Richard Attenboroughin elokuva kertoo erityisesti 1960- ja 1970-luvulla vaikuttaneesta etelä-afrikkalaisesta vapaustaistelijasta ja apartheidin eli valkoisten rotuerottelun vastustajasta Stephen Bikosta (Washington), joka Mandelan viruessa vankilassa toimi mustien äänitorvena valkoisten sortotoimia vastaan. Mielipiteittensä ja puheittensa takia Etelä-Afrikan sen-hetkinen (valkoinen) hallitus laittoi hänet lopulta pannaan, mikä tarkoitti että hän sai liikkua vain tietyn alueen sisällä eikä samassa huoneessa hänen kanssaan saanut olla enempää kuin yksi ihminen kerrallaan eikä hän saanut pitää yleisiä puhetilaisuuksia. Sitten erään sanomalehden päätoimittaja Donald Woods (Kline) tutustui Bikoon saadakseen todellisen käsityksen mustien oloista Etelä-Afrikassa, ja tämä johti samalla näiden kahden ystävyyteen. Ja kun poliisi sitten sai poistettua Bikon kokonaan pois pelistä, Woods päätti lähteä maasta ja julkaista Bikosta kirjoittamansa kirjan ja kertoa tämän tarinan koko maailmalle.
Elokuvan alussa kerrotaan, että kaikki tapahtumat ja henkilöt, kahta lukuunottamatta, perustavat oikeisiin hahmoihin, ja homman konsultanttina on toiminut Donald Woods itse, jonka kahden Bikosta kertovan kirjan perusteella on kässärikin loihdittu kasaan, joten äärimmäisestä true stoorista on kyse.
Denzel Washington piirtää vahvan kuvan miehestä, joka uskoi ihmisten väliseen tasa-arvoon ja muutti tällä tavoin myös muiden mustien käsitystä toimien heille esimerkkinä, joka ei koskaan lannistunut valkoisen vallan edessä ja kylvi toivoa ja iloa kaikkialle missä toimi.
George Fentonin ja Jonas Gwangwan musiikki suree kuollutta ja iloitsee onnea, ei perusmahtipontisten sokerikuorrutussinfonioiden vaan maanläheisten rumpujen ja kuorojen avulla, jotka lähentävät henkilöitä ja katsojaa. Ihan tuli pyhäkoulu mieleen.
Ainoat moitteet löytyvät leffan loppupuolelta, jossa kerronta jää osittain hieman aukkonaiseksi kun muutama juonenkuljetukseen ihan oleellisesti liittyvä seikka ohitetaan vain parilla lauseella. Liekö Attenborough saanut jostain moskiiton pistosta laiskuuskohtauksen.
Jotkut voivat kokea elokuvan paikoitellen valkoisia liiankin sorsivaksi, mutta jos historian tunneilta tai ihan muuten vaan on jäänyt mieleen vähänkään faktoja Etelä-Afrikasta ja apartheidista, niin ne kyllä karistavat tällaiset luulot pois mielestä ja käteen jää jälleen yksi karu muistutus valkoisen miehen ylellisyyden hinnasta, jossa mustat taas kerran toimivat maksumiehinä. No onneksi nykyään Etelä-Afrikka, ja Afrikka ylipäätään, on vapaa ainakin melkein. Ai niin, se tuli vaan hiukka myöhässä, kun maapallon mahtimaat, Yhdysvallat etulinjassa, olivat jo ehtineet tehdä sinne oman ryöstöretkensä. Kauan eläköön imperialismi!
P.S. Suositellaan katsottavaksi historiantunneilla.
nimimerkki: Sappy
