Buster Keaton sympaattisimmillaan?

4.3.2020 17:57

Arvioitu elokuva

Alkuperäinen nimi:Our Hospitality
Valmistusvuosi:1923
Pituus:74 min

Ensin ajattelin kirjoittaa vain yhden Buster Keaton -arvostelun tälle päivälle, mutta vesisateen yllyttyä lähes vaakasuoraksi suihkuksi vapaapäivän tappavan tylsyyden takoessa takaraivossa, lienee ankean illan ainut uskottava pakotie toinen heti perään. Jos [movie]Pilkkapökkelö[/movie] oli vielä varovaista tunnustelua pitkien elokuvien parissa ja [movie]3 vuosisataa[/movie]kin koetti jo rohkeammin kepillä jäätä, niin Vieraanvaraisuutta viimeistään räjäytti pankin täydellisesti ja teki Buster Keatonista yhden aikansa johtavista elokuvantekijöistä ja koomikoista maailmassa. Nykyään tämä kyseinen tuotos luetaankin Keatonin ensimmäiseksi todelliseksi mestariteokseksi ja todella käänteentekeväksi tekeleeksi koko komedian genren saralla.

Tällä kertaa tarina on eräänlaista löyhää parodiaa aikansa nostalgisesta maalaisdraamasta ja länkkäreistä – sekä muuasta tosielämän tapauksesta, jossa kaksi sukua ottivat toisistaan mittaa lähes surrealistiset mittasuhteet saaneessa kollektiivisessa kärhämässä. Keaton esittää tällä haavaa ylpeän amerikkalaisen maalaissuvun nuorta vesaa, joka lähetetään lapsena tätinsä kasvatettavaksi kaupunkiin, kauas pois perheiden vihanpidon näyttämöltä. Aikuiseksi kasvettuaan poika kuitenkin saa tietää taustansa, ja päättää palata sukunsa tilalle vaatimaan isänsä perintöä. Paluu kuitenkin laukaisee vanhat kaunat, mutta tuo pojan myös yhteen vihamiestensä suvun kuvankauniin immen kanssa, jota todellisuudessa näyttelee Keatonin vaimo.

Muistan nähneeni Vieraanvaraisuutta vain kerran aiemmin, enkä voi sanoa pitäneeni näkemästäni. Jälleen kerran meno tuntuu niihin myöhempiin toiminnallisempiin Keatoneihin verrattuna varsin kesyltä ja hitaahkolta lopun kliimaksia lukuun ottamatta. Vasta toisella kerralla tunnuin pääsevän toden teolla sisään Keatonin velmuun huumoriin, joka todellisuudessa on jo tässä vaiheessa valovuosia hienostuneempaa ja ovelampaa kuin useimmissa tähänastisissa komedioissa keskimäärin. Keatonin kanssanäyttelijöiksi oli muistaakseni valittu tarkoituksella mahdollisimman pitkiä kavereita, jotta Keaton itse näyttäisi näiden rinnalla anorektiselta kääpiöltä. Niinkin mitättömät yksityiskohdat kuin vaarallisen teräväksi sahatut aidanseipäät tuntuivat tarkkaan harkituilta yksityiskohdilta, joita ei olisi voinut jättää pois mistään hinnasta.

Noin yleensä humoristiset kohtaukset ovat Vieraanvaraisuudessa parhaimmillaan suorastaan nerokkaasti rakennettuja. Kannattaa muistaa, että ennen 20-lukua komedia tyypillisesti olivat voittopuolisesti silkkaa slapstick-läpsyttelyä, mutta Keaton tiimeineen on selvästi käyttänyt ajatuslihaksiaan ylikierroksilla keksiäkseen niin absurdeja tilanteita kuin mahdollista, kuten päähenkilö illastamassa vihamiestensä talossa voimatta poistua sieltä, sillä nämä kyseiset vihamiehet eivät tohdi ottaa tätä hengiltä kotonaan naisten nähden. Tiettävästi Keaton halusi elokuvastaan vielä historiallisesti pikkutarkan autenttisenkin pieniä lavastuksellisia ja puvustuksellisia detaljeja myöten.

Oma suosikkigagini liittyy pikkukylässä asuvaan ukkoon, joka nähdään jatkuvasti pieksemässä ja kuristamassa vaimoaan – ja vaimo Busteria. Mykän ajan maalaisdraamoissahan tyypillisesti kuvattiin vanhaa maaseutua korostetun idealistisesti paikkana, jossa ihmiset ovat aina kohteliaita ja kaikki on aina hyvin, joten vähän karulta vaikuttavan huulen virnuilun suunta lienee selvä.

Lopun kliimaksia en halua spoilata laisinkaan, mutta kyseessä on taatusti yksi Keatonin uran komeimmista ja vauhdikkaimmista finaaleista. Jos suuri osa muusta leffasta eteneekin rauhallisemmalla tempolla, niin viimeiset parikymmentä minuuttia pelastavat tässä suhteessa paljon. Vieraanvaraisuutta ei loppujen lopuksi voikaan kai sanoa kovin riehakkaaksi naurutykitykseksi, vaan enemmän velmuksi ja hauskaksi draamakomediaksi, joka sykähdyttää ja ilahduttaa, muttei saa ulvomaan ääneen tai kierimään maassa vatsaansa pidellen. Omasta mielestäni kyseessä ei edelleenkään ole tekijänsä paras elokuva, mutta taatusti sympaattisin.

Arvosteltu: 04.03.2020

Lisää luettavaa