Vanhaan hyvään aikaan elämä Amerikassa oli jokaisen peräpohjolan nuoren suurin unelma. Kaikista kullan ja hunajan maan ihanista kolkista kaikkein haluttavin oli erityisesti ihana ja aurinkoinen Kalifornia, jonka välimerellisen kauniissa ilmastossa kelpaisi ainakin päiväunissaan lekotella palmun katveessa vähäpukeinen senjorita kainalossa rahan sataessa taivaalta suoraan taskuun minkä aktiiviselta surffausharrastukseltaan nyt ehtii taskullisia housuja jalassaan pitääkään; osavaltion suurimmat kaupungitkin toimivat ponnahduslautana jokaiselle vähänkään nimekkäämmälle maailmantähdelle sekä teknologiselle innovaatiolle. Herkkäuskoisempi voisi kuvitella maailman kuvankauniin Kalifornian ulkopuolella olevan vain suurta tietämättömyyden ja alkukantaisen lapsekkuuden leimaamaa barbariaa, jossa todellisuudesta ymmärtävien hienostopiirien filosofiat ja aatteet tarvitsevat erityistä suojelua kestääkseen hetkeäkään sivistymättömän rahvaan julkeaa arvostelua ja pilkkaa.
Mikäli Joel Schumacherin Rankka päivä mitään aiheesta kertoo, oli elämä kultaisessa osavaltiossa edennyt väärille raiteille jo kauan ennen nuorimpien polvien syntymääkään. Jossain maailmanvaiheessa korruptoituneiden poliitikkojen sekä ylimielisten liikenäätien käsissä ennen niin loisteliaat suuret kaupungit olivat raunioituneet henkisiksi käärmeenpesiksi, joissa apatia ja välinpitämättömyys hallitsevat kylmään ja epäinhimilliseen asfalttiviidakkoon ahtautuvien veronmaksajien mieliä, kissat, koirat ja katuja kansoittavat narkkarit sekä uusnatsit tekevät tarpeensa lasten hiekkalaatikoihin ja kaikenlainen kunnioitus rehellisyyttä, ahkeruutta sekä suoraselkäisyyttä kohtaan loistaa täysin poissaolollaan. Meidän aikamme Kaliforniassa myös paiserutto on palannut ohjelmistoon maanosan jyrsijä- ja syöpäläispopulaation sekä tautikantojen karattua epäonnistuneen jätehuollon sekä sukupolvien ajan kasautuneiden sosiaalisten ongelmien seurauksena täysin käsistä.
Tätä ammoisten muistojen kultaamaa onnelaa asuttaa myös Michael Douglasin tulkitsema jokamies, jolla kaiken järjen mukaan pitäisi olla elämässään kaikkea mitä kuka tahansa toinen veronmaksaja vain kehtaisikaan toivoa autosta, työpaikasta ja perheestä lähtien. Eräänä päivänä helteiseen liikenneruuhkaan myrkky- ja saastepilvien keskelle juuttuneella miehellä yksinkertaisesti vain keittää: koruttomaan kauluspaitaan ja kravattiin pukeutunut jokamies päättää hylätä autonsa ja kävellä kotiinsa tulipa vastaan mitä tuli. Aitoon amerikkalaiseen tyyliin kadut natisevatkin liitoksistaan narkkareita ja jengiläisiä, kouluikäiset lapset hilluvat päivät pitkät ulkona aseet kourissa ja jokainen vähäinenkin kaupustelija yrittää nyhtää pahaa aavistamattomalta asiakkaaltaan viimeisetkin hilut taskuistaan. Samaan aikaan virkakyöstien armeijat kehittävät uusia luovia tapoja ja kohteita tuhlata ihmisten rahoja rikkaiden ja etuoikeutettujen kusipäiden soittaessa suutaan kuin omistaisivat koko maailman.
Michael Douglasin esittämä jokamies on saanut Kaliforniasta tarpeekseen ja antaa äänensä myös kuulua pesäpallomailan, konepistoolin, haulikon sekä lukuisten näyttävien räjähdysten saattelemana. Douglasin jokamiehen vastapainona nähdään Robert Duvallin esittämä vanhempi konstaapeli, jonka elämä on vähintään vastapelurinsa kaltaista katkeraa kalkkia alati nalkuttavasta vaimosta ja epäkunnioittavista nuoremmista työtovereista lähtien. Toisin kuin Douglas joka hyökkää suin päin hampaisiin asti aseistautuneena ympäröivää yhteiskuntaa vastaan, pyrkii Duvallin hahmo korjaamaan oman elämänsä epäkohdat takaisin ruotuun henkilökohtaisten valintojen kautta. Tarina ei lopulta ota kantaa kumpi on toimissaan oikeassa tai väärässä, vaan kahden kohtaaminen päättyy katkeransuloiseen tasapeliin, jossa ei ole sen enempää voittajia kuin häviäjiäkään. Jälkiviisaana voinee ainakin todeta, ettei elämä oikeassa Kaliforniassa ole ainakaan parantunut sitten 90-luvun alun, vaan kahden kohtaloaan uhmaavan miehen hengenheimolaiset ovat jo aikaa sitten aloittaneet kansainvaelluksensa vehreämmille laitumille kauas Rankan päivän kuvaamasta betonihelvetistä.
Rankka päivä oli ilmestyessään erittäin kohuttu elokuva: jotkut moittivat sitä avoimen rasistiseksi muiden löytäessä siitä jopa suoran anarkistista ja väkivaltaan yllyttävää sanomaa. Rintamalinjan toisella puolen Schumacherin teosta on kuvailtu myös surulliseksi tragediaksi, joka paitsi kuvaa omaan suorasukaiseen tapaansa aikansa yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta jonka vääjäämätöntä tuhoaan kohti kulkevalla päähenkilöllä itselläänkään ei lopulta näytä olevan minkäänlaista keinoa vaikuttaa ympäröivään maailmaan tai päästä irti omasta turhautumisestaan; Michael Douglasin esittämä mies on koko elämänsä ajan pelannut koulussa oppimiensa sääntöjen mukaan, joten ehkä tämän yhtäkkinen silmitön purkauskin vain heijastaa väkivaltaa ihannoivan yhteiskunnan ja populäärikulttuurin syöttämää helppoa ja nopeaa ratkaisua elämän ongelmiin. Vanhaan hyvään aikaan poliittisilla ja yhteiskuntakriittisillä Hollywood-elokuvilla tapasikin vielä olla kypsää sanomaa ja munaskutkin paikallaan.
”There. You see? That’s the concept. Take some shooting lessons, asshole. ”