Vuoden 1928 tienoilla vallankumouksesta tuli kuluneeksi yksitoista vuotta ja Neuvostoliitto alkoi vihdoin olla jaloillaan verisen sisällissodan jäljiltä. Tällä välin Lenin oli jo päästänyt vihdoin kylmän pierun ja ylintä päätösvaltaa itselleen betonisoiva Stalin alkoi muokata suurta työväen paratiisia ja neuvostojen siunattua isänmaata itsensä näköiseksi isällisellä otteellaan. Yksi otteiden ilmentymistä oli tämän tekoaikaan uunituore ensimmäinen viisivuotissuunnitelma, jolla Neuvostoliiton talous pyrittiin nostamaan jaloilleen ja maa itse teolliseksi sekä sotilaalliseksi suurvallaksi muiden maailman suurvaltojen joukkoon.
Dziga Vertov ja kinootikot tarttuivat päivänpolttavaan aiheeseen ja tuottivat kokonaisen elokuvan Neuvostoliiton edistyksestä ja teollistumisesta. Yhdestoista vuosi kuvaakin käytännössä koko mittansa erilaisia teollisia koneita, kaivoksissa työskenteleviä työläisiä, sähkö- sekä rataverkkojen vetämistä syrjäisimmellekin maaseudun perukoille sekä muuta mukavaa. Pähkinänkuoressa tässä taitaa olla teemana koko Neuvostoliiton ahkerien ja määrätietoisten sorrosta vapaiden työläisten panostus suuren isänmaan puolesta. Lopussa muistetaan onneksi vilauttaa myös suuren ja mahtavan rauhan valtakunnan armeijan aseistusta ja taistelulaivojen tykkejä.
Mikäli aihe kuulostaa kauhean ikävästyttyvältä, ei sen toteutus sitä ole likimainkaan. Itse asiassa Yhdestoista vuosi taitaa olla Dziga Vertovin elokuvista yltää kaikkein lähimmäksi [movie]Mies ja elokuvakamera[/movie]n lennokasta kikkailua. Vertov on aina ollut kiinnostunut erilaisista mekaanisista koneista ja vekottimista, ja Yhdestoista vuosi taitaa miehen elokuvista onanoida kaikkein eniten juuri näillä aiheilla; lähes jokainen kohtaus sisältää vähintään pienen vilauksen verran jonkinlaisen nosturin tai liukuhihnakoneiston muodostamia nättejä geometrisia muodostelmia, joita nopealla leikkauksella ja päällekkäisellä kuvauksella tyylitellään vielä entisestään.
Jotain todella kaunista ja kiehtovaa näissä hypnoottisesti viuhuvissa ja pyörivissä härveleissä on, täytyy myöntää. Yhdestoista vuosi toikin omalla tavallaan vahvasti mieleen Ralph Steinerin hienon avantgardistisen [movie]Mechanical Principles[/movie]in, joka niinikään löysi hienoja kuvia ja tunnelmia pelkistä pyörivistä hammasrattaista ja muista yksinkertaisista käkättimistä. Yhdennentoista vuoden katsominen tuntuu samalta kuin ihastelisi lakkaamatta jotain vanhan traktorin tai auton koneistoa tai vesimyllyä. Olo on varmaan vähän kuin sillä yhdellä kaverilla intissä, joka kömpi aina välillä kuorma-auton alle ihastelemaan niitä osia. Tässä hauskoja koneita tarkastellaan vain Dziga Vertovin lennokkaan ja hauskan editoinnin kautta.
Yhdestoista vuosi on ehdottomasti yksi Dziga Vertovin parhaista työistä, toistaiseksi näkemistäni miehen elokuvista toiseksi paras heti Miehen ja elokuvakameran jälkeen. Tässä yhdistyvät hienosti kaikki ne sellaiset piirteet, jotka tekevät Dziga Vertovin tuotannosta parasta: rakkaus koneita kohtaan, häpeilemätön yltiöoptimistinen propaganda ja nerokkaan lennokas, suorastaan överiksi asti vedetty ja edelleen vertaistaan hakeva editointikikkailu.
Dziga Vertovin ”vähäisempien” elokuvien parhaimmistoa.
