaa naisella on jopa tummat hiukset, eikä hahmokaan ole edes elokuvan tyhmin. Muutenkin The Dictatorin näyttelijäsuoritukset onnistuvat varsin hyvin.
The Dictator on kuitenkin pohjimmiltaan edelleen täysin samaa Sacha Baron Cohenia. Elokuva on täynnä huonoja vitsejä, jotka naurattavat lähinnä huonoutensa takia. Toki mukana on myös oikeasti hyviä vitsejä, mutta melkoista myötähäpeää aiheuttavia juttuja elokuvassa on kuitenkin paljon. Toisaalta Baron Cohenin tuotantoon tutustuneet osaavat odottaa melko rankkojakin vitsejä, joten sinänsä elokuva on myös tältä osin onnistunut. Ei The Dictatoria kannata lähteä suosittelemaan kovinkaan vapaamielisesti, sillä se sisältää niin rajua huumoria ja pilkkaa, että joillekin se voi olla liikaa. Mutta kun tietää, mitä elokuvalta voi odottaa, toimii se varsin hyvin. Se tarjoaa kestonsa ajan viihdyttävyyttä ja tarjoaa muutamat todella hyvät naurut. Pienempiä naurahduksia tulee koko elokuvan ajan, joten siltä osin The Dictator on varsin onnistunut.
Kaiken kaikkiaan The Dictator on onnistunut elokuva, joka edelleen kohottaa Sacha Baron Cohenin asemaan koomikkojen kärkipäässä. Elokuvaa ei kannata katsoa, jos raju huumori ja paikoitellen todella loukkaava pilkka ei toimi. Mutta jos Sacha Baron Cohenin aikaisemmat seikkailut ovat toimineet, kannattaa The Dictator ehdottomasti katsoa.
